Uskomaton Matka

matkapäivä 6

Tänään matkaamme eilen vuorilta näkemäämme taloon. Jos saamme luvan viettää vuorokauden siellä, pidämme lepopäivän matkanteosta. Jos emme saa jäädä, jatkamme matkaa. Se on ihan talon omistajasta kiinni. Kävelemme aamupäivästä metsän reunaa pitkin talolle. Talolle on metsänreunasta matkaa noin 500 metriä. Astelemme reippaasti pellon poikki ja koputamme talon oveen. Ei vastausta. Koputamme uudestaan. Pian oven tulee avaamaan vanha nainen. "Päivää", hän sanoo. "Hyvää päivää", Aibek sanoo ja kumartaa kevyesti. "Saisimmeko viettää vuorokauden upeassa talossanne?", Aibek kysyy. "Hyvänen aika! Tietenkin tarjoan majapaikan kuninkaallisille sisaruksille ja heidän ystävilleen. Tulkaa peremmälle", nainen sanoo hymyillen ja avaa oven auki niin, että mahdumme astumaan sisään. Talo on sisustettu kauniisti. "Kiitos paljon rouva", sanon. "Sanokaa vain Violet", nainen sanoo. "Saanko kysyä, mistä tunnistitte meidät?", Aelia kysyy. "Seuraan uutisia ahkerasti", Violet sanoo ja vinkkaa silmää. Keskustelemme hetken aikaa, jonka jälkeen Violet näyttää meille huoneemme yläkerrassa. Minä ja Aelia nukumme toisessa huoneessa ja Aibek ja Svein toisessa. Violet valmistaa meille herkullisen aterian, jonka jälkeen saamme käydä suihkussa, jos haluamme. Käymme kaikki pikasuihkussa. Suihkussa käynnin ja pukeutumisen jälkeen pyydän Aeliaa jättämään minut yksin huoneeseemme.

Vietän monta tuntia harjoitellen portaaliloitsua. Saan sen lopulta onnistumaan niin, että pystyn portaalin kautta siirtämään omenan huoneen toisesta päästä toiseen. Harjoittelen vielä vähän aikaa ja pystyn jo tekemään portaalista isomman. Lopulta lopetan harjoittelun, sillä energiani on nollissa. Menen alakertaan muiden seuraan. Violet on valmistanut päivällistä ja kutsuu meidät syömään. Syömme ja juttelemme mukavia. Ruoan jälkeen siirrymme olohuoneen puolelle. Haluan näyttää muille edistymiseni portaaliloitsun kanssa. Soitan huilullani loitsun ja eteemme ilmestyy vähän päälle metrin halkaisijan omaava portaali. "Uskomatonta", Violet huokaisee ihmetyksestä. "Kuinka kauas tuolla pääsee?", Svein kysyy. "En tiedä", vastaan. Haen takkini naulakosta. "Otetaanko selvää?", kysyn. Sveinin kasvoista loistaa innostus. "Mää tuun mukaan", hän sanoo. "Minä tulen myös", Aibek sanoo. Katson häntä vähän hämmästyneenä. En olisi uskonut, että hän hyppää umpimähkään portaaliin, jonka määränpäästä ei edes tiedetä. "Okei", sanon hymyillen. "Minä jään pitämään Violetille seuraa", Aelia sanoo. Nyökkään. Hyvä, että sentään yksi on skeptinen tämän kokeilun suhteen. Pojat hakevat takkinsa naulakosta ja pukeudumme. Kokeilen leventää portaalia vähän. Kyllä se suureni, mutta ei paljoa. Saan kunnian astua ensimmäisenä siitä läpi.

Astun portaalista ulos ja katselen ympärilleni. Seison metsän reunassa. Suoraan edessä häämöttää Violetin talo. Svein tulee portaalista myös, ja Aibek hänen perässään, jonka jälkeen portaali sulkeutuu. "No tääpä ei vieny kauaksi", Svein toteaa. Kello on jo kuusi ja ilta on hämärtynyt jo reilusti. Aibekin silmät alkavat hohtaa koko ajan enemmän ja enemmän. Olemme aikeissa lähteä takaisin talolle, kun minulle tulee taas kumma tuntemus. "Tuntuu vähän oudolta", sanon. "Miks? Portaalin takia vai onks se taas uus kohtaus?", Svein kysyy. "En oo varma", vastaan. "Kohta varmaan tulee jotain", Aibek toteaa. "Miten niin?", kysyn hämmentyneenä. "Sun tukka vaihtaa taas väriä", Aibek sanoo ja osoittaa sormellaan päätäni. Peilaan itseäni huilun kiiltävästä pinnasta. Niin tekee. "Voi hitsi", ehdin sanoa, kun kohtaus iskee jälleen. Kotka kiljuu pääni sisällä ja se saa aikaan kuin valtavan päänsäryn. Aibek tukee minua kädellään selkäni takana. Kohtaus kestää tällä kertaa pidempään kuin yleensä. Kohtauksen loputtua lysähdän polvilteni lumihankeen. "Ookko kunnossa?", Svein kysyy ja kyykistyy vierelleni. "Joo, mut on vähän voimaton olo", vastaan. Ehdin hengähtää hetken verran, kunnes Aibek hoputtaa meitä menemään syvemmälle metsään. "Äkkiä nyt", hän sanoo. "Mitä nyt?", kysymme Sveinin kanssa yhtä aikaa. "Katsokaa itse", Aibek kuiskaa. Katsomme talon suuntaan. Pari päivää sitten näkemäni jättiläiskotka on laskeutunut Violetin talon viereen. Kotka istuu aloillaan ja katselee ympäristöään. Sitten sen kiljaisee kerran. Päänsärkyni ei ainakaan helpotu tuon ansiosta. "Miten päästään takaisin talolle?", esitän kysymyksen. "Etkö vois tehä portaalia takaisin?", Svein ehdottaa. Pudistan päätäni. "Mulla ei oo yhtään energiaa jäljellä", sanon. Pohdimme mahdollisia vaihtoehtoja. "Voishan sen ohi hiipiä, ku on pimeääkin?", ehdotan. "Ei onnistu, se kyllä huomais meidät silti. Kuusta lähtevä valo on tänä yönä tosi kirkasta", Aibek toteaa. Mietimme taas. Aeliasta ei ole apua ainakaan. "Onko toinen sun vanhemmista siis haltia?", Aibek kysyy Sveiniltä yhtäkkiä. Svein nyökkää hämmästyneen näköisenä. "Miks niin?", hän kysyy. "Jos toinen sun vahemmista on haltia, ja sattuisi olemaan kuuhaltia tai sukua sellaiselle, sinä pystyisit ehkä myös tekemään kuutaikaa", Aibek selventää. Svein sulattelee juuri kuulemaansa. "Joo-o... kyllä äidin isoisä taisi olla kuuhaltia", Svein sanoo. "Miten semmonen kuutaika toimii?", Svein kysyy epävarmasti. "Haltioiden kuutaika on erilaista, mutta osaan ehkä auttaa. Voisit kokeilla sulautua yhteen kuun kanssa. Eli siis periaatteessa muuttua näkymättömäksi kuunvalossa ollessa, ja jakaa taian vaikutuksen niin, että mekin muutumme näkymättömiksi. Tekisin tämän muuten itse, mutta kuten sanoin, taikamme on erilaista", Aibek sanoo. Svein miettii vaihtoehtoja. "Okei, voin yrittää", hän sanoo lopulta.

Svein sulkee silmänsä keskittyäkseen. Pian hänet ympäröi valkoinen hohtava aura. Sitten hän hiljalleen muuttuu näkymättömäksi edessämme. Kuin tyhjästä hän ilmestyy taas eteemme. "Okei antakaa kätenne niin kokeillaan", Svein sanoo ja ojentaa kätensä. Tartumme Aibekin kanssa niihin. Muutumme hetken kuluttua kaikki hiljalleen näkymättömiksi. "Ei päästetä otetta irti tai taika saattaa raueta ja ollaan hiljaa", Svein kuiskaa. Nyökkäämme. Lähdemme kulkemaan käsi kädessä peräkanaa kohti taloa. Aibek kulkee jonon kärjessä. Olemme puolivälissä matkaa, eikä kotka ole vielä havainnut meitä. Sydämeni hakkaa. Pääsemme jollain ihmeen kaupalla kotkan ohi ja taloon sisälle. Vasta, kun olemme sulkeneet oven, uskallamme hengittää. "Onnistui!", iloitsemme. Aelia tulee eteiseen Violetin kanssa. "Luulin jo, että ette palaa. Tai että tuo kotka syö teidät. Onneks ootte kunnossa", Aelia sanoo ja halaa meitä kaikkia. Selitämme Aelialle ja Violetille pikku retkestämme. Juttelemme hetken alakerrassa, kunnes menemme kaikki nukkumaan. "Olipa päivä", totean maatessani sängyssä. "Varmasti", Aelia sanoo. Kuulen kuinka hän haukottelee. "Hyvää yötä", kuiskaan. "Hyvää yötä", kuuluu kuiskaus. Ei mene kauaakaan, kun nukahdan.