Rock Me In Another World (Nouis) Finnish

14.

"Niall, tule syömään.", kuuluu äitini ääni ovelta. Nyökkään ja nousen ylös sängystäni lähtien äidin perässä keittiöön. Istun penkille ja kauhon kattilasta lihakeittoa lautaselleni.

"Koittaisit piristyä.", äiti kehottaa. Huokaan hiljaa. On mennyt viikko siitä, kun kerroin kaikille olevani Niclas. Media on tukossa kaikista uutisista ja fanit ovat pettyneet. Jossain oli uutinen tytöstä, joka teki itsemurhan, mutta en ole varma onko se totta. Olen koittanut ottaa yhteyttä Louisiin, mutta hän ei ole vastannut.
Kävin jopa Louisin luona, mutta Jay käski pysyä poissa. On kamalaa olla riidoissa kavereiden kanssa.

Kauhon puuron loppuun ja samalla sekunnilla, kun olen saanut lautasen tiskikoneeseen, ovikello soi. Huokaan ja suunnistan ovelle. Avaan sen ja yllätyksekseni näen Liamin oven takana. Hän ei hymyile, mutta ei ole vihainenkaan. "Meidän pitää puhua.", tuo sanoo. Nyökkään ja päästän hänet sisään. Liam riisuu kenkänsä ja menemme yläkertaan omaan huoneeseeni. Liam istuu säkkituoliini ja minä menen sängylleni.

"Miksi teit niin?", Liam kysyy ihmeissään. Hän katsoo minua ja-nyt-kerrot-totuuden-etkä-valehtele-ilmeellä.

"Mä halusin kokeilla olla joku toinen. Musta se oli hauskaa, enkä mä aatellu että musta tulis näin suosittu. Tai, Niclasista. Sitten mä en enää pystynyt kertomaan. Voit uskoa, se oli kamalaa salata tuollaista asiaa.", kerron mahdollisimman yksinkertaisesti. Liam nyökkää ja näyttää miettivän jotain.

"Ethän vihaa mua?", kysyn varovasti siltä varalta, jos tuo räjähtäisi. Sen sijaan Liam pudistaa päätään ja se saa minut yllättyneeksi. "Mutta en mä susta ylpeekään oo.", hän lisää. Nyökkään ja ryntään halaamaan Liamia.

"Ollaanhan taas kavereita?", varmistan. Tunnen halin läpi Liamin nyökkäävän ja suuri hymy leviää huulilleni. Ei minua sittenkään kaikki vihaa. Onneksi. Se olisi ollut kamalaa.

"Mennäänkö kahville?", Liam kysyy samalla irrottuen halista.

"Ei, kun äiti käski olla nyt vähän aikaa pois julkisilta paikoilta. U know paparazzit, fanit yms.", selitän.

"Ahaa, no pelataanko sitten fifaa?", tuo ehdottaa. Nyökkään ja siitä lähtee meidän peli. Puhumme samalla melkein kaikesta. Kerron eri maista ja niiden kulttuureista. Olen ollut toodella monessa maassa laulamassa, joten tiedän tällaisia asioita. Liam ehdotti, jos lähtisimme New Yorkiin kaupunkilomalle, eikä se ollut mielestäni mikään pahin idea.

"No, varataanko lentoliput ja hotelli?", Liam kysyy ja laskee ohjaimen sängylle. Nyökkään ja menen työpöytäni luo avaten läppärini. Pitäisi kai hankkia uusi, sillä tämä on varmaan maailman hitain. Kun kone on vihdoin avautunut, menen jollekkin sivulle ja tilaan sieltä lentoliput. Sitten hankin jostain muusta paikasta hotellin.

"No niin, me lähdetään ylihuomenna.", sanon painaen vielä enteriä vahvistaen tilauksen. "Me lähdetään vaan yhdellä ehdolla.", Liam sanoo yllättäen. Katson tuota kysyvästi ja sitten Liam aukaisee suunsa: "Me lähdetään vaan, jos sä oot puhunu ennen sitä Louisille."

Olen oikeasti tippua penkiltä. Miten voisin puhua hänelle, jos en pääse heidän luokseen ja koko poika ei suostu tapaamaan minua. Ja Liam tietää sen paremmin kuin hyvin. 

"Mä sanoin Louisille et mentäis pelaa tänään futista sille läheiselle futiskentälle ja se suostu. Mun sijasta sä meet sinne ja puhut sen kanssa.", Liam selittää. Nielaisen. Voisin puhua hänelle. Siis jos hän ei säntää pois pää kolmantena jalkana. Se erittäin todennäköistä.

"Itseasiassa se on siellä jo puolentunnin päästä, joten pidä kiirettä.", Liam sanoo vilkaisten seinällä tikittävään kelloon. "M-mut mitä mä laitan päälle?", hätäännyn. Liam naurahtaa ja menee vaatekaapilleni. Poika kaivaa sieltä mustat polvista revityt farkut, mustan miestentopin ja punamustan hihattoman ruutupaidan.

"Laita nää, vaikka tuskin se antaa sulle anteeks sun vaatetuksen perusteella.", Liam sanoo kohauttaen olkiaan. Jos antaa, ajattelen. Nyökkään ja vaihdan vaatteeni Liamin läsnäolosta huolimatta. Hän on kuitenkin yksi parhaistakavereistani, joten miksi ujostelisin? 

"Mä voin heittää sut.", Liam lisää. Nyökkään taas ja nappaan mustan, vanhan iPhone 4s:ssäni työpöydältäni sujauttaen sen taskuuni. Menemme alakertaan ja suunnistamme eteiseen. Vedän Vanssini jalkoihini ja sitten menemme Liamin autolle. (En tiiä oonko sanonu minkä ikänen Liam on, mut sovitaan nyt et se on 18 ja sillä on auto) Kapuan sisään suureen maasturiin ja kiinnitän turvavyöni. "Louis vihaa mua, miks se antais anteeks?", huokaan samalla, kun Liam kaartaa pois pihaltamme.

"En epäile yhtään et Louis ei vihais sua, mutta kyllä se antaa ajan kans anteeks.", brunette poika vierestäni sanoo. Huomaan jo futiskentän edessämme. Tunnen mahassani muljahtavan inhottavasti. Jännitys hiipii muka huomaamattomasti itseeni ja hermostuneisuuden voi nähdä kasvoiltani. Liam parkkeeraa tutun portin eteen ja näen jo Louisin potkimassa palloa maaliin. "Onnea.", Liam sanoo ja suunnilleen työntää minut ulos autosta. En ehdi edes sanoa mitään, kun  Liam jo kaartaa pois. Käännyn kentälle päin. Louis ei ole huomannut minua vielä. Avaan portin joka narisee pienesti. Astun kentälle ja kävelen Louisin luo.

"Louis?", aloitan. Louis kääntyy ja vasta nyt näkee minut. Hänen ilmeensä muuttuu vihaiseksi, eikä hän näytä yhtään iloiselta. "Mitä sä  täällä teet?", poika kysyy inhottavaan äänen sävyyn. Otan poikaa kädestä kiinni, mutta tuo repäisee sen irti. 

"Louis meidän pitää puhua.", sanon hiljaa ja tunnen kyynelten kohoavan silmiini. Louisilla ne ovat jo valumassa poskia pitkin. "Ei ole mitään meitä.", Louis kuiskaa hiljaa. Tunnen piston sydämmessäni. Hän sanoi juuri ne sanat, joita olen pelännyt. Ei ole enää mitään meitä.

"Mä haluan kertoa sulle miks tein näin. Ja mä kerron nyt, halusit tai et.", sanon itsevarmasti- Louis tuhahtaa, mutta istuu kuitenkin maahan. Istun hänen viereensä ja suljen silmäni. Tästä se lähtee.