Sadepisaroita auton ikkunassa (bxb)

K.

Hugo.

Makasin sängyn päällä ja kiertelin katsettani ympäri kattoa. Huomenna pitäis jo lähteä täältä... ei mua se muuten haitannu, mutta miten mun ja Alexin käy? Alexista puheenollen se oli omalla puolellaan huonetta, ja en ollut varma nukkuiko se vai ei. Oli aika myöhä, lähemmäs keskiyö, joten oletin pojan nukkuvan.

Ite en saanu unta. Mun päässä pyöri varmaan sata asiaa. Mitä mä teen sitten ku pääsen kotiin.. miten mun kaverit reagois, jos ne sais tietää, että mä suutelin Alexia... miten mun vanhemmat reagois? Se kysymys huolestutti mua eniten.. mun vanhemmat.. mitä helvettiä mä teen jos ne saa tietää?

Oon kattokaas perheen nuorin sisarus.. mulla on isoveli ja isosisko, molemmat jo yli kakskymppisiä. Toinen niistä opiskelee lääkäriks ja toinen on kohta valmistumassa lakimieheks. Minä taas.. mä en tee mitään.. enkä myöskään osaa mitään. Koulu ei koskaan oo ollu mun vahvuus. Keskiarvo viime todistuksessa oli 6.2... siitä voitte päätellä. En väittäis että oisin tyhmä.. mut lähinnä vaan en ollu paikalla koulussa ollenkaan. Mä vaan lintsasin jokaisen tunnin ja ryyppäsin frendien kaa.

"Mitäs mietit." Hätkähdin vähän, kun kuulin Alexin äänen toiselta puolelta huonetta.

"Hä? Aa en mitään." Sanoin vaisusti.

"Kyllä sä jotakin mietit... sen näkee susta. Onks kaikki hyvin?" Sen äänestä paisto ehkä jotain huolestuneisuuden tapaista.. ehkä vaan kuvittelin. Kuka musta olis huolissaan?

En tiennyt oikeestaan edes mitä vastata tohon. Toinen puoli musta halusi kertoa Alexille mitä mun päässä liikkuu, mutta samalla mua pelotti, että mitä jos se ei ymmärtäis.

"Hugo?" Se kysy hiljaa ja kuulin sen nousevan istumaan sängyllään.

"J-joo kaikki hyvin.."

"Hugo... sä voit kyllä puhuu mulle." Alex kuiskas lempeesti.. vittu mä en käsitä miks en vaan voi kertoo sille. Ei se nyt niin iso asia ole.

"Mä-" Aloitin, mutta en saanut sanoja ulos suusta jotta mä oisin saanu sanottua asiani loppuun.

"Mä tajuun... ei sun tarvi sanoo jos et haluu tai et oo valmis.. mut jos haluut puhuu nii haluun et tiiät.. et mä oon täs ja mulle voit aina... ihan aina tulla puhumaan." Ette arvaa kuinka hyvältä tuntu kuulla noi sanat.. ei mulla ollu koskaan ollut ketään, joka olis sanonut noin mulle. Oli mulla Hilda joo, mut en mä oikeen tiiä voinko mä sille mitään kertoa.

"Onks jotain mitä mä voin tehä?" Se jatko.

"No... voiksä tulla tänne?." Kysyin todella vaimealla äänellä, mut Alex silti kuuli sen. Sen kasvoille muodostu pieni hymy ja se nousi ylös ja kulki siihen mun sängyn viereen.

Siirryin vähän taaemmas ja tein tilaa Alexille, joka asettu siihen kyljelleen mun viereen.

"Väsyttääkö?" Jätkä mun vieressä naurahti. Enkai mä niin väsyneeltä näyttäny?

"Hää.. ei?" En kyllä uskonu tuota itsekkään.

"Ei se haittaa, nuku vaa." Se kuiskas ja hymyili mulle pienesti.

Olin ihan liian väsyny, et oisin jaksanu ajatella edes järkevästi, joten siirryin lähemmäs Alexia ja painuin ihan siihen kiinni. Kuulin sen henkäsevän vähän hämmentyneenä, joka sai mun huulille pienen hymyn. Hautasin mun pään sen paitaan ja tunsin miten Alex varovasti kiersi kätensä mun ympärille. Mä kuulin pojan sydämmenlyönnit.. ne oli jotenkin tosi nopeat. Jännittiks Alexia?

Tunsin miten Alex vähän nosti mun paitaa ja se kuljetti kätensä mun paljaalle selälle. Mun koko kropan läpi kulki kylmiä väreitä, joita Alexin kosketus sai mussa aikaan.

En olis halunnu olla missään muuaalla just nyt.

"Öitä." Alex kuiskas hiljaa ja mumisin jotain epämäärästä vastaukseks.

_______________________

Aamulla meillä oli aika kova kiire pakkailla, sillä me oltiin herätty vasta yheltä päivällä, ja me haluttiin olla ennen pimeetä takasin kotona. Olihan valosalla paljon parempi ajaa.

Survoin kaikki mun tavarat nopeesti mun reppuun ja raahasin sen auton takakonttiin.
Vein myös Alexin repun, koska se pakkas jotain kitarakamojaan parhaillaan.

Mun tietämyksen mukaan Hilda oli suostunu kuskiks puolet matkasta ja ilmeisesti Leandra ajaisi jälleen toisen puolikkaan.

Mä ja Alex ei oltu puhuttu Leandralle sanaakaan eilisen jälkeen. Ei mulla hirveästi sille ollut kyllä sanottavaakaan. En tiedä yhtään et mikä tyttö eilen vaivas.. ja sehän sillon kerran paasas mulle aiemminkin mun ja Alexin väleistä.

Alexista puheenollen mä näin miten se tepasteli ulos mökistä ja se kanto kädessään kitaraansa ja ilmeisesti jotain kaijutinta, tai mikä se nyt ikinä onkaan.

"Mää voin auttaa." Sanahdin Alexille, joka katto mua helpottuneena. Tietenkin mä autan.

"Kiittih." Se huokas ja ojensi mulle sen kaijuttimen.

Nappasin sen käteeni ja se oli oikeesti yllättävän painava. Nostin sen auton takakonttiin ja asettelin sen niin, ettei se liikkuis ajon aikana.

Alex laitto kitaransa siihen tukevasti ja siirty sen jälkeen takapenkille istumaan.

Hilda kiersi jostain puskan takaa kädessään reppu ja muovipussi jossa oli tyhjiä kaljatölkkejä meidän jäljiltä. Tyttö käveli tavarat käsissään auton toiselle puolelle ja laittoi laukut mun paikalle.

Katoin tyttöä vähän hämilläni ja Hilda vinkkas mulle silmää. Mitäköhän se silläkin tarkoitti.

"Mut entäs mihin mä nyt istun?" Kysäsin vähän tönkösti ja Hilda pysähtyi paikoilleen ja katsoi mua kuin jotain vähä-älyistä sonnia.

"No tossa keskellähän näyttää olevan tilaa?" Se sano mulle ja loi kasvoilleen pienen virneen.

Mulla kesti jotenkin tosi kauan tajuta tilanne. Siis keskipaikka... siinä Alexin vieressä. Käänsin katseeni takaisin Hildaan ja loik tyttöön merkitsevän katseen. Enhän mä näin ilmiselvä voinut olla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Uus luku! Anteeks et kesti näin hiton kauan julkasta taas tää. On ollu vähän kaikenlaista omas elämäs menos mut nytten taas alan kirjotteleen ainakin toivottavasti vähän useemmin!