Exit emotions - Blind Channel imagines/oneshots

🥀 | Aleksi

•
"Ikävä sua"
•

⚠️TW⚠️

Aleksi POV

Minä, Aleksi, istun yksin pimeässä huoneessani, katseeni liimattuna puhelimen näyttöön, toivoen viestiä Ollilta. Kaipaan häntä joka solullani ja eromme jälkeen mielenterveyteni on luisunut syvään kuoppaan. Jokainen hengenveto tuntuu raskaalta, kun muistot meidän ajastamme yhdessä pyörivät päässäni kuin kivuliaat, toistuvat painajaiset. En jaksa enää tätä tuskaa.
Päivät soljuivat ohitseni harmaana massana ja minä vain roikun menneisyyden haamuissa. Ollin läsnäolo oli minulle enemmän kuin vain rakastamista, se oli kuin valo pimeydessä, mutta nyt se valo on sammunut. En tiedä miten jatkaa eteenpäin ilman häntä. Jokainen hetki tuntuu tuskalliselta ja pimeys tunkeutuu syvemmälle sieluuni joka päivä. En usko enää että voin voittaa tämän taistelun yksin. Avaan minun ja Ollin vanhat viestit puhelimessani ja kirjoitan siihen:

"Ikävä sua"

Ajatuksissani päätin lähettää tuon kyseisen viestin. Ei mennyt kauaa kunnes tunsin kun puhelimeeni tuli ilmoitus. Se oli viesti.. Ollilta.

"Sun pitää koittaa jatkaa eteenpäin"

"En mä pysty"

Vastasin tuolle. Minuutteja vierähti kunnes sain Ollilta taas vastauksen.

"Vaikka tuntuu mahdottomalta juuri nyt niin tiedän että oot vahva ja pystyt selviytymään tästä. Sulla on paljon annettavaa maailmalle ja siellä jossain on joku jonka kanssa vielä vietät koko loppuelämäsi onnellisena, älä koskaan epäile itseäsi Aleksi, viimeisen kerran, rakastan sua, hyvästi"

Nuo sanat saivat kyyneleet valumaan poskilleni. Viimeisetkin rippeet toivosta tuntuvat murskaantuvan. Käteni vapisevat kun puhelimeni luiskahtaa otteestani ja putoaa lattialle. Kuulen sen särkyvän kumeana iskuna, mutta en välitä. En välitä mistään enään. Istun hiljaa hetken, tunnekuohujen vyöryessä ylitseni kuin armoton tsunami. Sitten, ilman ajattelemista, tartun sirpaleiseen puhelimeeni ja paiskaan sen seinää vasten. Kyyneleet virtaavat ja sydämeni särkyy pienemmiksi palasiksi. En jaksa enää. En jaksa enää elää. Sydämeni hakkaa rinnassani kuin olisin juossut maratonin, mutta en tunne mitään muuta kuin tyhjyyttä. Astelen keittiöön hitaasti, kuin automaattisesti, ja tartun terävään veitseen käteni vavahdellessa. Näen heijastukseni terän kiiltävässä pinnassa, ja hetken ajan katson sitä tyhjänä, ajatukseni sumussa. En tunne enää mitään muuta kuin kipua ja pimeyttä, ja se tuntuu olevan ainoa vaihtoehto, ainoa tie ulos tästä tuskasta. Hengitykseni tuntuu katkonaiselta, kun otan tiukan otteen veitsestä, valmistautuen viimeiseen tekooni. Käsieni tärinä voimistuu, kun tunnen paniikin nousevan rinnassani. Mutta en voi enää hallita itseäni. Veitsi painautuu ihoani vasten ja tunnen sen viiltävän kivun. Veri alkaa valua hitaasti mutta en tunne mitään muuta kuin tyhjyyttä ja tuskaa. Näen hämärän häivähdyksen silmissäni ja tiedän että olen tehnyt virheen. Mutta nyt on liian myöhäistä perääntyä. Kaikki hiljenee ympärilläni, kun pimeys nielee minut kokonaan. Äkillinen kipu tuntuu koko kehossani ja hengitykseni muuttuu raskaaksi. Huomaan kaatuvani lattialle, veren tahraamalla keittiön lattiaa punaiseksi. Yritän huutaa, mutta ääni ei tahdo tulla ulos kurkustani. Kaiken tämän läpi tunnen valtavaa katumusta ja pelkoa siitä, mitä olen juuri tehnyt. Yritän saada itseni liikkeelle, mutta voimat pettävät. Maailma sumenee ympärilläni ja viimeinen ajatus joka mielessäni pyörii on toivomus siitä et olisin tehnyt toisin. Sitten kaikki muuttuu pimeäksi.

————————————————————————