Uskomaton Matka

matkapäivä 2

Herään kuuden aikaan aamulla. Nousen ylös ja katselen ympärilleni. Pojat nukkuvat vielä. Puen vaatteet päälleni ja lähden kiertämään ympäristöä. Löydän Aelian lähistöltä. Hän istuu kivellä aamuauringon valonsäteessä ja meditoi. "Huomenta", sanon hiljaisella äänellä. Aelia avaa toisen silmänsä ja hymyilee. "Huomenta", hän sanoo. "Kauanko oot istuskellu tässä?", kysyn. "Jonkun aikaa. Muistat varmaan, kun kerroin sulle, että oon heikoimmilla hämärään aikaan. Meditoin, jotta voin kerätä aamun ensimmäiset valonsäteet, sillä ne on voimakkaimmat", Aelia selittää. "Aaa aivan", sanon. "Kerääkö Aibek sitten ensimmäiset kuunsäteet iltaisin?", kysyn mielenkiinnosta. "Kyllä", Aelia vastaa. Siksi en siis nähnyt eilen Aibekia illalla leirissä. "No joko pojat on heränny?", Aelia kysyy. "Ei vielä, mutta pitäs varmaan potkia ne jo ylös, jos halutan päästä pian liikkeelle", sanon. "Niinpä", Aelia toteaa ja nousee kiveltä. 

Menemme takaisin leiriin. Herätämme pojat ja pakkaamme kamppeet sillä välin, kun he valmistautuvat. Kun pojatkin ovat lähtövalmiina, syömme pikaisen aamupalan. Sitten lähdemmekin matkaan. Suuntaamme pohjoiseen kohti pohjoisia vuoria. Matkan varrella on kaksi kylää ja tarkoituksena on päästä lähempään kylään iltaan mennessä. Kävelemme pois kylästä. 

Kävelemme kaksi tuntia putkeen ja pidämme tauon. Pesen kasvoni purossa. Virkisti mukavasti. Palaan sitten muiden luokse. Svein nukkuu päiväunia ja Aelia ja Aibek keskustelevat keskenään jostain. Istuudun puun juurelle ja lepuutan silmäni. Havahdun siihen, kun Svein ravistelee minut hereille. "Herätys unikeko ois aika jatkaa matkaa", Svein sanoo. Nyökyttelen ja nousen ylös. Tehotorkut tekivät terää. Jatkamme matkaa ja kävelemme nyt pidemmän matkan ennen seuraavaa pysähdystä. Matkalla koitan harjoitella portaaliloitsun soittamista. Siitä ei tule mitään. Pienen portaalisavun kiehkuran olen näkevinäni, mutta mitään muuta en saa aikaiseksi. Päätämme pysähtyä pitämään taukoa. Aibek katsoo karttaa. "Enää parin tunnin matka", hän sanoo. Kello on melkein neljä ja aurinko alkaa pikku hiljaa laskea. Huomaan heti, että kiilto Aelian silmissä heikkenee. Jatkamme taas matkaa

Kolmisen tuntia kävelemme ennen kuin saavutamme kylän. Perille päästyämme olemme kaikki ihan poikki. Jos lähistöllä olisi sänky, kaatuisin siihen ja nukahtaisin. Mutta ei. Menemme kylän läpi ja etsimme sopivan leiriytymispaikan. Sytytämme nuotion lämmikkeeksi. Kello alkaa lähestyä kahdeksaa ja hämärä ottaa vallan. En huomaa enää juuri ollenkaan kiiltoa Aelian silmissä. Sen sijaan Aibek on käynyt meditoimaan. Juttelemme niitä näitä Aelian ja Sveinin kanssa. Aibek liittyy seuraamme iltapalalle. Syömme, jonka jälkeen menemme kaikki nukkumaan.

Herään keskellä yötä. Minulla on tunne, että joku katselisi, joten päätän nousta ylös. Heitän takin päälleni, sillä yöllä on kylmä. Lähden kävelemään leirialuettamme. Katson taivaalle ja henkeni salpautuu ihastuksesta, kauhusta ja hämmästyksestä. Taivaalla liitää jättimäinen kotka. ja kun sanon jättimäinen, tarkoitan jättimäinen. Tuollainen voisi hotkaista ihmisen suupalana. Tuijotan vuoria kohti lentävää lintua, enkä huomaa, kun Aibek on tullut viereeni. Kun huomaan hänet, säikähdän. "Vitsit ku säikähin", kuiskaan yöhön. "Sori", Aibek kuiskaa. Kuulin huvittautuneisuutta hänen äänessään. "Mikä se oli?", kysyn. "Melezevin kotka", Aibek sanoo. "Legendan mukaan se suojelee valittujaan", hän sanoo. Katsomme taivasta vielä hetken, jonka jälkeen menemme takaisin nukkumaan.