Anteeksi - Ziall

773 75 7
                                    

Zayn,

Ei rakkauden kuulu tuntua tältä. Ei sen kuulunut mennä näin. Edes rakastuneena ei kuulu antaa kaiken tapahtua.

Kyllähän jokainen minua yritti varoittaa. Sinä kun harrastit enemmän yhden yön juttuja etkä ollut sitoutuvaa tyyppiä. Kyllähän minä sen tiesin. Houkutus vain oli liian suuri, jos minä olisinkin erilainen? Saisin sinut tuntemaan? Paskat.

Joskus putoaa, ei siinä mitään. Pudotessa kaikki on vielä kohtuullista. Mutta entä kun putoamisen päätteeksi osuu kivikkoon?

Helvetti, ei siitä voi selvitä.

Jokainen meistä on joskus pudonnut, jotkut ovat jääneet kielekkeelle ylemmäs, toiset lähelle kivikkoa. Ja ne kolmannet. Kolmannet ovat kuolleet.

Zayn, sinä pudotit minut. Mutta silti sinä sait suklaasilminesi ja anteeksipyyntöinesi anteeksi kaiken. Kaiken.

En tiedä muutakaan sanaa kuvata meidän suhdettamme. Kaikki. Mitä sinulla tulee ensimmäisenä mieleen parisuhteestamme? Minä tai minun ruumiini, nyt kun muuta ei ole jäljellä? En voi tietää.

Minkä kaiken sinä oletkaan saanut suhteemme aikana anteeksi? Kerrataanko? Haluatko todella tietää, miksi en enää jaksanut?

No, anna kun kerron.

Ensimmäisen kerran annoin sinulle anteeksi toisena päivänä, mitä asuimme yhdessä. Olin muuttanut luoksesi ja sinä lähdit kännäämään kaveriporukalla silläaikaa kun minä olin suihkussa. En tiennyt missä olet. Zayn, olin huolissani sinusta. Kun seuraavana päivänä palasit, otin sinut viereeni sänkyyn.

Silloin sait anteeksi pyytämättä.

Toinen merkittävä kerta oli se, kun tulin töistä kotiin. Olin tehnyt ylitöitä, ja ihan helvetin väsynyt. Sinua kuitenkin halutti. Minä yritin kieltää, yritin kertoa ettei se ole okei. Teit sen silti. Zayn Javadd Malik, sinä iltana sinä raiskasit minut, mutta jo kahden yön jälkeen nukuimme vierekkäin.

Sait anteeksi aivan liian helpolla. Toit kimpun punaisia ruusuja ja levyn suklaata. Lupasit ettei se toistu ja katsoit minua niillä täydellisillä silmilläsi.

Petit lupauksesi. Se toistui. Aivan liian monesti.

Etpä sinä kyllä koskaan lupauksiasi pitänyt.

Kolmannen kerran sinä valitsit huumeet sijastani. Meidän oli määrä mennä sinä päivänä ostamaan kihlasormuksemme, sillä olin kosinut sinua edellisenä päivänä. Niin, kosintakin sitten lopulta jäi minun huolekseni. En kuitenkaan nähnyt sinua koko päivänä. Olit ollut ilmeisesti vetämässä huumeita.

Zayn, sen sinä sait anteeksi maailman kauneimmalla kihlasormuksella. Sillä sormuksella, joka on vasemmassa nimettömässäni vielä silloinkin, kun sinä luet tätä.

Kaikki olivat hämillään kihlauksestamme. He esittivät kuitenkin onnellisia puolestamme. Esittivät, kyllä sen näki. Esittivät lähes yhtä hyvin kuin sinä esitit hyvää poikaystävää, kihlattua ja aviomiestä.

Neljänneksi kerraksi lasken sen, kuinka jätit meidän bändimme, One Directionin. Jätit minut, Harryn, Louisin ja Liamin selviytymään neljästään, vain koska et enää tarvinnut rahaa ja mainetta. Sait huumeesi ilmakin. Mutta kyllä me selvisimme neljästäänkin. Niin kauan, kunnes Louis ja Harry erosivat riitaisasti. Silloin bändimme hajosi.

Viidenteen kertaan asti kaikki oli hyvin, satunnaisia hyväksikäyttämisiä, juopottelureissuja ja huumeenkäyttöä lukuunottamatta. Silloin se ei tosin ollut näin merkityksetöntä. Kumpa olisin käyttänyt aivojani ja jättänyt sinut silloin.

Viides kerta. Päivä, jolloin minusta tuli Niall James Malik. Meidän häämme. Eivät ehkä maailman kauneimmat ja suurimmat, mutta elämäni paras päivä kuitenkin. Sinä olit koko päivän niin hurmaava. Niin hurmaava, että tuntui entistä hirveämmältä, kun et tullut kotiin juhlien jälkeen. Sinä palasit kuukauden kuluttua.

Sen sait anteeksi vain palaamalla luokseni.

Kuudes kerta - vieläkö näitä riittää? Sinä löit minua. En ollut sanonut mitään, en tehnyt mitään. Katsoimme elokuvaa yhdessä. Ja sitten sinussa tapahtui jotain. Ja tunsin kipua vasemmassa poskessani. Eikä se jäänyt ainoaksi kerraksi.

Ne kerrat sait anteeksi pyytämällä ja viemällä minut ulos syömään.

Seitsemäs kerta, sinä petit minua. En ehkä olisi koskaan saanut tietää, jos et olisi ollut huumeissa ja kännissä. Idiootti, toit naisystäväsi meille. No, ainakin olitte kuin minua ei olisikaan. Sinä yönä en tainnut mahtua sänkyymme nukkumaan.

Sen sait anteeksi vakuuttelemalla minulle sen olleen virhe, että olet täysin homo.

Minusta tuntuu ettei se kuitenkaan ollut viimeinen kerta.

Ehkä hullua, kuinka sinisilmäisesti luotin sinuun. Tyhmä poika, muut sanoisivat. Mutta sellaista rakkaus aiheuttaa, tyhmiä valintoja. Mutta Zayn Javadd Malik, kaiken olet saanut anteeksi, koska minä olen rakastanut sinua. Ja tulen aina rakastamaan, vaikka sinä et rakasta minua.

Zayn, nyt on sinun aikasi antaa minulle anteeksi. Näin on paras. Nyt minun on helpompi olla, niin paljon helpompi ilman sinua. Elä täysillä, hyppää sänkyyn kenen kanssa vain, kun et enää petä. Tai no, oliko avioliittomme esteenä millekkään? En usko niin.

Rakastan sinua.

Anteeksi,
Niall James Malik, os. Horan

Okei eli tää oli mun ensimmäinen oneshot ikinä, toivottavasti ei ollu täyttä kuraa ja tykkäsitte ees vähäsen❤ Mulla nyt vaan sattui yöllä noin kello yksi inspiroimaan ja reilun puoli tuntia tätä kirjoitin. Hope U like it!

OneshotsDonde viven las historias. Descúbrelo ahora