piinaa ja poetiikkaa

ei tää oo runo, hei

Olisipa elämä niin helppoa,
että teekupilla lievittäisin oloa.
Kamomilla ja hunaja
hyvän elämän ohjenuorana.

Suihkussa tuntisin veden mun iholla,
vasten mun kasvoja,
ja vasten mun jalkoja.
Laventeli tuoksuisi höyryssä
ja mulla olisi hiukset ihan sotkussa.

Pellavaverhojen hulmutessa tuulessa,
istuisin kai hiljaa nojatuolissa
ja katsoisin, kuinka
naapurusto heräilee aamun hiljaisuudessa.

Nyt kirjoittaja harhailee,
suokaa anteeksi.

Niin, puhuin hunajasta
ja kamomillasta.
Hiuksista hulmuavista
sekä elämän arvaamattomuudesta.

Mut ei sitä saa missään paketissa,
parasta kai tottua.
Ei tää kamomilla mun oloani rauhoita.