Exit emotions - Blind Channel imagines/oneshots

🎡 | Noel

•
"Rakastan sinua"
•

Niko POV

Tammikuu:

Istun keittiön pöydän ääressä, huolestuneena tuijottaen Joelia, joka kieriskelee levottomasti sängyssä. Tiedän että Joelin taistelu syömishäiriötä vastaan on ollut pitkä ja vaikea, mutta olen päättänyt olla tukena jokaisessa vaiheessa. Lähestyn Joelia varovasti ja otan tuon kädestä kiinni.

"Oon täällä sua varten rakas, yhessä me selvitään tästä" kuiskaan tuolle lempeästi.

Tiedän että matka toipumiseen voi olla raskas mutta uskon vahvasti että tuo vielä joskus selviää tästä. Kun lähdimme aamupalalle, Joel ei syönyt yhtikäs mitään. Hän väitti että hän oli syönyt jo aijemmin mutta tiesin hänen valehtelevan, mitään likaisia astioita ei näkynyt eikä myöskään muita jälkiä syömisestä. En tiennyt yhtään miten voisin auttaa häntä ja tunsin itseni avuttomaksi. Joelin katse oli lopulta jossain kaukana kun hän katsoi ulos ikkunasta. Hän ei näyttänyt edes huomaavan minua.

"Joel, meijän pitää hankkia sulle apua.." totesin.

"En mä tarvii apua, oon ihan fine" Joel selitti.

En voinut uskoa tuota. Hän tuskin edes söi mitään.

Helmikuu:

Olin saanut Joelin suostuteltua käymään terapeutilla, mutta se oli ollut kuin vedellä lotraamista tulvassa. Hän istui terapeutin vastaanotolla kuin vanki tuomarinsa edessä, puhuen vain murusia siitä, mitä todella ajatteli ja tunsi. Olin mukana lähes jokaisessa terapiatapaamisessa, istuen vierellä ja puristaen hänen kättään kuin olisin pelännyt hänen hajoavan kappaleiksi. Olin yrittänyt kaikkeni, mutta se ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"Luota minuun, Joel, kaikki vielä järjestyy" sanoin hänelle joka ilta ennen nukkumaanmenoa.

Maaliskuu:

Terapeutin avulla jotain alkoi tapahtua. Joel alkoi avautua enemmän, hän alkoi nähdä sen, mitä olin yrittänyt sanoa hänelle jo kuukausia. Hän alkoi ymmärtää, että hänen syömishäiriönsä oli vain jäävuoren huippu, ja että sen juuret ulottuivat syvälle hänen sieluunsa. Se oli kuin pieni valonsäde synkässä tunnelissa, jossa olimme harhailleet niin kauan.

"Hän tarvitsee aikaa" terapeutti sanoi minulle yhtenä päivänä ja minä halusin niin kovasti uskoa häntä.

Huhtikuu:

Kevät toi mukanaan uuden toivon kipinän. Joel alkoi syödä vähän enemmän, ja vaikka se oli vain pieni askel eteenpäin, se oli askel silti. Hän alkoi myös puhua enemmän, jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan minulle ja terapeutille. Se oli kuin olisin alkanut nähdä hänen todellisen itsensä uudestaan, sen ihmisen, johon olin rakastunut ensimmäisen kerran.

"Me selvitään tästä" sanoin Joelille joka ilta edelleen kun kävimme nukkumaan.

Toukokuu:

Toukokuu oli kuukausi, joka oli taas vähän raskas. Joel ei syönyt hetkeen kauheasti niin hyvin/säännöllisesti kuin kuukausi sitten ja mieliala oli mennyt matalemmaksi hänellä. Koitin uskotella itselleni että kyllä me tästä selvitään, mutta ajatus tuntui lähes mahdottomalta. Silti yritin kaikkeni ollakseni tuon tukena ja auttaa häntä vaikka hänellä oli vaikeaa.

Kesäkuu:

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun heräsin aamulla. En voinut olla hymyilemättä nähdessäni Joelin nukkuvan sikeästi vierelläni. Hänen syöminen alkoi taas mennä hyvään suuntaan. Aamupala pöydän ääressä tuijottelimme vain toisiamme.

"Hei, kiitos että oot täällä" Joel totesi tuijottaen minua hymyillen.

"Missä muualla mä olisin? Oon aina täällä sun tukena vaikka mikä olis" lupasin tuolle.

Heinäkuu:

Kesä toi mukanaan uusia seikkailuja ja mahdollisuuksia. Joel oli alkanut harrastaa enemmän asioita, jotka olivat olleet hänelle rakkaita ennen syömishäiriötä. Hän alkoi käymään enemmän studiolla ja luomukset olivat upeita kun aina. Oli kuin näkisin hänen sielunsa antautuvan uudelleen ja se täytti minut kiitollisuudella ja ylpeydellä.

Elokuu:

Kesä kului nopeasti ja pian oli aika palata normaaliin arkeen. Mutta vaikka ulkopuolinen maailma muuttui ympärillämme, me pysyimme vahvoina ja yhtenäisinä. Joel jatkoi terapiassa käymistä ja syömisen hallintaa ja minä olin aina tukena hämen vierellään.

"Arvaa mitä Niko, en olis tässä nyt ilman sua" Joel sanoi eräänä iltana istuessamme terassin portailla.

"Sä olet vahva Joel, sä selviät mistä tahansa" vastasin tuolle.

Syyskuu:

Syksy toi mukanaan uudenlaisen rauhan ja tasapainon elämäämme. Joel oli alkanut löytää paikkansa maailmassa uudelleen, ja minä olin niin onnellinen nähdessäni hänen hymynsä jälleen. Vaikka tiesin, että tiellämme olisi vielä vastoinkäymisiä ja haasteita, tiesin myös, että selviäisimme niistä yhdessä.

"Rakastan sinua", Joel sanoi minulle eräänä iltana, kun istuimme takan ääressä lämpimänä syysiltana.

"Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta maailmassa", vastasin ja puristin häntä lujasti syliini.

Lokakuu:

Lokakuun viileys toi mukanaan uudenlaisen syvyyden suhteeseemme. Olimme oppineet tuntemaan toisemme entistä paremmin, jakamaan toistemme ilot ja surut, pelot ja haaveet. Joelin syöminen meni vain parempaan suuntaan, ja olin iloinen siitä miten hän oli edistynyt. Olimme kuin kaksi palapelin palaa, jotka olivat löytäneet toisensa ja muodostaneet täydellisen kokonaisuuden. Olin kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka sain viettää hänen kanssaan, ja tiesin, että rakkaus, joka meitä yhdisti, oli vahvempi kuin mikään muu.

Marraskuu:

Kun syksyn lehdet alkoivat pudota puista, tunsimme, että olimme saavuttaneet jotain pysyvää. Joel oli vahvempi ja terveempi kuin koskaan ennen, ja minä olin ylpeä hänestä joka päivä. Hän oli käynyt läpi niin paljon, mutta silti hän oli säilyttänyt herkkyytensä ja rohkeutensa.

"Kiitos, että olit siinä minua varten", Joel sanoi minulle eräänä iltana, kun istuimme käsi kädessä sohvalla. Hänen silmänsä olivat täynnä kiitollisuutta ja rakkautta.

"Minä olisin aina siinä sinua varten", vastasin ja suutelin hänen otsaansa hellästi.

Joulukuu:

Joulun lähestyessä tunsimme kiitollisuutta ja iloa siitä, että olimme selvinneet vuoden vaikeimmista hetkistä yhdessä. Istuimme yhdessä joulukuusen alla ja vaihdoimme lahjoja, mutta suurin lahja oli se, että olimme toistemme kanssa.

"Hyvää joulua, rakas", Joel kuiskasi minulle ja halasi minua lujasti.

"Hyvää joulua, Joel", sanoin ja hymyilin hänelle takaisin. "Olet paras lahja, jonka olen koskaan saanut."

Katsoessamme toisiamme silmiin tiesimme, että meillä oli vielä paljon edessämme, mutta me olimme valmiita kohtaamaan sen yhdessä. Olimme voittaneet taistelumme, ja rakkaus oli voittanut kaiken.

——————————————————————

En sit tiiä kauheesti mitää syömishäiriöst tai mitää et älkää dissatko 😭

- anonyyminikonlapsi

Ficin pyytänyt: @keijukaisia