Trust / Luottamus

024 Aika satuttaa ja parantaa

24.Luku: Aika satuttaa ja parantaa

Kaduilta kuului huutoa, mutta tällä kertaa se oli erilaista. Se oli helpottunutta, voitonriemuista. Sielunsyöjät katosivat valon tultua kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Vain hyvin pieni osa lordin ihmissotilaista oli jäljellä, ja nämä luovuttivat valtavan ylivoiman edessä.

Olivia huomasi verhojen raosta kurkottavan, hieman luonnollisemman valon, aivan kuin aamu olisi juuri koittanut. Kuin aurinko olisi pitkästä aikaa noussut juuri niin pilvisen ja tumman taivaan tilalle. Tyttö katseli hädissään kun Blade räpytteli otsa rypyssä silmiään ja mutisi jotakin ärtyneenä. Miksei Blade nähnyt? Miten se valo oli vaikuttanut häneen? Vampyyri oli raottanut verhoa juuri väärällä hetkellä...

"Sinä- etkö näe- etkö mitään?" Olivia kysyi tarkastellen vampyyrin silmiä ja tarttui tätä samalla käsistä.
"Johan minä sanoin etten näe! Voi helvetti, pitääkö tässä nyt vielä sokeutua...", Bladen puhe muuttui takaisin muminaksi, itsekseen sadatteluksi, ja silloin Olivia kuuli vasta kunnolla ulkoa kuuluvat iloiset äänet. Ne hämmensivät tyttöä, ja Blade jähmettyi myös kuuntelemaan.

"Onko se ohi?" Olivia kysyi hiljaa tarkoittaen taistelua.
"Vaikea sanoa, mutta noista äänistä päätellen...", Blade vastasi hiljaa ja yritti nousta seisomaan. Olivia tarttui paremmin vampyyriin auttaakseen tätä, mutta Bladen yritti väkisin riistäytyä irti.
"Hei, kaikki muut aistit minulla ovat kunnossa, joten pysyn pystyssä ihan omin avuin", vampyyri ärähti, mutta Olivia ei päästänyt tästä irti.

"Pitäisikö- Pitäiskö meidän mennä katsomaan?" Olivia sanoi hiljaa vilkuillen samalla ikkunaa ja pyyhkien kyyneleistä märkiä poskiaan. Blade kohautti harteitaan.
"Mennään. Meidän pitää kuitenkin päästä linnaan. Ja löytää Cecilie."

Olivia vilkaisi Dinaa, mutta ei kyennyt muodostamaan kysymystä. Hän ei kyennyt sanomaan mitään, sillä mitkään sanat eivät tuntuneet riittäviltä. Blade kuitenkin astui jo varovaisen askeleen eteenpäin ja Olivian oli pakko yrittää.
"Di-Dina", oli ainut mitä Olivia sai sanotuksi, mutta Blade ymmärsi jo tytön äänensävystä, mitä tämä tarkoitti.

"Meidän täytyy hakea hänet myöhemmin. Minä en pysty tuomaan häntä linnaan nyt eikä ehkä muutenkaan ole paras aika. Sinun täytyy tehdä asioita tärkeysjärjestyksessä ja taistelu on tällä hetkellä etusijalla, vaikka se ei oikealta tunnukaan", Blade sanoi hiljaa ja Olivia piti yhä hänen kädestään kiinni kuin tukien, kun he astuivat ovesta ulos.

Blade sähähti tuntiessaan valon ihollaan ja Olivia räpytteli silmiään nyt vuorostaan kirkkaassa ulkoilmassa. Hän kuuli huutoja, näki ihmisten juoksevan, mutta oli liian vaikea tajuta, että kaikki oli muuttunut kauhusta helpotukseksi. Olivia joutui ohjaamaan Bladea enemmän ulkona, vaikka vampyyri vakuuttikin jatkuvasti olevansa kunnossa. Näkökyvyn menettäminen kuitenkin vaikutti enemmän kuin Blade antoi ymmärtää.

Kun Olivia vilkaisi vaalealle taivaalle, hän tajusi, että näin suuri muutos pystyi aiheutumaan vain loitsusta. Cecilien oli täytynyt onnistua ja tehdä jotakin suurta. Mutta oliko tyttö kunnossa?

Kukaan ei kiinnittänyt heihin erityisesti huomiota. Matka linnalle tuntui liian pitkältä ja Olivia toivoi, että olisi voinut olla sokea kaikelle hävitykselle, mitä hän kaupungissa näki. Hän ei halunnut katsoa maassa makaavia ihmisiä. Hän ei halunnut nähdä tuhoutuneita taloja ja verisiä katuja.

Ihmisiä tulvi edelleen kaduilla. Äänet olivat muuttuneet niistä kauhun äänistä, mitä Olivia oli kuullut aiemmin. Hän näki, miten Kylen viimeiset sotilaat luovuttivat ollessaan pahasti alakynnessä jäätyään yksin. Taistelijoita kerääntyi näiden sotilaiden ympärille varmistamaan kaiken loppumisen.

Olivia oli huolissaan myös palvelusväestään, jota hän ei ollut nähnyt ollenkaan. Mihin kaikki linnan väki oli joutunut? Oliko Kyle tehnyt jotakin heille? Olivia ei myöskään ollut täysin varma, missä hänen äitinsä oli. Hän halusi päästä koluamaan linnan käytävät ja maanalaiset tilat pian.