Trust / Luottamus

008 Et ole hyväksi minulle

8.Luku: Et ole hyväksi minulle

"Minä olen hieman pettynyt, ettet sinä pukenut mekkoa, jonka jätin sinulle", Rina sanoi Olivian istuutuessa pöytään. Tyttö oli hetken hiljaa miettien, mitä vastaisi.
"Anteeksi, olin ulkona, joten ajattelin vaihtaa sen ylleni myöhemmin", Olivia sanoi vältellen ja yrittäen hymyillä. Hän ei halunnut paljastaa koko aamuista retkeään. Ja hänen olisi siis kuitenkin puettava mekko ylleen, ainakin joksikin aikaa. Rina ei vastannut mitään, mutta vaikutti yhä jokseenkin ärtyneeltä.

"Onko sinulla mitään auringon polttamiin?" Olivia jatkoi jutustelua yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä saadakseen siirrettyä keskustelun arkisempiin asioihin.
"Kyllä meiltä kaikenlaista pitäisi löytyä", Rina sanoi pohtien. Saman tien hän pyysi yhtä nuorta palvelijatyttöä hakemaan voiteen. "Oletko polttanut itsesi?"
"Mmm", Olivia vain myönteli ja sai hetken kuluttua purkin, jossa oli vaaleaa voidetta. "Kävin puutarhassa aamulla. Teillä on kauniita istutuksia. Aurinko vain porotti aika kuumasti."
"Sitä levitetään vain ohut kerros", palvelijatyttö selitti ojentaessaan purkin hänelle, ja Olivia kiitti tyttöä.

Aamiaisen jälkeen Rina antoi Zenille ja Dinalle luvan käyttää talonsa kirjastoa ja muita oleskeluhuoneita mielensä mukaan. He saivat myös poistua talon alueelta kaupungin puolelle, mutta Olivian oli pysyteltävä sisällä, mutta tietysti hänen toiveensa yritettäisiin toteuttaa, mitä ikinä hän tahtoisikaan. Tämä oli kai Rinan myönnytys sille, että prinsessa viihtyisi, mutta ei saisi mieleensä lähteä kuljeskelemaan kaupungilla. Olivia ei paljastanut aamuista retkeään, mutta ei myöskään aikonut enää toimia talon emännän tahdon vastaisesti. Vastaisuudessa hänen täytyisi pysytellä sisällä tai korkeintaan viihdyttää itseään puutarhassa.

Päivän ohjelmaan Rinan antamat rajoitukset eivät enää vaikuttaisi. Olivia tiesi, mitä tekisi ja lähtikin kulkemaan käytäviä ylempiin kerroksiin voidepurkkinsa kanssa. Lopulta hän saapui Bladen ja Zenin huoneen ovelle. Hän oli joutunut kysäisemään palvelutytöltä varmistuksen, että osasi oikeaan paikkaan. Tämänkin vierashuoneen ovi oli samanlaista tummaa puuta, käytävä koristeineen ja kasveineen samanlainen kuin toiset. Blade oli varmasti nukkumassa, sillä Zen käytti huonetta vain yön ajan. Olivia oli pohtinut kävellessään voisiko Bladen herättää jo toistamiseen samana aamupäivänä, mutta koputti ovella empimättä.

Olivia joutui koputtamaan uudestaan ja vielä kolmannenkin kerran, ennen kuin Blade avasi oven raolleen.
"Enkö minä saa edes hetken rauhaa?" Mies kuulosti väsyneeltä ja äreältä. Jotakin sävyssä oli kuitenkin muuttunut entistä hyisemmäksi. Vampyyrin sanat tuntuivat kylmiltä iskiessään päin Oliviaa, mutta tyttö yritti olla välittämättä.
"Tulin tekemään vastapalveluksen. Ja pyytämään anteeksi Rinan puolesta", Olivia sanoi.

"Sinun ei tarvitse pyydellä anteeksi muiden puolesta", Blade totesi väsyneesti ja yritti jo sulkea oven, mutta Olivia työntyi hämärään huoneeseen ja suljettuaan oven takanaan kääntyi nojaamaan siihen.
Blade seisoi hänen edessään tummissa vaatteissa ja näytti hetken siltä, että heittäisi Olivian ulos. Ja siltä vampyyristä ilmeisesti tuntuikin, mutta hän ei kai saanut itseään liikkeelle. Tukka sekaisin ja paita rypyssä hän todellakin näytti juuri heränneeltä.

"Anna kätesi", Olivia sanoi ojentaen omaa kättään, kämmen avoinna. Huone oli hämärä, verhot oli vedetty tiukasti ikkunan eteen. Vain pieni valojuova pääsi niiden raosta valaisemaan huonetta.
"Mitä?" Blade kysyi ihmeissään ja tuijotti Olivian kättä.
"Sinun kuulossasi ei tosiaankaan ole vikaa, anna kätesi tänne."
"Ja miksihän minä tekisin niin?"
"Sanoin tekeväni vastapalveluksen. Sinä olet auttanut minua niin paljon, että minä tahdon tehdä jotakin. Parannetaan nuo palohaavat", Olivia sanoi silmäillen Bladen käsiä, mutta hämärässä oli vaikea nähdä. Hän nosti voidepurkin vampyyrin nähtäville.