Iskä anna sen olla

Luku 14. Pidä minusta kiinni

Istun olohuoneessa ja olen tekevinäni läksyjä. Mietin, miten kertoisin vanhemmilleni Lucaksesta. Miten toisin Lucaksen kotiini.

Puren huultani. Katselen, kuinka isä vahtaa televisiota sohvalla. On hiljaista, enkä haluaisi rikkoa sitä. Äiti on keittiössä täyttämässä tiskikonetta. "Äiti", sanon sitten, ja yllätyn itsekin ääneni vahvuudesta.

"Mhm", äiti vastaa keittiöstä.

"Tuu tänne, olkkariin. Mulla on teille asiaa."

Isä nostaa katseensa televisiosta ja katsoo minua hieman ärtyneenä siitä, että keskeytin hänen katselunsa. Äiti saapuu hieman huolestuneen näköisenä olohuoneen oviaukkoon. "No?"

Katson isää, katson äitiä. Nielaisen. "No, siis. Haluaisin tuoda kotiin erään pojan. Lucaksen. Huomenna. Sopiiko se?"

Äiti näyttää helpottuvan, hän oli ilmeisesti säikähtänyt asian olevan jotakin pahempaa. "Tietysti se sopii", hän lupaa.

Isä on eri mieltä. "Sinä oot liian nuori tuommosille jutuille, keskenkasvunen kakara vielä", hän tuhahtaa. "Tänne et tuo yhtään ketään."

Yritän hillitä raivon, joka syttyy sisälläni, kun isä kohtelee minua niin kylmästi eikä edes yritä ymmärtää.

"Aada on kuusitoista", äiti sanoo ja mulkaisee isää ärtyneesti. "Tietysti hän saa tuoda pojan tänne kotiin. Onko sinusta parempi, että hän tapaa poikaa jossain hämärillä kujilla?"

"Hän ei poikia tapaa", isä ärähtää. "Tänne ei tuoda ketään "poikakavereita". Aada voi ilmoittaa pojalle, että se juttu on mennyttä."

"Se juttu ei ole mennyttä", sanon kylmästi. "Se vasta alkaa. Ja jos sinä haluat olla poissa elämästäni, jos haluat olla tapaamatta elämäni rakkautta, ei sinun tarvitse sitä nähdä. Mutta sinä et voi estää minua elämästä elämääni. Sinä et voi estää minua rakastamasta, vaikka et näytäkkään siihen itse kykenevän." Nousen tuoliltani ja lähden huoneeseeni, jättäen isän huutoraivoamaan olohuoneeseen.

Lucas, voin alottaa mun perheen esittelyn sulle huomenna. Saat tavata mun rakkaan kummitädin, laitan viestiä Lucakselle. Kotiin en Lucasta tule tuomaan. Isä ei ansaitse tavata häntä. Äiti voi tulla Merjan luokse, jos tahtoo.

**********

Sullon koulureppuun liikuntavaatteet. Minulla alkaa syventävä liikunnankurssi, jonka opettajan tunteja minulla ei ole aiemmin ollut. Olen tosin kuullu hänestä paljon, no, sanoisinko että vähemmän mukavia asioita. Päätän kuitenkin muodostaa kuvan opettajasta vasta itse tunnilla.

Näen Wilmasta, että tunnilla on jonkin sortin pallopelejä. Siis juoksuhousut, t-paita ja sisäpelikengät. Pyyhe, juomapullo ja urheilurintsikat löytävät myös reppuuni. Tekstaan Lucakselle hyvät huomenet, nappaan jääkaapista jääkahvin ja hyppelen portaat alas. Syksy on jo pitkällä, tuuli on riisunut puista lehdet. Yksinäisen näköiset oksat riippuvat tuulen mukana.

Liikuntatunnilla keski-ikäinen miesopettajamme esittelee aluksi itsensä. "Jarno Puolakka", hän mörähtää tunnin aluksi. En voi sille mitään, mutta minua naurattaa. Mies oli hintelä ja vaarattoman näköinen, mutta ääni oli kuin murinaa. Hiukset hänellä on harvat ja harmaantuneet. Alamme pelata jotain ultimaten tyylistä peliä, ja tunti menee nopeasti pallon perässä juosten. Tunnin lopuksi Jarno lyö käsiään yhteen saadakseen huomiomme. "Noniin, noniin", hän hokee möreällä äänellään. "Sitten venytellään", hän sanoo ja hymyilee niljakkaan näköisesti. "Ottakaa parit itsellenne."

Ei mene kauaa, kun muut ryhmäläiset ovat löytäneet parinsa. Puren huulta. Juuri tällaisissa tilanteissa yksinäisyyteni tulee esille. Jarno ilahtuu silminnähden, kun huomaa minun jääneen paria vailla. "No niin, sainpas minäkin parin..kröhm.." hän mutisee ja tarttuu minua kädestä. Vedän käden vaistomaisesti pois. Nöyryyttävää, joutua opettajan pariksi.

Jarno alkaa esitellä venyttelyliikettä, jossa pidetään paria kädestä kiinni. Vedän syvään henkeä ja annan käteni opettajalle. Se on vain liike, ajattelen, kun Jarno näyttää liikettä ja venyttelemme selkäämme.

Seuraavaksi Jarno käskee minut istumaan lattialle, ottaa käsistäni taivuttaen niitä taaksepäin ja painaa polvellaan selkääni alaspäin. Venytys tuntuu, kieltämättä, mutta odotan vain tämän kiusallisen venyttelytuokion loppua. Seuraavassa liikkeessä kuuluu pitää paria lantiolta kiinni. Jarno laskee kätensä lantiolleni ja venytyksen aikana hän tekee pientä ympyrää kehollani. Minua oksettaa. Olisin paljon mieluummin venytellyt itsekseni. Vielä viimeiseksi, ennenkuin Jarno päästää minut, hän laskee kätensä lantioltani oikein hitaasti jättäen sen pepulleni. Siihen hän sen myös jättää, alkaen selittää luokalle seuraavasta tunnista. Tunnen kevyen puristuksen pepullani, kun hän sanoo, "tavataan ensi tunnilla".

Livahdan pukukoppiin niin nopeasti kuin suinkin pääsen ja istun penkille tyrmistyneenä. Anteeksi mitä juuri äsken tapahtui? Kiehun raivoa, tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Vaihdan liikuntavaatteet nopeasti ja käytävälle päästyäni laitan Lucakselle viestiä. "Odotahan, kun pääsen kertomaan sulle yhden jutun. Yököttää."

Lucas vastaa samantien huolestuneena. Hymyilen. Onneksi minulla on Lucas.

**********

Viimeisten tuntien madeltua ohi kiiruhdan lukion pihasta täyttä vauhtia. Olemme sopineet Merjan kanssa, että tuon Lucaksen hänen luokseen tänään. Siispä tulemme Lucaksen kanssa toisiamme vastaan. Tunnistan muutaman oppilaan IB-lukiolaiseksi, ja sydämeni alkaa pomppia villisti. Missä on Lucas, missä on hän! Kohta näenkin tuon tummatukkaisen komistukseni saapuvan. Hän rupattelee jollekin pojalle, eikä ole vielä huomannut minua. Poika on blondi, hieman Lucasta lyhyempi. Hänellä on aukinainen kevyttoppatakki ja vaalea reppu selässään. Pojat nauravat jollekin, ja minua hymyilyttää. Otan loppukirin ja alan juosta. Pojat hätkähtävät, kun juoksen lähemmäksi, ja hämmästyksen jälkeen näen Lucaksen kasvoilla riemun. Avaan käteni jo valmiiksi ja hyppään Lucaksen kaulaan nauraen. Poika tuoksuu syksyltä ja hajuvedeltä. Varvistan, jotta yllän hänen huulilleen, ja suukotan häntä kevyesti. Poika Lucaksen vierellä kohottaa kulmiaan. "Kuka hän on?"

"Aada", Lucas hymyilee ja pörröttää hiuksiani. "Olet kaunis niinkuin aina."

"Kiitos kulta", nauran ja käännyn pojan puoleen. "Joo, olen tosiaan Aada. Lucaksen.. öhm, ystävä? Kuka sinä olet?"

"Lucaksen ystävä", poika nauraa. "Vaikkakin ehkä hieman eri merkityksessä. Joo, olen siis Jeska. Latviasta. Iibeellä."

Juttelemme hetken Jeskan kanssa, mutta hän jatkaa matkaansa jättäen minut ja Lucaksen oranssien lehtien värjäämälle kadulle. Selitän Lucakselle tohkeissani tuosta liikuntatunnista, josta olinkin jo luvannut kertoa. Lucas suuttuu puolestani, niinkuin arvelinkin.

"Aada sun täytyy käydä kertomassa tosta jollekin", hän vaatii minua. "Ei noin saa tapahtua!"

Minua hymyilyttää, kun Lucas on niin puolustuskannalla. "Joo, mä käyn jos se jatkuu."

Vaihdamme aiheen Merjalla vierailuun. "Milloin menemme?" Lucas kysyy.

"Mennään kohta", sanon vilkaisten puhelimen näyttöä. "Käydään ensin kahvilla!"

Etsiydymme pieneen, tunnelmalliseen kahvilaan. Tilaamme kahvit ja leivokset ja istumme vieretysten syrjäiseen nurkkapöytään, joka on hieman erillään muista. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Koulupäivät ovat oikeasti melko väsyttäviä. Selaamme mainoslehtiä, juttelemme niitä näitä ja hörpimme kahvejamme. "Lucas, seurustellaanko me", kysyn sekoitellen kahviani. Jeskan kysymys oli oikeasti hämmentänyt minut, ja halusin osata vastata, jos asiasta kysyttäisiin. Lucas nostaa katseensa lehdestä ja hänen silmänsä välkkyvät onnesta. "Olisin maailman onnellisin poika, jos saisin sinut tyttöystäväkseni", hän hymyilee.

"Tahdon tehdä sinusta maailman onnellisimman pojan", sanon ja kiedon käteni pojan ympärille. Hänen smaragdisilmänsä näyttävät tummemmilta näin hämärässä. Nostan sormeni hänen huulilleen ja sivelen niitä hellästi. Lucas naurahti, nojautui minua vasten ja painoi kaulalleni monta suudelmaa. Jokainen kosketus sai minut värähtämään mielihyvästä. "Ja minä sinusta maailman onnellisimman tytön", hän kuiskaa.

//huppista keikkaa sitä ollaan seurusteleva pari