ANSA

osa 1: Kuoppa

Asser

Mä tipuin.
Tunsin tyhjyyden allani, kunnes tömähdin neulasten ja mullan peittämälle maaperälle.

Nimeni on Asser ja olin tuolloin viisi vuotta vanha, kun mun perhe muutti uudelle paikkakunnalle. Olin lähtenyt äidin kanssa mustikkametsään. Aika pian siinä kyllästyin marjojen poimimiseen, joten lähdin tutkimaan metsää tarkemmin itsekseni. Lupasin äidille pysyä lähettyvillä. Kuljeskelin tovin, huitoen kepillä oksan karahkoja, kunnes kuulin rapinaa ylhäältä puusta. Vilkaisin ylös ja näin oravan rapistelevan runkoa pitkin. Astelin eteenpäin katse oravassa.

Sitten putosin.

Olin kuopassa. Katselin reunoja siihen malliin, josko pääsisin kiipeämään niitä pitkin ylös. Yritin, mutta turhaan. Kuiva maaperä vain petti käsieni alla, kun yritin tarttua siihen.Hätä valtasi mut ja purskahdin itkuun. Mä halusin pois. Yritin huutaa, jos vaikka äiti olisi kuullut. Tai joku.
Yhtäkkiä kaksi silmäparia katsoi mua reunan yli. Arvioin henkilön olevan suunnilleen saman ikäinen kuin mä. Tapitin takaisin kurkkijaa nyyhkyttäen.

"Moi. Miks sä itket?", toinen kysyi.

"Mä putosin, enkä mä pääse pois. Voiks sä hakee mun äidin. Se on metsässä."

"Okei. Mut sä putosit mun ansaan. Yritiks mennä mun majaan?"

"No en."

"Okei."

Toinen poika hävisi näkyvistä.

Odotin varmaan ikuisuuden ja ehdin jo pelätä, ettei toinen koskaan palaisi avun kanssa, mutta lopulta äidin huolestuneet kasvot näkyivät ylläni. Purskahdin uudelleen itkuun huojennuksesta.

Ei kuoppa ollut loppujen lopuksi kovin syvä. Äiti sai mut ylös kurottamalla.Ei mulle käynyt kuinkaan, selvisin säikähdyksellä. Äiti ihmetteli kuoppaa metsässä, mutta mä en sanonut mitään siitä niin sanotusta ansasta. Eikä sanonut tämä toinenkaan poika.

Toinen poika kertoi olevansa Erkka. Erkka oli myös viisi.Meistä tuli lopulta parhaat ystävät. Leikittiin siinä Erkan majassa, josta tuli myöhemmin Erkan ja mun maja. Se pahainen kuoppa lopulta täytettiin, kun siihen tippui toinen varomaton metsän kulkija.

12 vuotta myöhemmin

Tapahtuneesta oli nyt yli 12 vuotta. Oltiin 17-vuotiaita. Olimme Erkan kanssa edelleen parhaat ystävät. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman Erkkaa.

Erkka oli yksinhuoltajan kasvatti ja sillä oli neljä vuotta vanhempi isosisko. Erkka oli eläväinen persoona ja kaikkien naurattaja. Hänelle oli tärkeetä, et kaikilla oli hyvä mieli. Hän inhosi kaikkea draamaa ja pilkun viilaajia. Erkka oli itse aika suurpiirteinen ja hänen huone oli usein aika sekaisin. Kaikki nysvääminen meni Erkan hermoon. Hän rakasti vauhtia ja seikkailuja ja oli vähän yllytyshullukin. Erkka tykkäsi olla esillä ja esiintyä.

Pojan hiuksetkin kertoi tästä sen persoonasta. Erkalla oli pörröiset hiukset, joissa oli tumman ruskeaa, punaista ja vähän vaaleaa sävyä. Erkalla oli korvassa aina korvakoru, jossa oli musta laavakivi. Hän sanoi, että laavakivi oli hänen onnen kivi.

Mä taas olin semmoinen tavallinen ruskeahiuksinen miehen alku. Oikeastaan Erkan vastakohta. Sosiaaliset tilanteet ei ollut mun juttu. Olisin voinut kuvailla itseäni vaikkapa kotihiireksi. Tykkäsin kokea ne seikkailut ennemmin videopelissä, kuin livenä. Rakastin musiikkia ja yleensä mut näki kuulokkeet korvissa. Osasin soittaa pianoa ja soitinkin välillä omaksi ilokseni. Mun kaikkien aikojen suosikki piano kappale oli Owl City -Fireflies. Erkka tykkäsi kuunnella, kun soitin sitä ja joskus se lauloi sen tahtiin. Pojalla oli kiva ääni.

----

Oli lokakuun alku ja ulkona satoi. Makoilimme Erkan luona sohvalla ja katselimme telkkaria. Surffasin kanavien välillä ja etsin jotain katsottavaa. Pysähdyin hetkeksi matkailuohjelman kohdalla.

"Lähetääks johonkin reissuun kesällä?", Erkka kysyi multa pyöritellen avain nippua lenkistä etusormensa ympärillä.

"Täh, millä rahalla?", kysyin huvittuneena ja vaihdoin kanavaa.

Erkka vilkaisi mua. "Säästetään. Sä käyt töissäkin ja onhan tässä synttäreitä tulossa. Sulla jo ensi kuussa. Pyydetään rahaa lahjaksi reissua varten."

"Ja mihin me mentäisiin?", tiedustelin.

"En mä tiiä. Johonkin vaan. Mut eiks ois jees reissata kahestaa?", Erkka kysyi.

"No ois."

Olisi se todellakin. Erkan kanssa kahdestaan reissun päällä. Tietäispä poika vaan miten jees se olisikaan.

"No se on sit sovittu. Lähetään melkeen heti ku koulut on loppunut", Erkka sanoi ja ojensi kätensä mulle. Naurahdin ja kättelin häntä sopimuksen merkiksi. "Sovittu."