Jumalat itkevät öisin

ilo on meri vesilasissa

mun keho on viimeinen fossiili
hukkuneessa luukaupungissa
oon sängyn pohjalla tyhjiö
ei tässä mitään
vähän väsyttään vaan
yhtä hymyä koko tyttö
mutta mun hymy ei oo mun
se on kasvojeni ikipatsaaseen kivettynyt
ja poisnukkunut
mun hymy on sun
se on sun huulilta mun kasvoille kaikunut
mä lupaan
yritän pitää lasin puoliksi täynnä
vaikka se lasi on tehty pahvista
ja sen ympäriltä pikkuhiljaa
mun pikkusormista hapertuu hallinta
älä väitä mulle että ilo on valinta
mun ilo on meri
jonka nimeen en voi itseäni kastaa
mun ilo on meri
joka ei aallonharjaa jaksa nostaa
mun ilo on meri
en osaa itseäni rakastaa
etkä osaa säkään
mun ilo on meri
turvassa vesilasissa
mut se lasi kaatuu
naamalle...