Vampyyrin elämää

Luku2 Kohtalon päätös

-Miksi sä seuraat mua! Huudan Saralle.

-Mä vaan ha-halusin olla sun kaveri. Sara sanoo täristen.

-Sulla on tosi omituinen tapa kertoa se. Sanon ja katson Saraa vakavasti
-Mutta mä olisin mielelläni sun kaveris. Hymyilen ja avaan oven. Sara kävelee ulos vessasta lakattuuan tärisemästä. Huomaan Danielin joka katsoo Saraa mietteliäänä ja kävelen pojan luo.

- Kuka toi oli? Daniel kysyy minun saavuttani hänen viereensä.

- Yks tyttö vaan. Mun uus luokkalainen. Vastaan.
-Minkä takia sä olit niin töykeä aamulla? Kysyn ja otan pojan paidan hihasta kiinni että tämä ei voisi vain kävellä pois.

-Mulla oli kiire ehtiä tunnille. Sä olit myöhässä joten mulla ei ollut aikaa jäädä juttelemaan. Daniel selittää ja irrottaa käteni hänen hihastaan. Kun koulu loppuu kävelen Danielin perässä kotiini. (Ei sillä että tarvitsisin hänet saattamaan minut kotiin. Hän sattuu asumaan samassa suunnassa.)

- Moikka. Sanon ja vilkutan Danielille. Daniel nyökkää ja lähtee kävelemään kohti kotiaan. Kävelen sisälle ja tervehdin vanhempiani.

-Miten koulussa meni? Äitini kysyy minulta kävelessäni keittiöön. Ennen kuin ehdin vastata puhelimeni soi. Otan sen taskustani ja vilkaisen kuka soittaa. Me just juteltiin mitä asiaa sillä voi olla? Mietin ja vastaan puhelimeen.  

-Hei tuliko jo ikä-, mutta ennen kuin saan edes sanottua lauseen loppuun Daniel puhuu hätääntyneellä äänellä

- Tuu äkkii ulos. Poika sanoo ja sulkee puhelun. Mitä ihmettä? Mietin ja katson puhelintani.

- Kuka se oli? Äitini kysyy

- Daniel. Sillä on jotain tärkeetä asiaa. Luultavasti koulu juttuja. Se odottaa etupihalla. Kerron ja kävelen eteiseen laittamaan kengät jalkaani. Menen ulos, suljen oven perässäni ja kävelen Danielin luo joka katsoo minua kärsimättömänä.

-Mitä nyt? Kuulostit siltä kuin olisit nähnyt kummituksen. Sanon hymyillen Danielille

-Nyt on kokous. Daniel sanoo vakavana.

- Okei, ja miksi sä sen mulle kerrot? Kysyn ihmeissäni.

-Koska se tyttö jolle juttelit on yksi niistä. Daniel sanoo hieman täristen. Katson häntä järkyttyneenä.

- Miten se voi olla. Se oli niin peloissaan kun mä huusin sille. Kerron Danielille.

-En tiedä. Ehkä se esitti. Poika vastaa ja ottaa minua kädestä kiinni. Sitten me kiidämme nopeasti kokoukseen.