Vampyyrin elämää

Luku5 Kysymyksiä riittää

Kun mietin niitä päiviä tajuan että en ole koskaan ymmärtänyt Danielin vähäpuheisia vastauksia. Kuulen kun joku koputtaa huoneeni oveen. Avaan oven ja tervehdin äitiä.

-Oletko jo syönyt? Äitini kysyy 

-En vielä. Minulla on tosin ruoka täällä. Vastaan

- Miten sinun päiväsi meni? 

-Hyvin. Vastaan lyhyesti. 
-Minä tuon astiat alas kun olen syönyt. Kerron ja suljen oven.
Kävelen pöytäni ääreen ja kaavin kaiken ruoan lautaseltani roskiin. Menen alakertaan ja vien astiani koneeseen.

-Lähden kävelylle ja tulen parin tunnin päästä takaisin. Ilmoitan ja lähden ulos. Kävelen kohti lähintä metsää. Harmi ettei Daniel tullut. Ajattelen. Kun saavun metsään, lähden juoksemaan ja etsin eläimiä. Yhdestä pusikosta pinkoo jänis ja nappaan sen kiinni. Upotan hampaani sen kaulaan ja imen sen tyhjäksi verestä. Vien jäniksen ruumiin yhteen puskaan ja jatkan kävelyä. Otan taskustani nenäliinan ja pyyhin suupieliini jääneen veren pois. Kävellessäni hieman eteen päin näen peuralauman. Pohdin hetken onko minulla vielä nälkä, mutta päätän jättää ne rauhaan ja kävellä vielä hetken metsässä. Kuulen oksan katkeavan muutaman metrin päässä ja päätän juosta kotiin. Saavuttuani kotiin menen olohuoneeseen.

-Öitä. Huikkaan äitilleni ja menen nukkumaan.

Seuraavana päivänä koulussa, kerron Danielille metsä reissustani.

-Mitä sä oikein ajattelit? Oisit voinut paljastaa ittes. Entä jos se oli joku niistä? Daniel räyhää minulle.

-Rauhoitu. Ei tarvitse huutaa. Kaikki on hyvin. Sanon tyynesti. Sitten näen Saran ja vilkutan tälle. Sara lähtee kävelemään meitä kohti jolloin Daniel lähtee.

-Hei. Sara tervehtii minua iloisesti.

- Moi. Sanon Saralle.

-Kuka toi oli? Tunnetko sen hyvin? Mitä teit eilen metsässä? Miksi sä juoksit kun sä kuulit mut? Sara kyselee.

-Ensinnäkin miksi sä kyselet noin paljon? Toi on mun kaveri. En tunne sitä kovin hyvin, koska se ei oikein kertonut itsestään mitään. En tosiaankaan tunne Danielia Mä olin metsässä kävelyllä. Syy miksi juoksin niin luulin sua karhuksi. Selitän Saralle tyynenä.

-Ai. Eikä yleensä karhun kohdatessa pitäisi kävellä rauhallisesti pois sen sijaan että juoksee? Sara huomauttaa hymyillen.

-Joo. Mutta mä ajattelin että jos mä juoksen pois niin karhu ei ehtis nähdä mua. Vastaan hymyillen.

-Haluisitko tänään tulla meille? Sara kysyy.

-Miksipä ei. Vastaan ja lähden kohti matikan luokkaa.