piinaa ja poetiikkaa

bovarymainen

On mulla kaikkea,
silti kaipaan jotain muuta.
Jotain maata vavisuttavaa,
sieluani raatelevaa rakkautta.

Olen kuin Flaubertin romaanin
Emma Bovary.
Tai Ibsenin Nora.
Luen romaaneja ja haaveilen paremmasta,
suuremmasta, loistavammasta.

Salaisista katseista aulassa,
suudelmista mun hiuksissa.
Jalkoja tärisyttävästä rakkaudesta,
jonka seurauksena en
pystyisi pysymään unessa.

Tämä on turmioksi, turmioksi mä sanon.

Kuinka viaton suudelma
muuttuisi palavaksi intohimoksi.
Kasvaisi roihun lailla
suureksi tulipaloksi.
Mies vetäisi minut lähemmäksi,
painaisi vasten kehoaan voimalla,
jota olisi vaikea uskoa todeksi.

Painaisi vasten ihoaan,
ja hokisi nimeäni yön pimeydessä kuiskaten.
Tuntisin hänen tuoksunsa,
ja hän haluaisi hullun lailla
vain ja ainoastaan minua.