ANSA

osa 2: Autiotalo

Asser

Oli perjantai. Olimme polkemassa kotiin päin. Oltiin käyty pelaamassa koripalloa koulun kentällä. Koripallo tärisi tarakallani mustekaloihin köytettynä.

Yllättäen Erkka jarrutti edelläni ja pysähtyi jääden katsomaan jotakin. Mä pysähdyin sen viereen ja kurkkasin toisen ohi, mitä se katsoi.

No voi nyt helvetti, autiotalo.

"Mennään tonne", Erkka sanoi jännitystä äänessään.

"Ei vitussa mennä", tuhahdin ja olin jo polkemassa eteenpäin, kun Erkka nappasi mua käsivarresta kiinni.

"Me mennään tuonne. Mä oon jo pitkään halunnut käydä tuolla."

"No mee sit vaan keskenäs. Miksi mun sinne pitäis tulla?", kysyin. Autiotalot ei nyt sattumoisin olleet mun nähtävyys listojen kärkipäässä.

Erkka kääntyi katsomaan mua.

"Oikeesti, ei oo niin paha. Tuut mun kanssa nyt."

Jotenkin Erkka sai mut houkuteltua mukaansa. Sysättiin pyörät heinikkoon ja etsittiin sisäänpääsyä. Ovestahan sinne sitten pääsi.

Paikkoja oli rikottu ja seiniä peitti kirjavat graffiti maalit. Kai sieltä oli yritetty löytää jotain arvokasta joskus aikoinaan.

"Ketäköhän täällä on asunut ja miks tää mesta on tässä jamassa?", Erkka mietti ääneen.

"Vittu mua ahdistaa", kuiskasin Erkalle. En tiiä miks kuiskin, koinko olevani paremmin turvassa silloin.

Pysähdyin katsomaan talon keittiötä. Lattialla oli lasin sirpaleita, graffiti kannuja, sanomalehtiä, jotka oli liimautuneet lattiaan kiinni monen vuoden kastumisen myötä. Ikkuna verhon raadot roikkuivat surullisesti osittain tangoistaan.

Samassa havahduin siihen, että olin yksin. Vilkaisin ympärilleni ja kutsuin Erkkaa. Ei äännähdystäkään. Mahassani kouraisi. Saakelin Erkka. Se tiesi, miten säikky olin ja nyt sen piti mennä pilailemaan mun kustannuksella.

"Ei oo hauskaa", sanoin ääneen.

Varovasti poistuin keittiöstä ja matkasin olohuonetta kohti. Lasinsirpaleet rasahtelivat tennareideni alla. Olohuoneessa ei kuitenkaan ollut ketään.

Samassa ikkunaruutu pamahti kiinni läpivedon voimasta ja olin saada paskahalvauksen. Käännähdin sydän rinnassa jyskyttäen ja harpoin eteistä kohti. Mä lähtisin nyt! Silloin vessan ovi lennähti auki ja huudahdin säikähdyksestä.

Naurava Erkka seisoi edessäni."Olisit vittu nähnyt ittes."

Katsoin toista pelästynein silmin, kunnes ärsyynnyin.

"Jumalauta Erkka", huusin ja tartuin tätä takin rinnuksista ja työnsin hänet eteisen seinää vasten."Et. Vittu. Tee. Enää. Noin", sanoin tölkkien toista rintaan sanojeni tahtiin.

Erkka tarttui ranteisiini ja työnsi mut vuorostaan seinää vasten.

"Sori Asser. Rauhoitu nyt ja lopeta toi tökkiminen", hän sanoi. "Mä oon tässä."

Olimme äkkiä hyvin lähekkäin. Erkan paino mun vartaloa vasten oli kuumottavaa ja pojan tumma katse porautui mun silmiin. Tunsin poskieni punertuvan ja mun kiivas hengitys kaikui autiossa eteisessä. Mä katsoin Erkan kasvoja ja tää katsoi mua takaisin. Huomasin Erkan katseen käväisevän mun huulissa, mut se taisi tajuta tilanteen hämmentävyyden, koska vetäytyi ja päästi musta irti. Hän yskäisi ja veti sormet hiustensa läpi.

"Mennään", sanoin samalla oikoen takkiani ja pujahdin Erkan ohi kulkien ulko-ovesta pihalle. Mietin, että Erkka varmasti huomasi miten reagoin sen läheisyyteen. Ei se voinut olla huomaamatta.

Poljimme hiljaisuudessa kotia kohti. Pimeys oli jo laskeutunut yllemme.Pysähdyimme kerrostalon kohdalla jossa asuin.

Erkka jäi ulos siksi aikaa, kun heitin pyöräni pyörävarastoon. Poika nosti katseensa muhun ja työnsi puhelimen taskuunsa, kun astuin ulos varastosta koripallon kanssa.Pyörittelin palloa käsissäni samalla, kun mietin mitä sanoisin.

"Kuule, tosta äskeisestä, mitä tapahtui siellä talossa. Se oli vähän... en tiedä mitä tapahtui... mä..."

"Kaikki ok", Erkka vastasi lyhyesti ja katsoi mua hymyillen.

"Onks?", kysyin ja kurtistin vähän kulmiani.

"On on. Siinä mitään sen kummempaa ollut", Erkka vastasi. "Nähään koulussa", poika vielä moikkasi mua vetäen käden lippaan ja lähti polkemaan kotia kohti.

Vai ei mitään kummempaa ollut. Erkan täytyi siis olla sokea, jos ei nähnyt siinä tilanteessa mitään erikoista, ajattelin astellessani talon alaovista sisään koripalloa pompottaen.