Jumalat itkevät öisin

laulu oranssille

surunkaunis oranssi iltapäivä
putoilee sälekaihtimien välistä
saumojen suuntaisesti olohuoneen lattialle
oranssi valuu juovina naamalle
pitkin puuvillaverhojen reunoja
siintää valoviivoja
minä kellun keltaokran oranssilla matolla
liikkumatta värikuplassa
myrskynsilmässä
keskellä alkuräjähdystä
täytän keuhkorakkulani värivallankumouksilla
enkä anna oranssien happiatomien valua
ulos pitkin sieraimia
sillä sitten olisin väritön ja surkea
ja pelko mustuisi verhojen reunoilta
ja minä tummuisin myrskyksi
joka versoisi alkuräjähdykseksi
ja putoaisin lattianrakoon
ja puutuisin puulattiaksi
enkä minä enää ikinä näkisi oranssia tai iltapäiviä
puuvilla hapertuisi harmin harmaaksi harmoniaksi ja harmaa syövyttäisi keltaokran
mustiksi matonkuteiksi
ja värit häviäisivät taistelun
verkkokalvojeni huomiosta
ja kaikki olisi väritöntä ja surkeaa
ja tasapaksua mustaa pelkoa
mutta tässä hetkessä
kehoni kukkii keltaokraa
hengittää oranssia
puuvillaa
mandariininkuorta
ja olen loputon värivallankumous
olohuoneen lattialla
alkuräjähdyksen keskellä
vielä hetken
jaksan pidättää hengitystä