Jumalat itkevät öisin

Aika ei kuulu meille

Viisarit puhkovat hiljaisuutta terävillä kärjillään,
äänellään,
mutta aika ei kuulu meille,
ei aamulle tai yölle.
Aika ei kuulu meille,
koska me emme ikinä ole valmiita.
Emme ikinä ole valmiita kohtaamaan sitä,
mitä jää ympyrän ulkopuolelle,
kun se suljetaan.

Ympärillämme auringot räjähtävät ja meret tyhjenevät,
mutta sinä ja minä,
kokoelma toisiinsa sopimattomia palapelin palasia pysymme aina paikallamme vangittuna ikuiseen prosessiimme.
Keskeneräisinä,
ikuisina,
loputtomassa puolitiessä.

Viisarit pysähtyvät,
mutta me emme ikinä lopeta kasvamista, juurtumista toisiimme,
palasiemme parsimista yhteen aina uudelleen. Kokoamista reunapalat ensin,
koska sehän on ainoa järkevä tapa elää,
eiks niin?

Ympyrä sulkeutuu,
enkä välitä,
mitä jää sen ulkopuolelle,
koska juuri nyt maailman laidalla ei ole ketään muuta.