we fell in love in october

9. homolandia

mä en ees oo tajunnu et en oo ees kiittäny teitä mut oikeesti kiitos kiitos kiitos kaikille ihanista kommenteista edellisiin lukuihin ja kaikista voteista <3 ne merkkaa mulle ihan vitusti, enemmän ku kukaa teistä osaa arvata. en ikinä aatellu et tätä kirjaa kukaa lukis, mitä ny vähä vinkkasin parille kaverille mut arvostan iha helvetisti jokaikistä, joka on tänne tiensä klikannu <3 toivottavasti tykkäätte puspus

also hyvää lokakuuta niille jotka juhlii :D

ja niinku ilmottelin tossa parisen viikkoa sitten, mut sanon nyt vielä tääläki et lokakuun ajan uus luku joka su klo 20!!! (ellen toisin ilmottele lols)

-e <3

aino

Seuraava viikko meni mun osalta ihan sumussa. Viestittelin kyllä Hertan kans joo, mut se ei ollu mitää normaalista poikkeevaa. Vaikkakin mun sydän hypähti aina, kun näin sen nimen mun puhelimen näytöllä.

Mä olin koulus. Mä söin ruokaa. Mä kävin töis. Mä nukuin.

Mä en viillellyt.

Se ei ees tullu mieleenkää jostain syystä. Tai tuli, mut ei sillee et aattelin oikeesti toteuttavani sen. En jaksanu nousta sängystä, ku voin vaa masentua sinne pohjalle. En uskaltanu kysyy Hertalta, et koska me nähään seuraavan kerran.

Mua pelotti liikaa.

Mua pelotti, et mä olin liian tunkeileva. Mua pelotti, et mä ärsytin sitä, jos kyselisin. Mua pelotti, et se alkais vihaa mua.

Mua pelotti et mä menettäisin sen.

Pelko oli musta hauska sana. Tai niinku mistä se on yhtäkkiä tullu, mihin sen juuret johtaa? Ei ainakaa tonne Tornionjoen toiselle puolen, sinne svedujen ihmemaahan. Joku vois kirjottaa kirjan siitä, mitä sielä tapahtuu. En tiiä miks, mut oishan se hauskaa, jos siellä olis perusoletus se, että kaikki on homoja. Pitäs varmaa kohta itekki muuttaa sinne homolandiaan.

Hertta soitti mulle illalla, just sillon ku olin menos nukkumaan. Mä mietin, et miksei se vaa laittanu viestiä, niinku se oli aiemminki tehny.

"Moi", mä kuulin puhelinlangan toisesta päästä heti kun painoin vihreetä luuria.

"Moi", vastasin. "Mitäs sä?"

"Eipä täs mitään, halusin vaa kuulla sun äänen."

"Ja mitäs paskaa. No nyt sä sit kuulet. Ei oo muuttunu yhtää viime näkemästä - tai oikeestaa paremminki viime kuulemasta", vittuilin. Mulla oli vittuiluolo, joten annoin mennä. Mä tiesin Hertan jo sen verran hyvin, et se ei suuttuis. Musta tuntu et vittuilu oli meidän molempien love language. Tai ainaki mun.

"Kuulostaa kyllä siltä, et oot vetäny jotai testosteronii koko viikonlopun", se vittuili takas.

"Trust me, en vielä oo muuttunu transmieheks, vaikka tää homous vissii siihe suuntaan mua on viemäs."

"Huoh, kai sä tajuut et läheskää kaikki homot ei oo transsukupuolisia?"

"Vittu, kunhan vitsailin. En mä nii vitun tyhmä oo kuitenkaa."

"No en ny tiiä. Muhun verrattuna ehkä, mut muuten..."

"Jaaha. Mikä se sun oikee asia oli, et miks sä soitit mulle?"