Iskä anna sen olla

Luku 8. Rullat alle

Kävelemme Lauran kanssa rappusia ylöspäin. Laura hyräilee hiljaa jotain kappaletta. Hymyilen. Olen uskomattoman onnellinen siitä, että olen vihdoinkin saanut ystäviä täälläkin. Olin muuton jälkeen ollut aika yksinäinen täällä. Onneksi Merja asui aika lähellä, joten tylsinä päivinä olin saattanut mennä auttamaan häntä askareissaan. Nyt vierelläni kulkee ihminen, jota voin kutsua ystäväkseni. Naurahdan mielessäni. Siitä ei ole kauaa, kun en vielä ollut tavannutkaan koko ihmistä. Silti Laura tuntui niin tutulta.

Kotona on kummallisen hiljaista. Huutelen ovella, onko ketään kotona. Kun vastausta ei kuulu, kohautan olkiani, läsäytän koulurepun lattialle ja ohjaan Lauran keittiöön. "Tehdään jotain syötävää."

Syödessämme Laura katselee ympärilleen keittiössä. Aurinko kurkistelee kaihtimien raoista. "Teillä on kaunis koti", Laura hymyilee.

Hymyilen takaisin. Pidän itse paljon enemmän Lauran kodista. Heillä on kaunis omakotitalo puutarhan kanssa, meillä vain tämä tylsä kerrostalohuoneisto, jossa täytyy varoa häiritsemästä naapureita. "On tää ihan kiva."

Näytän Lauralle vielä pikaisesti olohuoneen, mutta menemme suoraan huoneeseeni. Poimin matkalla repun eteisestä ja alan tyhjennellä koulutarvikkeita omille paikoilleen. Kirjat ja penaali työpöydälle, liikkavaatteet käyn survomassa pyykikoriin kylpyhuoneessa. "Hei voidaanko pelata tätä", Laura huikkaa minulle, kun tulen takaisin. Hänellä on kädessään juna-aiheinen lautapeli. Kohautan olkiani. "Passaa minulle!"

***********

Kirpputori on tyhjillään, muutama nuori, muutama vanhus penkovat pöytiä nostellen vaatteita ja tavaroita paremmin nähtäville. Liikkeessä haisee vanhalle, juurikin kirpputorille. Kierrätetylle tavaralle. Lähdemme Lauran kanssa eri suuntiin, ettemme olisi aivan toistemme tiellä.

Vilkaisen nopeasti vaaterekkejä, hypistelen kankaita ja kääntelen hintalappuja. Tyyristä, kulahtanutta, reikäinen, liian pieni, liian suuri. Muutaman myyntipöydän pengottuani alan kyllästyä hommaan. Vilkaisen ympärilleni, jos Lauraa näkyisi. Ei näy, totean ja jatkan pöytien epämääräistä tutkimista. Seuraavassa pöydässä huomaan tummat rullaluistimet. Kyykistyn polvilleni ja tutkin luistinten rullia ja jarrupalaa. Ihan hyvässä kunnossa, totean hyvilläni. Vedän kegän jalastani ja sujautan rullaluistimen jalkaan. Sopii kuin nakutettu. Hinta, huomaan sitten ja kurkistan luistimeen kiinnitetystä lapusta. Kympin.

"Jaa, löysit rullikset", kuulen Lauran äänen takaani. Käännyn äänen suuntaan ja näen hymyilevän Lauran muutaman metrin päässä. Lauralla on käsivarrellaan pino vaatteita, sovitettavaksi arvatenkin. "Joo niin tein!" hihkaisen Lauralle. "Mitä mieltä oot, ostasinko nämä? Nää on ihan sopivat eikä hintakaan oo paha."

Laura katsoo rullaluistimia tutkailevasti. "Näyttää ihan hyviltä. Osta vaan, jos sulla tulee niitä käytettyä." Heiluttelen jalkaa lattialla. Luistin oikein lentää kiiltävällä lattialla. "Ehkä mä otan nämä!"

**********

Kotona kipaisen repun sisälle, nappaan juomapullon, rullaluistimet ja kypärän matkaani ja juoksen rappuset kiireesti alas. Olen törmätä naapurin mieheen, joka vain naurahtaa. "Minnes tyvärellä on kiire?"

"Testaamaan luistimia", hymyilen ja kolistelen alaovesta ulos.

Kiristän luistimet, nousen horjuen ylös ja alan kokeilla, miten luistimet toimivatkaan. Horjun ja olen kaatua, mutta tasapaino löytyy nopeasti. Melkein kuin luistelua, pohdin ja naurahdan sitten itsekseni. Sitähän varten nimi varmaan rullaluistin onkin.