New Love

6. Mäyräkoira

Aleksi

Seison heräämön ovella Olli vieressäni. "No mennäänkö?" Olli kysyy ja laittaa jo kätensä oven kahvalle kun keskeytän hänet. "Oota", mutisen ja vedän pari kertaa henkeä. "Helpottaaks jos pidän kädestä?" hän kysyy ja ojentaa kättään. Hymyilen pienesti ja otan tuon käden omaani ennen kuin avaan oven. Huoneessa on useampi henkilö heräilemässä, mutta nurkassa olevalla sängyllä nään Nellen. Hän näyttää niin hauraalta valkoisissa sairaala lakanoissa, että alan melkein itkemään. Menen heti sängyn viereen ja silitän varovasti tytön hiuksia. "Voi mun pientä", kuiskaan ja katson tuota kyyneleet silmissä.

Ei mene kauaa kun Nelle alkaa heräillä. Hänen katseensa harhailee hätääntyneenä ympäri huonetta. "Shh rakas ei oo mitää hätää. Iskä on tässä", rauhoittelen tuota ja jatkan hänen hiuksiensa silittelyä. "Itkä", tyttö nyyhkäisee vielä ihan unenpöpperössä ja otan tuon varovaiseen halaukseen varoen kaikkia johtoja ja letkuja. "Sä oot sairaalassa. Sä tipuit kiipeilytelineestä ja sun käteen tuli aika iso pipi ni se piti tulla hoitaa tänne. Mut nyt kaikki on hyvin", kerron tytölle. Hetken päästä hoitaja tulee katsomaan tilanteen. "Täällähän ollaankin jo herätty. Sattuuko sua Nelle johonkin?" hoitaja kysyy ja säätää jotain laitteita. Tyttö pudistelee päätään ja on edelleen vähän hukassa maailman menosta.

"Sä olet sairaalassa, kun sä kuulemma putosit kiipeilytelineestä. Muistatko sä siitä mitään?" hoitaja kyselee Nelleltä. "Joo, se tattu kauheetti", tyttö nyökyttelee vastaukseksi. "No hyvä että muisti ainaki tuntuu toimivan normaalisti. Me siirretään sut Nelle nyt tonne lasten osastolle lepäilemään ja voitte vaikka katsoa siellä sitten jotain leffaa tai pelata vaikka jotain peliä, niin tulee parempi mieli. Lääkäri tulee sitten vielä käymään siellä kertomassa tarkemmin toipumisesta", hoitaja kertoo suunnaten viimeisen lauseen enemmänkin minulle ja Ollille.

Hetken kuluttua Nelle on siirretty lasten osastolle ja istun edelleen hänen sänkynsä vieressä. Nelle pelaa jotakin peliä sairaalan tabletilla ja katselen tuota hymyillen. "Ooks sä Aleksi syöny mitää tänää?" Olli kysyy vierestäni. Havahdun ajatuksistani ja käännyn katsomaan tuota. "En mä aamun jälkee oo", kohautan olkiani. "Hei mitä jos mä käyn hakee jotai?" hän ehdottaa ja on jo nousemassa ylös, kun pysäytän tuon. "Eiku anna mä meen, mun kroppa on iha jumissa täst kaikesta istuskelusta ni parempi näin", hymyilen ja nousen ylös.

"Haluuks mun prinsessa jotai?" kysyn Nelleltä. "Jätskiä", tyttö vastaa heti ja hymyilen tuolle vastaukseksi. "No mä meen", olen jo lähdössä kun tajuan yhtäkkiä että en tiedä mitä Olli haluaa. "Ai kauhee sori, mitä sä haluut?" kysyn Ollilta punastuen vähän. "Iha kahvi riittää", hän hymyilee. "Joo okei, no mut nyt mä meen. Pidä sä Nelle Ollille seuraa et se ei ihan tylsisty", naurahdan ja Nelle nyökyttelee innokkaasti. Heilautan noille kättä ja lähden kohti kanttiinia.

Olli

Jään kaksin Nellen kanssa ja katselen hetken tuon pelaamista. "Sattuuks sun käteen viel paljon?" kysyn tytöltä. "Ei enää ollenkaa. Lääkäli sano et te anto mulle taika ainetta mikä helpottaa ku tattuu", Nelle hymyilee ja laskee tabletin käsistään. "No hyvä juttu. Sä voit sit päiväkodissa esitellä sun uutta hienoo kipsiä", hymyilen ja osoitan tytön vaalenpunaista kipsiä. "Joo. Kavelit on valmaa toti kateellitia", tyttö selittää silmät säihkyen. "Mut sä voit sit pyytää niiltä piirroksia ja nimikirjotuksia sun kipsiin, ni sit tulee parempi mieli sullekki", hymyilen ja nojaan käteeni. "Voitko tä piiltää jotain?" tyttö kysyy ja ojentaa kättään.

Nyökkään ja alan etsiä kynää. Löydettyäni kynän, mietin hetken mitä piirtäisin. Piirrän kipsiin pienen mäyräkoiran ja kirjoitan viereen nimeni. "Sä voit keksii tälle koiralle nimen jos haluut", hymyilen ja Nelle katsoo kipsiä innoissaan. "Ten nimeks tulee Lulle", hän kertoo ja katsoo minua hymyillen leveästi. "Lulle?" kysyn ja naurahdan pienesti. "No ei ku ällällä", tyttö nyrpistää nenäänsä. "Ai niinku Rulle?" kallistan päätäni. Nelle nyökyttelee kiivaasti. "No mut sehän on tosi hyvä nimi. Haluuks sä et kirjotan sen tähän?" kysyn vielä ja Nelle nyökkää. Kirjoitan vielä koiran viereen sen nimen ja lasken sitten kynän pöydälle.

"Mikt tä et voi olla mun toinen itkä?" Nelle kysyy ja katsoo minua surkeana. Menen vaikeaksi ja yritän keksiä miten saisin mahdollisimman helposti selitettyä tytölle, että maailma ei toimi niin helposti kuin hän ajattelee. "Nokun ketään ei voi pakottaa rakastumaan toiseen ihmiseen ja vaikka sä ootkin tosi ihana tyttö ja voisin mielelläni olla sun iskä, niin minä ja sun iskäs ollaan vaa ystäviä. Iha niinku sinä ja sun päiväkotikaverit", selitän Nellelle, joka vain tuijottaa minua mietteliäänä. Lopulta hän vain nyökkää ja palaa ihastelemaan kipsissään olevaa koiran kuvaa. Joskus haluaisin päästä jonkin pienen lapsen pään sisään, jotta pystyisin ymmärtämää paremmin heidän ajatusten kulkuaan.

Hetken kuluttua Aleksi palaa ostoksineen takaisin ja ojentaa minulle kahvikupin. Nellelle hän on ostanut mehun ja jäätelön. "Kato itkä! Olli piilti mun kipsiin koilan", tyttö esittelee kipsiään innoissaan. Aleksille. "No vautsi ompa hieno. Iha samanlainen ku mitä mummilla ja ukilla on", Aleksi hymyilee ja ojentaa avaamansa jäätelön Nellelle. "Jep, tän nimi on kant Lulle", tyttö iloitsee ja alkaa mutustaa jäätelöään. "Kertoks Nelle sulle et mun vanhemmilla on mäyräkoira?" Aleksi kysyy huvittuneena. "Ei, mä vaa piirsin ku Nelle halus et piirrän jotain", selitän vähän hämilläni. "Ai, aika hauska sattuma", hän hymyilee.

Myöhemmin alan keräillä kamojani lähteäkseni kotia kohti. Aleksin on tarkoitus vielä jäädä Nellen kanssa yöksi sairaalaan, sillä tytöllä epäillään olevan vähintäänkin lievä aivotärähdys. Vedän takin päälleni ja sanon heipat Nellelle. Aleksi seuraa minua vielä käytävään. "Hei kiitos et jäit mun seuraks tänne. En tiiä miten oisin selvinny yksin täst kaikesta", hän hymyilee ja näpertää paitansa hihaa suloisesti. "Tietenki, hädässä ystävä tunnetaan... Vai miten se meni", naurahdan. "Niinhän se on", Aleksikin nauraa ja yhtäkkiä tuntuu että olemme todella lähekkäin. "No mut mä öö...", hän takeltelee, enkä tiedä mikä minuun iski, mutta seuraavassa hetkessä olen vetänyt tuon itseäni vasten ja painanut huuleni tuon omille.

Osittain onnekseni Aleksi vastaa hennosti suudelmaan. Tuon huulet ovat täydelliset omiani vasten, enkä ole ikuisuuksiin tuntenut mitään vastaavaa. Hetki kuitenkin loppuu nopeammin kuin toivoin. Aleksi näyttää melko säikähtäneeltä ja järkytys ja häpeä iskee rintaani sillä sekuntilla hyökyaallon lailla. "Sun ois varmaa parasta mennä", hän toteaa melko kylmästi. "Joo", henkäisen typeränä ja lähden harppomaan mahdollisimman nopeasti pois tilanteesta.

Sanoja: 950

Täs meni vähä odotettua kauemmin, ku elämä on heitellyt eteen vähä kaikenäkösiä kierrepalloja, mut tässä sitä vihdoin ollaan!