ANSA

osa 5: Tuuliviiri

Asser

Keskiviikko ja koulupäivä. Asiat olivat muuttuneet yhden viikonlopun aikana. Olin lintsannut koulusta pari ekaa päivää, mutta nyt seisoin koulun pihalla, ja mietin, ettei mulla tainnut olla juuri ketään kenen luokse mennä. Olin pääsääntöisesti aina hengannut Erkan porukoissa. Nyt se ei tullut kysymykseen.

Erkka oli aina ollut meistä se, joka tuli lähes kaikkien kanssa toimeen. Hän ystävystyi nopeasti ja kaikki tykkäsi siitä. Opettajatkin.

Mä taas olin hiljaisempaa tyyppiä, jolla oli vaan ne luotto ihmiset. Eli mun tapauksessa Erkka. Ja nyt Erkkaa ei ollut. Nythän olisi varmaan korkea aika luoda niitä uusia ystävyys suhteita, pohdin.

Annoin katseeni kiertää pihaa. Olisihan tuolla Rasmus. Rasmuksen kanssa tein joskus jonkun esitelmän koulussa. Tultiin kyllä ihan hyvin juttuun. Mut en tiedä, mitä sekin ajattelisi, jos tälleen vaan paukahtaisin paikalle ja yrittäisin small talk:ia. Ja totta puhuen, minä puhumassa small talk:ia? Mitä edes ajattelin.

Parempi olla yksin, totesin ja kuljin kohti koulujen ovia.

----

Kävelin koulun käytävää kuulokkeet korvissa. Yllättäen joku pukkasi mua kovaa selkään ohi kulkiessaan. Horjahdin eteenpäin ja langaton kuuloke tipahti korvastani lattialle.
Mitä helvettiä, ajattelin kyykistyessäni nostamaan kuuloketta. Kuulin naurua ja vilkaisin ylös. Anssi, Lukas ja Tuomo virnuilivat mulle.

"On niin hintelä hintti, ettei toista edes huomaa", Lukas heitti toisten naureskellessa vieressä. Pari muuta oppilasta kääntyi katsomaan mua.

Helvetin hienoa, kohta sana mun homoudesta leviäisi koko kouluun.

Huomasin Erkan ilmestyvän poikien vierelle. Hän katsoi mua ilmeettömänä tummin silmin kirjavan otsatukkansa takaa kädet taskuissa, eikä tehnyt elettäkään mua puolustaakseen.

Lopulta nelikko lähti naureskeltuaan tarpeeksi mun kustannuksella. Nousin ja pyyhkäisin kuulokkeen hihaani. Tätäkö mun tuleva lukuvuosi nyt jatkossa olisi?

----

Oli marraskuun puoliväli ja ensilumi oli satanut yön aikana. Erkka täytti tänään 18-vuotta. Pyöritin puhelinta kädessäni ja mietin laittaisinko viestin. Lopulta päätin pistää. Mitä mä menettäisin, jos lähettäisin viestin ja muistaisin toista. En mä ollut tehnyt mitään väärää.

Asser
Hyvää synttäriä!

Koulupäivä meni normaaliin tapaan. Olin aika paljon itsekseni, mutta olin onnistunut rohkaisemaan itseni ja juttelemaan Rasmuksen kanssa; sen mun esitelmä parin. Se oli rento tyyppi ja se osasi heittää hauskaa läppää. Sen kautta olin myös tutustunut sen kavereihin Jesperiin ja Esaan. Olin tyytyväinen, en ollutkaan niin tumpelo sosiaalisissa tilanteissa, mitä olin luullut olevani.

Koulun jälkeen menin töihin. Työskentelin osa-aikaisena rappusiivoojana. Tein kolmena päivänä viikossa töitä neljä tuntia kerrallaan. Ihan ok duuni. Rappuja siivotessa sain olla rauhassa itsekseni ja kelailla asioita.

Duunista saamillani rahoilla maksoin autokoulu tunteja ja osan rahoista pistin säästöön omaa autoa varten. Mulla oli unelma, että voisin valmistumisen jälkeen lähteä tästä kaupunki pahasesta pois. Tää oli niin nähty, enkä kokenut, että paikalla olisi mulle enää mitään annettavaa. Ainoa asia, jota jäisin kaipaamaan olisi porukat ja tietty Erkka, vaikka nyt sekin näytti erkanevan musta.

Illemmalla kotona sain Erkalta vastauksen mun onnittelu viestiin. En ollut nähnyt poikaa kertaakaan koulupäivän aikana. En edes sen normaalin porukan seurassa. Oliko Erkka kipeä?"Kiitti" oli ainut, mitä se kirjoitti. En tiennyt mitä olin odottanut sen vastaavan, mut tunsin silti vähän pettymystä lyhyestä viestistä. Normaalisti se satuili viesteissään kaikenlaista.