ranteideni iho repsottaa
purkautuneena neuleen hihana luideni päällä
ei sellaisena
joka ottaa kädestä
ja lupaa palasten loksahtelevat kohdalleen
kuin olisin lapsi
jonka ei tarvitsekaan
löytää täydellistä piiloa piilosessa
minun ihoni
minun
lankarihmastoni villa tukkii verisuonet
repii hiukset
purkaa lihaskudokset
repsottaa verta
kiljun kipua
nielen villaa
ratkean saumoista
nypin tihkuvia ranteita
etsin niistä
punaisia lankoja
jotka ei kuitenkaan
johda ikinä minnekkään
palaset eivät sittenkään
löydä toisiaan
minä en koskaan
oppinut piiloutumaan
ää ei tästä tule mitään
ja jatkan ranteideni raapimista
BINABASA MO ANG
Jumalat itkevät öisin
PoetryLukiolaisen höpsöä sanahelinää Runoja kaikille, jotka ovat joskus olleet hukassa. Käy lukemassa ja inspiroidu, mä oon tosi hyvä. Oot ihana<3
