Exit emotions - Blind Channel imagines/oneshots

🔮 | Niko x lukija

•
Merirosvo Niko x Seireeni lukija
•

Tummansininen meri levittäytyi äärettömänä peilinä yössä, heijastaen vain kuun himmeää valosa, joka tuskin läpäisi ympäröivän sumun verhoa. Niko, nuori mutta arvostettu merirosvokapteeni, seisoi ylpeänä pienessä veneessä, joka keikkui kevyesti aaltojen varassa. Hänen smaragdin vihreät silmänsä tarkkailivat horisonttia, ja kova tuuli heitti hänen hiuksiinsa suolaisia pisaroita. Hän oli seikkailija, joka oli ansainnut miehistönsä luottamuksen ja kunnioituksen lukemattomilla rohkeilla teoilla. Veneessä oli hiljaista, lukuun ottamatta airojen tasaista loisketta. Miehistö, kymmenen kokenutta merirosvoa, teki työtään vaitonaisena, heidän kasvoillaan näkyi ankara keskittyminen. Kaikki tiesivät, että he olivat lähellä määränpäätään, myyttistä aarresaarta, joka oli ollut merimiesten unelma vuosisatojen ajan. Saari oli karttojen ulkopuolella, ja sen rikkauksista liikkuivat vain huhut, mutta Niko oli päättänyt löytää sen hinnalla millä hyvänsä. Taivas heidän yläpuolellaan oli pilvetön, mutta ilma oli raskasta, täynnä odotusta. Kaulana etäällä näkyi sumuverho, joka peitti saaren kokonaan. Miehet tiesivät, että tuon sumun keskellä piili heidän elämänsä suurin palkinto, mutta myös suurin vaara. Nikon ajatukset harhailivat aarteessa. Hän kuvitteli itsensä seisomassa kultakirstujen ja jalokivikasojen keskellä, kun suurim saavutuksensa se, joka nostaisi hänet legendaksi merirosvojen historiassa. Mutta sitten, keskellä tätä hiljaista yötä, kuului jotain uutta. Se oli vieno ääni, joka kantautui kaukaa, kuin kevyenä tuulenvireenä, mutta se kosketti jokaista heidän sydämessään. Ääni ei olit mikään tavallinen, se oli laulu, niin puhdas ja kaunis, että se sai ilman värähtelemään. Niko nosti katseensa ja yritti hahmottaa, mistä laulu tuli. Hän näki miehistönsä kasvoilla saman hämmennyksen ja lumoutuneen ilmeen, joka alkoi peilautua myös hänen omiin kasvoihinsa. Laulu tuli yhä voimakkaammaksi, ja he alkoivat erottaa sanoja, vaikka niitä ei voinutkaan ymmärtää. Se oli kieltä, joka oli vanhempi kuin mikään, mitä he olivst koskaan kuulleet. Kun he saapuivat lähemmäksi, veden pinta alkoi värähdellä, ja kuin tyhjästä, vedenpinta repeytyi rikki. Sieltä nousi nainen, joka näytti kuuluvan yhtä paljon tähän maailmaan kuin meren syvyyksiin. Hänen ihonsa oli kalpea, lähes hohtavan vaalea, ja hänen pitkät tummat hiuksensa valuivat alas aaltojen kostuttaman. Silmät olivat kirkkaansiniset, kuin meri myrskyn aikana, ja ne vangitsivat Nikon välittomästi.

"Seireeni" Kuiskasi yksi miehistöstä pelon vallassa.

He olivat kuulleet tarinoita näistä olennoista, jotka laulullaan houkuttelivat merimiehiä kuolemaan. Tarinoita oli kuitenkin aina pidetty vain merimiesten satuina, varoituksina, joita kerrottiin nuorille kadeteille pitkien matkojen aikana. Mutta nyt, tässä hiljaisessa yössä, tarinat muuttuivat todeksi. Nainen, jonka nimi oli Y/n, jatkoi lauluaan, hänen äänensä oli täynnä kaipuuta ja lupausta jostain suuremmasta, jostain, mitä he eivät voisi koskaan saavuttaa maallisten rikkauksien kautta. Niko tunsi sydämensä lyövän nopeammin, mutta se ei ollut pelosta, hän tunsi käsittämätöntä vetoa tätä naista kohtaan. Y/m ui lähemmäs venettä, hänen liikkeensä olivat sulavia kuin veden virtaukset, ja hänen silmänsä eivät koskaan irtautuneet Nikosta. Hän katsoi häntä suoraan, ja hänen hymynsä oli yhtä aikaa houkutteleva ja vaarallinen.

"Niko.." nainen lauloi hänen nimensä, ja Nikon mieli pimeni hetkeksi, kuin upoten unenomaisiin syvyyksiin. Hänen tahtonsa mureni, eikä hän kyennyt vastustamaan Y/n:nnän kutsua.

"Niko, älä!" Huusi yksi miehistöstä, mutta se oli jo liian myöhäistä.

Niko oli astunut veneen laidalle, hänen katseensa kiinnittyneenä Y/n:nnään, hänen mielensä turtana muusta maailmasta.

Y/n ojensi kätensä, ja Niko tarttui siihen, tuntien viileän mutta samalla lohduttavan kosketuksen. Merenpinta oli rauhallinen, mutta tuntui kuin syvyyksistä olisi noussut kylmä käsi, joka kietoo itsensä hänen ympärilleen. Niko ei vastustellut, hän antautui täysin. Kun Y/n veti hänet veteen, kylmä vesi sulki Nikon ympärilleen. Hän vajosi hitaasti syvemmälle, ja hänen mielensä täyttyi vain Y/n:nnän laulusta. Hän näki seireenin kasvot aivan lähellään, tunsi naisen ympäröivän hänet, kun he vajosivat yhä syvemmälle pimeyteen. Jokainen hengenveto tuntui vedeltä, mutta se ei sattunut, se tuntui vapauttavalta. Y/n:nnän silmät loistivat vedenalaisessa pimeydessä, ja hänen hymynsä oli viimeinen asia, jonka Niko näki ennen kuin hänen katseensa hämärtyi lopullisesti. Hän tunsi, kuinka maailma katosi hänen ympäriltään, ja laulun viimeiset sävelet soivat hänen mielessään kuin kaukainen kaikuna. Ylhäällä pinnalla, vene jäi ajelehtimaan hiljaisuudessa. Miehistö istui paikallaan, heidän kasvoillaan epäusko ja suru. Heidän kapteeninsa, urhein mies jonka he olivat koskaan tunteneet, oli kadonnut meren syvyyksiin, vieden mukanaan tarinan, jota kerrottaisiin sukupolvelta toiselle. Tarinan miehestä, joka luopui kaikesta seireenin laulun vuoksi, jäiden ikuisesti vangiksi meren kylmiin syvyyksiin.

—————————————————————————

Mooooi! Oon takas kirjottelemassa teille focciä, laittakaa toki mp tälle ja muita ficci ideoita kommentteihi!

- anonyyminikonlapsi