Vampyyrin elämää

Luku1 Uusi tyttö

Kävelen kadulla huppari ja farkut päällä, vaikka on todella kuuma. Aurinko häikäisee minua, joten laitan aurinkolasit päähän.

Voi miksi pitää mennä kouluun. Kiroan mielessäni. Katson muita oppilaita jotka saapuvat vähemmillä vaatteilla kouluun. Onnekkaat. Heidän ei tarvitse läkähtyä tässä helteessä. Ajattelen kateellisena.  Kävelen koulun porteista läpi ja kohti suurta keltaista rakennusta. Näen Danielin joka odottaa minua koulun ovella ja kiiruhdan hänen luo.

-Moi. Tervehdin poikaa vaisusti.

-Mikä viivytti? Daniel tiuskaisee minulle.

-Aurinko. Vastaan tyynesti ja kävelen sisälle.

-Mennäänkö taas metsään tänään? kysyn Danielilta. Hän ei vastaa mitään vaan kävelee kohti portaita. Katson hänen peräänsä hämilläni. Mikä häneen on mennyt? Lähden kohti biologian luokkaa. Kaikki oppilaat väistävät minua kun kävelen käytävällä.

Mitä nuo katsovat? Ei kai tämä liity eiliseen? Muistelen eilistä bilsan tuntia. Me käsittelimme veri-ryhmiä ja kaikki halukkaat saivat tehdä testin jolla he saisivat tietää mihin veri-ryhmään he kuuluivat. Minä jouduin juoksemaan ulos luokasta ja sain samalla kaikki luokassa olevat eläimet panikoimaan. Ehkä heillä on hyvä syy vältellä minua. Ajattelen ja yritän olla huomioimatta muiden käytöstä.

Kun saavun luokan eteen avaan oven ja menen paikalleni. Opettaja saapuu luokkaan ja alkaa luetella paikalla olijoiden nimiä. Viimeisenä hän sanoo minun nimeni, Vera Stonepaw. Nyökkään ja hymyilen.

Tunnin alettua, kuuntelen opettajaa vain puoliksi, koska ajattelen Danielia ja hänen epätavallista käytöstään. Ehkä minun pitäisi jutella hänelle kun näen hänet seuraavan kerran. Kun opettaja on kertonut kaiken teorian hän antaa pari tehtävän, jolloin ihmiset tyrkkäävät uuden oppilaan parikseni. Opettaja ei edes kertonut että saamme uuden oppilaan. Katson häntä arvioivasti, mutta hän vain hymyilee. Kuulen kuinka muut kuiskailevat sivummalla.

-Tyttö rukka. Ei tiedä mihin on joutunut. Parempi tosin, että hän eikä kukaan meistä. Ei käy häntä kateeksi. ....

- Hei. Tyttö sanoo yhtäkkiä.
- Mun nimi on Sara.

- Mä oon Vera. Vastaan ja kättelen tyttöä. Keskustelemme pari työstä ja tehtävän osa-alojen jakamisesta niin että kumpikin tekee jotain työstä koulussa ja omalla ajalla.

Tunnin jälkeen Sara lähtee seuraamaan minua. Kävelen ristiin rastiin koulussa yrittäen eksyttää hänet, mutta Sara ei jätä minua rauhaan. Lopulta kävelen vessaan ja menen yhteen koppiin odottamaan, että hän tulisi etsimään minua. Kun Sara tulee vessaan ja alkaa käymään läpi koppeja lukitsen vessan oven sisäpuolelta ja jään seisomaan oven eteen.