Trust / Luottamus

009 37.2 COL

9.Luku: 37.2 COL

Aamu oli pilvinen ja harmaa, sillä aamuyön tunteina oli hieman satanut. Sadetta ei kuitenkaan kuulunut uudelleen, kun Dina, Zen ja Blade seisoivat Rinan talon edustalla kantamustensa kanssa. Rina astui varovaisin askelin ulos Olivian perässä tytön juostessa ystäviensä luo.

Olivia halasi Dinaa lujasti ja toivotti tälle onnea. Dina oli hieman häkeltynyt moisesta, mutta ei torjunut halausta. Tyttö aikoi halata Zeniäkin, mutta tämä näytti mieluummin vetäytyvän syrjemmälle. Olivia kuitenkin käveli lähemmäs ja rutisti tätä tiukasti.
"Ei tarvitse", Zen mutisi yrittäessään vääntäytyä irti, mutta luovutti pian. Hän vaikutti siltä, ettei halunnut Olivian ajattelevan hänen kertomaansa tarinaa menneestä ja sitä, mihin he nyt olivat menossa.
"Kai minä saan halata ystäviäni, kun en tiedä varmasti milloin näen heidät taas?" Olivia kysyi päästäessään irti ja hymyili.

Zen hymyili vaisun hymyn takaisin, ja Olivia oli siirtymässä halaamaan seuraavaa, mutta tajusi sitten seisovansa vastapäätä Bladea.
"Minäkö en saa halausta?" Blade virnuili. Olivia mutristi suutaan, eikä liikahtanut. Hän oli vielä harmistunut ja vihainen Bladelle. Ja sitäkin enemmän hän oli huolissaan ystäviensä matkasta.

Rina katseli kaikkia hiljaisena ja laski kätensä Olivian olkapäälle. Zen nosti kantamuksensa paremmin selkäänsä ja oli jos selvästi lähdössä. Bladen reppu roikkui rennosti vain tämän toiselta olalta.

"Enhän minä sitä olisi tarvinnutkaan", Blade hymähti ja kääntyi Dinan perään. Zen oli jo kävellyt muutaman askeleen kohti portteja. Rina oli jo ovella, menossa takaisin siään. Olivia katseli muutaman sekunnin ystäviensä loittonevia selkiä ja juoksi sitten Bladen kiinni ripein askelin.

Olivia tiesi, että Blade huomaisi ja kuulisi hänet, eikä hän pääsisi yllättämään vampyyriä, vaikka kietoikin kätensä tämän ympärille. Blade pysähtyi saman tien, mutta ei kääntynyt.
"Et pystynyt päästämään minua sitten kuitenkaan", Blade mutisi. Olivia painoi kasvonsa Bladen selkää vasten ja haistoi ulkoilman ja metsän neulaset tämän takista.
"Minä olen vielä vihainen." Tyttö antoi mutinansa peittyä takkiin, mutta vampyyri taisi kuulla hänet silti.
Blade kääntyi huokaisten.
"Pidä huolta itsestäsi", hän mutisi, kun Olivia perääntyi hieman kauemmas. Tyttö nyökkäsi hänelle ja samassa Blade katosi jo portista Dinan ja Zenin kanssa.

Olivia jäi vielä hetkeksi katsomaan portteja, vaikka hänen ystäviään ei enää näkynyt. Hänen tulisi ikävä heitä, hän ei mahtanut tunteelle mitään.
"Mennään takaisin sisään", Rina sanoi, ja Olivia kääntyi hänen perässään takaisin ovelle.

Rinan käskystä laivaa oli valmisteltu kiireellä, mutta johtajatar odotti edelleen aviomiestään kotiin pääkaupungista. Olivia kulutti päiväänsä jälleen kirjastossa, koska ei saanut poistua yksin kaupungin puolelle, eikä hän keksinyt muutakaan hyödyllistä tehtävää. Iltapäivällä hän vietti hetken aikaa Rinan lasten, Tobyn ja Riian kanssa. Tobya ei erityisemmin kiinnostanut, vaan hän viihtyi omissa oloissaan, mutta Riia kiipesi viipyilemättä Olivian syliin satukirja kädessään.

Rinan odotus palkittiin vasta illan pimentyessä, kun hänen miehensä saapui. Rina kiiruhti lastensa kanssa aulaan tätä vastaan, mutta Olivia jäi vielä vierashuoneeseen. Rina tuli pian hakemaan häntä ja hän kertoi selittäneensä kaiken miehelleen niin hyvin kuin pystyi. Hän vei Olivian suureen oleskeluhuoneeseen, jossa Rinan aviomies istui lastensa kanssa, pikku Riia sylissään.

"Cam, tässä on hänen korkeutensa, prinsessa Olivia. Olivia, tässä on minun mieheni Cam", Rina esitteli, sillä Olivia ei ennen ollut saanut tilaisuutta tavata Camia. Mies nousi ylös, laskien Riian varovasti tuolille, ja painoi suudelman prinsessan kämmenselälle.
"Hienoa, että Teidän korkeutenne on turvassa", Cam puhui miellyttävällä lämpimällä äänellä, ja Olivia hymyili hänelle. Hänelle tuli heti turvallinen olo Camin seurassa, melkein kuin hän muistaisi kaikuja omasta isästään.
"Sanokaa toki vain Olivia." Tyttö aikoi pitäytyä tuttavallisessa puhetavassa, jota Rinakin hänen kanssaan käytti.