Luku 1. "Mulle voit kertoa ihan kaiken."

736 35 2
                                    

Huudan äidille vielä muutaman ruman sanan, ennen kuin ovi painuu kiinni takanani. Tömistelen rappuset alas vauhdilla, kiipeän pyörän selkään ja poljen niin kovaa kuin jaloista lähtee.
En vilkaisekaan taakseni. Viitisen kilometriä poljettuani alan rauhoittua. Vedän syvään henkeä, hyppään pois pyörän selästä ja istahdan metsäpolun laitaan. Nostan jalat koukkuun suojakseni ja purskahdan itkuun.

Avaan valkoisen, puisen portin empien. Hiekka rahisee jalkojeni alla. Valkoinen omakotitalo näyttää rauhalliselta. Harmaa mersu autokatoksessa kertoo siitä, että Merja on kotona.
Pihanurmi on tasainen ja vihreä, ja sen laidoilla punaiset kukat kirkuvat huomiota.
En edes kerkeä ovelle asti, kun Merjan pää kurkkaa ovesta.
"Mitä se kummityttörakas!" Merja huudahtaa ja kiiruhtaa portaat alas halaamaan minua. "Tulehan sisään!"

Merja asuu yksin isoa omakotitaloa. Hänen miehensä on työkomennuksella eri kaupungissa ainakin tämän vuoden ajan. Merja on kuitenkin tyytyväinen, he näkevät muutamia kertoja kuussa, eikä komennus kestä kuin vuoden.
Merja käy itse töissä puheterapeuttina. Iltaisin hän on kotonaan koiriensa, Martan ja Hepulin, kanssa, lenkkeilee ja maalaa tauluja. Ristiäislahjaksi Merja oli maalannut minulle sievän taulun, jossa oli pikkutyttö suojelusenkelin kanssa.

"Miten sinä keksit tänne tulla näin yllättäen", Merja kysyy minulta, kun pääsemme istumaan olohuoneen sohvalle. Näprään torkkupeiton kulmaa ja mutisen:
"Enmä tiiä."
En pystynyt sanomaan sen enempää, itku oli jo pyrkimässä silmien takana. Tiesin, että jos sanoisin sanaakaan, tulvat aukenisivat. Vedin väristen henkeäni ja yritin välttää katsomasta Merjaa silmiin. Merja huomasi, että jokin oli vialla, tuli viereeni ja halasi minua lämpimästi.
"Minulle voit kertoa ihan kaiken", Merja kuiskasi ja purskahdin itkuun. Nyyhkytin Merjan olkaa vasten, ja hän silitti hiuksiani. Kun itku laantui nyyhkäyksiksi, irrotin otteeni ja mutisin, "käyn vessassa".
Kävin pyyhkimässä silmäni ja niistämässä nenäni, otin mukaani tukun paperia ja menin takaisin sohvalle.
Merja katsoi minuun kysyvästi.

//kertokaapa palautetta jos luette, ois kiva tietää mitä tykkäätte tästä ekasta luvusta ja kiinnostasko lukea jatkoa. :)

Iskä anna sen ollaWhere stories live. Discover now