Uskomaton Matka

tiara

Meriel

Tietäjä kertoi, että ylläni ei ole kirousta, mikä helpotti huomattavasti ahdistustani. Mietin silti, miksi juuri minun hiukseni toimivat ennustajana johonkin tapahtumaan. Kävelemme kotiin päin isoveljeni kanssa. Vilkaisen häntä sivusilmällä. Hänkin näyttää pohtivan jotain. "Mitä mietit?", kysyn. "Mietin tässä vaan, että tuutko olemaan vaarassa, jos juttu leviää", hän vastaa. "Miksi mää oisin vaarassa?", ihmettelen hämilläni. "Mieti nyt. Huilunsoittaja, joka ennustaa jonkin tulevan tapahtuman", Odin selittää. "Niin no joo, totta", sanon ja katselen maata. "Ei huolta, mää suojelen sua aina pikkusisko", veli sanoo. Hymyilen Odinin huomaamatta. Hän on pienestä asti ollut tosi suojelevainen minua kohtaan. Ohitamme erään syrjäkujan, kun kujalta juoksee huppupää poika suoraan minuun törmäten. "Sori kauheesti en nähny sua", poika sanoo noustessaan maasta. Hän katsoo kujalle ja lähtee sitten juoksemaan pois päin, kun kuulee vaimeita huutoja kauempaa. Kun poika on mennyt, istun edelleen tomuisella katukivetyksellä hölmistyneenä. Mitä juuri tapahtui? Odin auttaa minut ylös. "Kävikö?", hän kysyy. "Ei sattunu", sanon ja pyyhkäisen tomua vaatteistani. Muutaman sekunnin kuluttua kujalta syöksyy kadulle kolme kuninkaallisen kaartin vartijaa. Siirryn Odinin viereen. "Näittekö, minne päin roisto meni?", yksi vartijoista kysyy ja tähyilee ympärilleen. "Roisto? Mitä hän vei?", kysyn hämmentyneenä. "Poika vei kuninkaallisesta palatsista prinsessan tiaran", toinen vartijoista vastaa. "Varas meni tuohon suuntaan", Odin sanoo ja osoittaa kädellään suuntaan, johon poika pinkoi hetki aikaisemmin. "Kiitoksia poju", vartija vastaa ja näyttää merkkiä toisille vartijoille. He lähtivät varkaan perään, mutta eivät ehtineet pitkälle, kun Odin pysäytti heidät. "Haluan auttaa, olen huilunsoittaja, voin jäljittää hänet taialla", veli sanoo. Vartijat nyökkäävät hyväksyvästi. "Meriel mene edeltä kotiin, tuun sitten perässä", Odin huutaa minulle ennen kuin katoaa kulman taakse. "Okei", vastaan vaimeasti.

Tallustelen metsäreittiä pitkin kotia päin. Päätän pysähtyä metsäaukiolle harjoittelemaan huilulla. Nakkaan repun puun juurelle ja vedän huilun pitkäksi matkakoostaan. Olen juuri asettamassa huilua huulilleni, kun kuulen metsästä puiden lehtien kahinaa. Joku on seurassani! Mutta kuka? Soitan huilulla jähmetysloitsun ja osoitan huilun kärjellä metsään. "Kuka siellä? Näyttäydy!", huudahdan. Silmäkulmassani näen jonkun liikkuvan pusikossa. Käännyn siihen suuntaan. Kun ketään ei näy, päätäkin soittaa ilmanpaineloitsun, sen mitä harjoittelin aikaisemmin. Painan huulet suukappaleelle ja soitan. Hetken päästä tunnen itsekin, kuinka ilmanpaine laskee ja hengitys vaikeutuu. Ihan sekunttien päästä metsästä kömpii  aukiolle se sama poika, johon törmäsin aikaisemmin. Hän konttaa eteenpäin ja näyttää siltä, ettei hän pysty hengittämään kunnolla. Silloin tajuan, että soitan edelleen. Lopetan soiton ja lyyhistyn maahan. Istun polviltaan maassa ja yritän pitää katseeni pojassa, vaikkakin näkökentän heittäminen suuntaan jos toiseenkin häiritsee vähän tätä yritystä. Poika lysähtää maahan mahalteen ja kääntyy selälteen. Hän haukkoo henkeä ihan kunnolla. "Ootko okei?", kysyn hiljaa. "Just ja just", poika vastaa. "Okei hyvä. Saat vastata pariin kysymykseen", sanon huohottaen. "Miks sua jahdataan?", kysyn. "Vein prinsessan tiaran", poika vastaa. "Miks?", kysyn mietteliäänä. "Sepä se, mut lavastettiin varkaaks", poika sanoo. "Mitä?!", huudahdan. Poika nousee istumaan vaivalloisesti ja ottaa hupun pois päästään. Sen alta paljastuu haltian korvat. "En tiiä kuka sen laitto mun laukkuun, mutta minä se en ollu. Miks haluaisin varastaa mun parhaalta ystävältä", poika sanoo. "Epäiletkö ketään?", kysyn. "Prinsessan kaksoisveljeä ehkä. Se tyyppi ei oo koskaan tykänny musta", poika sanoo. Istumme hetken hiljaa. "Mikä sun nimi on?", kysyn. "Svein", poika vastaa. "Okei. Oon Meriel", esittäydyn. Svein nyökkää. "Sori siitä happitempusta", sanon. "Ei se mitään, ihan ymmärrettävää", Svein sanoo hieman naurahtaen. Sveinin korvat värähtävät melkein huomaamattomasti. Hän alkaa äkkia kaivamaan laukkuaan, ja ottaa prinsessan tiaran esille. Sitten hän nakkaa sen minulle. "Oo kiltti ja pidä tästä huolta", Svein sanoo. En ehdi kysyä, mitä hän tarkoitti, sillä näen kaartin vartijoiden ja Odinin tulevan metsäaukiota kohti. Panen tiaran reppuuni. Odin ja vartijat saapuvat aukiolle. Kun Odin huomaa minun istuvan maassa, hän melkein juoksee luokseni ja kyykistyy viereeni. Vartiat menevät Sveinin luokse ja nostavat hänet seisomaan. Hänelle laitetaan käsiraudat. Katseemme kohtaa Sveinin kanssa vielä viimeisen kerran, ennen kuin vartiat vievät hänet pois. Kun he ovat menneet, Odinin katse kääntyy minuun. "Satuttiko se sua?", Odin kysyy. Pudistan päätäni. En voi vain kertoa, että uskoin varkaan kertomaa tarinaa totuutena ja pidän hallussani kruununprinsessan tiaraa. En pysty. En ainakaan sen jälkeen, miten viattomalta Svein kuulosti, kun hän kertoi minulle totuuden. "Jouduitko puolustautumaan?", veli kysyy ja nyökkää kädessäni olevaa huilua kohti. "Joo, mutta ei se välttämättä ois ollu tarpeen", sanon. "Miten niin?", Odin kysyy. Kohautan hartioitani. "No kuiteski, haluun tietää mitä loitsua käytit", Odin sanoo ja nousee kyykystä ylös. "Sitä ilmanpaineloitsua", soperran. "Oisit käyttäny jotain muuta loitsua, ilmanpaineloitsu on vaarallinen ellei sitä osaa täysin", veli sanoo ja kiskaisee minutkin ylös maasta. "Aioink0in, mutta en nähnyt kohdetta nii en voinu tähdätä kehenkään", sanon ja poimin repun maasta. Puristan huilun takaisin matkakokoonsa ja laitan sen reppuun. Sitten lähdemme yhdessä kävelemään takaisin kotiin.

Seuraavana aamuna istun huoneeni nojatuolissa miettien, mitä tekisin tiaran suhteen. Pitäisikö minun kertoa siitä veljelleni vai lähettää sanoma linnaan, sillä he varmasti etsivät tiaraa parhaillaan kun eivät sitä Sveiniltä löytäneetkään. En tiedä mitä tehdä. Puhallan kaiken ilman keuhkoistani mitä ulos lähtee ja vedän uutta sisään. Nousen ylös tuolista ja menen peilin eteen. Katson itseäni. Muuten hyvä, mutta hiusten värjäytymisen alkaa kohta huomata väkisinkin. Uusi sininen raita on taas ilmestynyt hiuksiini. Mietin, miksi juuri minusta tuli joku ennustuksen lähtölaskenta tai jotain. Kokoan hiukseni yhdeksi nutturaksi pään päälle. Sitten etsin vaatetta ylleni. Päädyn valkoiseen mekkoon ja valkoisiin korkokenkiin. Teen vielä pikaisen meikin. Kun katson olevani valmis, menen alakertaan. Keittiöön mennessä järkytyn. Pöydässä istuu Odin ja kaksi kuninkaallisen kaartin vartijaa. "Huomenta neiti", toinen vartioista sanoo. "Huomenta", sanon epävarmasti. "Nämä vartijat tuli aamulla kertomaan, että eilisellä pojalla ei ollut prinsessan tiaraa hallussaan, ja he epäilevät, että tiara on sulla", Odin sanoo vakavana. Paniikki saa vallan sisälläni. "Juttu on niin, että tiara on mulla. Ja se on mulla siksi, että Svein antoi sen ja pyysi mua pitämään huolta siitä. En tiennyt pitäisikö mun kertoo siitä eteenpäin vai tehä mitä joten... anteeksi", sanon katse suunnattuna lattiaan. Vartijat nousevat ylös tuoleiltaan ja tulevat luokseni. "Kiitos, kun tunnustit. Saisimmeko sen nyt takaisin, jotta voimme palauttaa sen prinsessalle", toinen vartijoista sanoo. Nyökkään. Menemme minun johdollani huoneeseeni. Menen repulleni ja otan tiaran sieltä. Kaunis hopeinen tiara kirkkailla jalokivillä säteili auringonsäteessä, joka paistoi ikkunasta. Ojennan sen toiselle vartijalle. "Kiitos. Nyt joudun pyytämään, että lähdette mukaamme palatsiin kuulemaan, mitä kuningas ja kuningatar sanovat luvattomasta tiaran piilottelusta".