{Adoptiolapsi} ~Blind Channel~

osa 1. Adoptio.

Olivia pov.
"Olivia, aamupalalle!! Kaikki on jo kohta syönyt!" Hoitajani Anniina huutaa minulle. Nousen sängylle istumaan. "Juujuuu!!" Huudan takaisin. Vaihdan päälleni mustan hupparin ja verkkarit ja juoksen alakertaan. Muut istuvat jo aamupalalla. Vihaan täällä kaikkia. En jaksaisi elää, mutta kai on pakko.

Istun Ilonan viereen ja alan voidella leipää. Anniina kävelee luokseni. Häntä vihaan täällä eniten. Anniina on ärsyttävän yli-iloinen. "Olivia, minulla on sinulle hyviä uutisia! Sinua ollaan tulossa katsomaan tänään!!" Hän huudahti. "Jaha." Vastaan vähän tylysti.
"Eiks sun pitäis olla ilonen?" Emma kysyy vastapäätäni. "Entä jos ei ole syytä olla?" Sanon, kun nousen ja lähden huoneeseeni.

Minulla on huoneessani piano, jota tykkään soittaa. Laulaakin voisin. Istun pianojakkaralle ja alan soittamaan Left outside alonea. Minuun iskee erityisesti metalli ja poppi. Tykkään kuunnella musaa. Jossain vaiheessa alan laulaa biisin tahtiin. Muut sanovat, että minulla on voimakas ääni. Se on kieltämättä totta.

En kuitenkaan huomaa, että muutama mies ja Anniina tulevat huoneeseeni. Lopetan kappaleen ja kuulen pieniä taputuksia huoneen toiselta puolelta. Katson taakseni ja nään Anniinan ja kolme miestä seisomassa hänen vierellään. "Olivia, tässä on Joel, Niko ja Aleksi. Joel tässä haluaisi adptoida sinut." Anniina esittelee heidät. "Moi. Sä soitit ja lauloit ihan  helvetin hyvin!" -ilmeisesti- Niko kehuu. "Niin hän kyllä tekee!" Anniina sanoo hänen takaansa. Mulkaisin hänelle, jolloin hän lähti huoneestani.

"Euroviisut, violent pop, kuudes sija.. mitä muuta mä teistä nyt keksisin. " sanoin heille. "Jaa, oot sitte perehtynyt meihin.." Joel sanoi. "No en mä nyt mikään tyhmä oo. Toisin ku eräät.." sanoin tarkoittaen Anniinaa.
"Kenest puhut?" Aleksi kysyi.
"Anniinaa tarkotin. Taino oikeestaan kaikkia täällä." Sanoin silmiäni pyöritellen. "Kertoisitko vähän sun historiasta?" Joel kysyi. "No äitillä ja iskällä oli paha alkoholiongelma. Kun mä olin kuus ne lähti työkeikalle  Lahteen eikä ikinä palannu takas. Eikä kukaan mun sukulaisista halunnu hoivaa mua. En toisaalta kaipaa takaskaan." Totesin maahan katsellen.

"Musta eioo ikinä kukaan oikein välittäny. Toisaalta täällä Anniina mut sekin välittää liikaa ja siit en tykkää. Tykkään kunnella musaa. Se jotenkin vaan on vapauttavaa. Koulussa mua on kiusattu vanhempien lähöstä asti. Ei kukaan vaan välitä musta..." sanoin vielä. Nostin katseeni maasta. Joel käveli luokseni halasi minua ja kuiskasi:"Me kyl välitetään." Halasin häntä takaisin.
Jätkien lähdettyä minulle jäi jotenkin hyvä fiilis. He vaikuttivat mukavilta ja hauskoilta tyypeiltä. Vähän jopa toivon pääseväni Joelin luo asumaan.

Kolme päivää myöhemmin.

Herään aamulla tavalliseen tapaan. Vaihdan vaatteet ja menen aamupalalle. Istun alas ja Anniina istuu viereeni.
"Huomenta. Mitäs sanoisit, jos muuttaisit tänään sen Joelin luo asumaan?" Hän kysyi. Silmäni suurenivat. Olin innoissani, mutta en halunnut näyttää sitä muille.
"Ok." Totesin vain tyynesti.

Joel tuli Nikon kanssa hakemaan minua noin puolenpäivän aikoihin. "Tervetuloa uuteen kotiisi. Tää on vähän pieni,  mutta kyllä tääl kaks pystyy asumaan." Joel sanoi, kun saavuimme hänen luokseen. Sitten alkoi tuo suuren tavaramäärän roudaus. Laatikoita ja kasseja. Pakko sanoa, omistan aika paljon tavaraa. "Sä alotat sun uudessa koulussa viikon päästä!" Kuuluu Joelin huuto keittiöstä. En tiedä mitä vastata. "Ok!" Huudan takaisin.

---------------
Oli ehk vähän tylsä loppu mut joo.  :)