Trust / Luottamus

021 Pitkän yön alku

21.luku: Pitkän yön alku

Blade tunsi ja kuuli yhä Olivian jokaisen sydämenlyönnin. Hän pystyi tuntemaan Olivian helposti tällaisina tyhjinä ja painostavina öinä. Hän oli aistinut tytön kauempaa metsästä asti. Kaiken matkustamisen jälkeen hän oli ollut niin väsynyt, täysin loppu. Blade oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja metsästänyt. Nyt hän katseli vielä tytön loittonevaa selkää tämän harppoessa poispäin.

Metsässä Blade oli päättänyt päästänyt aistinsa täysin vapaiksi, mutta matka tarpeeksi kauas oli vaatinut voimia. Vaeltaessaan tarpeeksi etäälle leiristä ja ihmisistä hän tunsi janonsa raastavana kipuna ja pahimpina hetkinään vapisi kauttaaltaan yrittäessään kulkea eteenpäin. Silloin hän oli ajatellut Oliviaa. Tyttö selkeytti hänen mielensä, sillä se sai esille muistikuvia Seatopiesta, eikä Blade sallinut enää menettää itsehillintäänsä samalla tavoin.

Olivia oli hänen pakokeinonsa sotkuisesta tunteiden maailmasta, joka painosti häntä antamaan periksi. Pelkkä ajatus prinsessasta antoi mahdollisuuden unohtaa muistot ja metsästyksen vietin, joka yritti viedä hänet mukanaan. Levottomuudessaan Blade oli ajatellut, että Olivia alkoi olla hänen riippuvuutensa, hänen vastalääkkeensä kipua vastaan.

Hetki sitten kun hän oli vielä katsellut tytön kasvoja, Blade oli miettinyt miten voisi kertoa tälle sen kaiken mitä tämä oli. Sen miten Olivia vaikutti häneen.

Seuraava päivä kului hermostuneessa ja odottavassa tunnelmassa. Rina yritti löytää Olivialle aikaa rauhoittua ja levätä, mielellään nukkua, mutta tyttö oli liian levoton saadakseen unta. Olivia ei ollut pystynyt kunnolla ummistamaan silmiään edes yöllä, sillä hän heräsi jo kerran yhdestä painajaisesta, eikä peloltaan pystynyt nukahtamaan uudelleen.

Valmistelut ja valmistautuminen tuntuivat yhdeltä sekamelskalta, vaikka Olivia yritti kuunnella ja sisäistää mahdollisimman paljon. Hän oli seissyt useammassa kokouksessa Rinan johtaman telttakatoksen alla, yrittänyt sopia leirin ruokahuoltoa ja keskustella bashirilaisten roolista Jaredin kanssa. Jokin raskas tuntemus kuitenkin kaihersi hänen sisällään, mikä häiritsi keskittymistä. Olivia tunsi itsensä hyvin etäiseksi kaikkien leirissä olevien keskellä. Ei niin, että hän olisi halunnut huomiota, vaan hän tunsi painostavansa ihmiset sotaan.
Taisteluun, johon he eivät ehkä halunneet osallistua.

Päivällä Olivia mietti kaikkia niitä ihmisiä, jotka taistelivat hänen rinnallaan. Suurinta osaa hän ei tuntenut. Hän ei ollut puhunut heille, nähnyt monista vain vilauksen kasvoista. Silloin hän tiesi, mitä halusi tehdä.

Rina suostui hänen ehdotukseensa, eikä Olivia kysellyt asiasta muilta. Ilta alkoi hämärtyä ja pian oli aika. Kun leirissä olevat ihmiset olivat vähitellen kerääntyneet yhdeksi joukoksi, Olivia korotti äänensä.

"Kaikki! Kuuntelisitteko minua hetken!"
Leiri hiljeni puheensorinasta ja Olivia tunsi heti kaikkien katseet. Hermostus alkoi tykyttää hänen mielessään, mutta hän jatkoi rohkeasti eteenpäin, suoristi ryhtinsä ja yritti tavoittaa jokaisen paikalle kokoontuneen katseellaan. Hän ei ollut koskaan tehnyt tällaista. Hän oli kuullut äitinsä puhuvan, mutta itse hän oli vain kuunnellut sivusta.

"Minä olen kulkenut melko pitkän tien kruunajaisten jälkeen ja nyt olen päätynyt tähän. Olen nähnyt enemmän kuin olen kuvitellutkaan. Olen oppinut lisää, nähnyt omaa valtakuntaani sellaisena kuin se on. Olen saanut ihmisiä tuekseni."