Vampyyrin elämää

Luku 11 Kadonnut

Herään ja minulla on omituinen olo. Muistoni edellis illasta on hieman hämärä.
Olin matkalla kotiin, ja luultavasti pääsinkin perille, mutta kotini oli tyhjä. Ehkä vanhempani olivat ulkona syömässä. Menin omaan sänkyyni nukkumaan, mutta tämä missä makaan ei ole sänkyni. Avaan silmäni ja näen yläpuolellani kalterit.
-Missä olen? Kysyn itseltäni ääneen.

-Hyvä sinä heräsit. Kuulen jonkun sanovan. Nousen ylös nopeasti joka aiheuttaa huimausta. Joku mies katsoo minua.

-Missä Sara on? Hän kysyy rauhallisena. Katson miestä ihmeissäni.

-Mitä tarkotat Sara on kotonaan. Sanon.

-Ei ole. Mies vastaa. Katson miestä ihmeissäni.

-Miten niin ei ole? Hän lähti kotiinsa eilen. Kerron ja katselen häkkiä jossa olen.

-Mitä varten tää häkki on ja kuka sä oot? Kysyn.
-Olen Saran isä. Mies kertoo. Aha eli oot vampyyrin metsästäjä. ajattelen.

-Mitä Saran äidille kuuluu? Kysyn Saran isältä.

-Hän karkasi, kun kuuli että Sara on kadonnut. Hän sanoo hieman mietteliäänä. Katson huonetta jossa olemme. Etsin jotain ikkunaa tai ovea mutta en näe sellaista.

-Sinun on turha etsiä pakokeinoa sellaista ei ole. Saran isä sanoo ja hymyilee.

-Mikä sua hymyilyttää. Kysyn ihmeissäni.

-Se selviää pian, oletko varma että että et tiedä missä Sara on. Saran isä kysyy.

-Joo. En tiedä missä se on. Sanon. Toivottavasti joku tulee etsimään minua. ajattelen. Katson Sara isän perään kun tämä kävelee pois. Kuuntelen askelten loittonemista. Yhtäkkiä puhelimeni soi.

-Sara! Ootko kunnossa? Missä oot? Kysyn hätääntyneenä.

-En tiiä, mutta sun poikkis on täällä. Sara vastaa. Sitten kuuntelen kun Sara kertoo kuinka hän oli matkalla kotiin kun hänet napattiin.

-Ei mitään hätää. Mä etsin sut kun pääsen vapaaksi. Eikä Daniel muuten oo mun poikkis. Kerron Saralle.

-Miten niin kun pääset vapaaks. Kuka sut nappas? Sara kysyy.

-Sun isä. Se on huolissaan. Selitän naurahtaen. Juttelen Saralle hetken kunnes Saran isä palaa.

-Kenelle juttelet? Hän kysyy. Ojennan puhelimeni ja kuulen kun Saran isä haukkoo henkeään.