Gilanen kilta

"Matkaan!"

Kävelimme pitkin katuja Centin ja Kiranen kanssa. Ohitimme monia aloittelijoita, tai siltä he ainakin näyttivät. Pääsimme portille. Sen edessä seisoi neljä vartijaa aseet käsissään. "Minne matka?" yksi heistä kysyi. "Seuraavaan kaupunkiin, NPC", Cent tokaisi astellen portin eteen. Kirane käveli hänen vierelleen. Katsoin mietteliäänä vartioita. 'NPC' tarkoitti non-player-characteria, joka taas tarkoitti sitä, että hahmo ei ollut pelattavissa. Se oli tietokoneen ohjelmoima hahmo, joka vain on täällä joko auttajana tai estäjänä. Riippui ihan pelistä. Näitä vartioita voisi kutsua molemmiksi, sillä he estivät taidottomia aloittelijoita jatkamasta matkaa vaaralliseen villiin alueeseen. "Se on A-Knight, hyvä herra. Turvallista matkaa", vartija tokaisi ja päästi meidät menemään portista. Kävellessämme portin ohitse tajusin, ettei tällä alueella ollut mitään turvapaikkoja. Olimme omillamme. Vilkaisin kahteen killan jäseneen. Mitä he olivat käyneet hakemassa? Mitä se voisi olla? Uusia aseita ehkäpä? En kuitenkaan viitsinyt udella. Ei se minulle kuulunut. Tuskin he sentään minua vastaan juonivat. Kuulin rasahduksen lähettyviltä. Valpastuin ja otin nopeasti pyssyn käteeni ja osoitin nuolella ympärilleni. Mikä se oli? "Taisi olla vain jänis", Cent kuiskasi ja lähti hiipimään eteenpäin pitkin kapeaa polkua. Kirane seurasi hänen perässään. Polku oli todella kapea, joten puut melkein hipoivat meitä kävellessämme eteenpäin. Eniten minua se juuri häiritsikin. Ties mitä siellä vaani. Pidin koko ajan asetta kädessäni, nuoli ojossa valmiina. 

Olimme seuranneet jo jonkin aikaa sitä polkua. Huomasin lehvistön välistä, että oli tulossa pimeää. Aurinko tuskin pääsi valaisemaan metsää. "Voisimme kokeilla saada jotain evästä", Kirane ehdotti yhtäkkiä. "Olet oikeassa. Mutta meidän olisi pysyttävä koko ajan yhdessä. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea näissä metsissä on", Cent tokaisi vastaukseksi. Kirane vain nyökkäsi ja poikkesi hieman polulta. Seurasimme Centin kanssa häntä hyvän välimatkan päästä. Kuulin taas rasahduksen ja osoitin äänen suuntaan. Parin kolmen metrin päässä minusta, puiden välistä tuli esiin punertava jänis. Osoitin sitä nuolella. Tavallaan minulla ei ollut sydäntä tappaa tuota otusta, mutta tämä oli vain peli...Eikö vain? Vapautin nuolen käsistäni ja nuoli singahti jousipyssystäni suoraan jäniksen lävitse. Jänis kaatui kuolleena maahan. "Upeaa!" Cent kuiskasi huomatessaan saaliini. Hymyilin vain vaitonaisena. Kävelin jäniksen luokse. Kun kosketin sitä, se yhtäkkiä levittyi miljooniksi biteiksi ilmaan ja katosi. Katsoin hämmentyneenä maata. "Mitä tämä on?" ajattelin mielessäni. Sitten taas TPL värisi ja vilkaisin sitä. 'Jäniksen liha' lisätty tavaraboxiin. Vai että tällä tavalla se toimi. Kirane käveli luoksemme omahyväisen tyytyväisen näköisenä. Hän roikotti nuolessa kahta jänistä. Valkoisia molemmat. "Hienoa, Kirane!" Cent kehaisi hymähtäen. Kirane vain nyökkäsi ja keräsi jänikset tavaroihinsa. Cent ei ollut itse napannut mitään, mutta hän silti näytti iloiselta puolestamme. Kohautin olkiani ja menin etsimään lisää ammuttavaa, jos vaikka saisin pari lisää varalle. 

Pimeän tullessa olimme leiriintyneet vähän matkan päähän polusta. Cent oli pystyttänyt teltan ja paistoimme nyt nappaamiamme jäniksiä nuotion äärellä. En ollut saanut enää yhtään enempää ruokaa, sillä en löytänyt yhtään. Olin tainnut innostuksissani juosta kuin hullu pitkin metsää säikäytellen niitä. En itsekkään ollut ihan varma. Hyvä kuitenkin, että Kirane antoi toisen jäniksen Centille, joten jokainen sai syödäkseen. Tuijottelin ylös tähtitaivaalle. Viihdyin täällä. "Hohhoijaa, ei enää pitkä matka seuraavaan kaupunkiin", Cent tokaisi katsellen karttaa. Hän oli painanut TPL:stä kartta-nappia, jotta kartta ilmestyisi hologrammina eteemme. Totta, ei kuin parin tunnin kävelymatka enää. "Mikä seuraavan kaupungin nimi olikaan?" kysyin uteliaasti. Montako kaupunkia kartalla edes oli? En tiennyt yhtään. "Luulen, että sen nimi oli Barxten. Animaagien kaupunki", Kirane kertoi siirrellen tikulla hiilloksia. "Animaagien?" tokaisin uteliaana. "Niin, animaagien. Tiedäthän, ne heput, jotka osaavat muuttua eläimiksi", Cent kertoi huvittuneena. Nyökkäsin. Tiesin kyllä, mikä animaagi oli. Ajattelin vain, että olisi kiinnostavaa olla moinen. Kuulimme yhtäkkiä hyytävän rääkäisyn. Kirane ja Cent vilkaisivat taivaalle yllättyneinä ja varuillaan. "On vain yksi otus, mikä ääntelee noin", Kirane tokaisi ja veti meidät piiloon puiden taakse. Vilkaisin puun takaa taivaalle. Korkella yläpuolella liisi pitkine siipineen kummannäköinen olento. Kotkan pää, jalat ja siivet, leijonan takatassut sekä häntä. "Aarnikotka!" Cent kuiskasi hämmästyneenä. Itsekkin olin melkein mielissäni. Oikea aarnikotka! "Shh, ne eivät ole mitään lauhkeita otuksia, vaan verisiä raakalaisia! Älkää koskaan näyttäytykö niille!" Kirane kuiskasi varoittavasti. Katsoin Kiranea nopeasti ja sitten vilkaisin tyhjälle taivaalle. Aina oppi uutta. Kuvissa aarnikotkat näyttivät niin majesteettisilta ja rauhallisilta otuksilta. Vaikka tosiasiassa kotkat ja leijonat eivät nyt ihan sitä olleet. Kun reitti oli taas selvä, palasimme paistuvien ruokiemme luokse. Onneksi aarnikotka ei ollut nähnyt tai haistanut niitä. Tai sitten sillä ei ollut aikaa niille, en tiennyt. "Huh, onneksi ruoka ainakin säästyi. Kauhea nälkä", Cent tokaisi hotkiessaan jänistään suihinsa. Tuo ruskeatukkainen poika oli hassu välillä. "Ensi kerralla nappaat sen itse, eikö vain?" Kirane kiusoitteli. Cent ei ollut moksiskaan, vaan söi ruokansa kovalla halulla. "Mitä te aiotte tehdä? Siis, sitten kun pääsemme Barxteniin", kysyin mietteliäänä. Nuotio rätisi hiljaisuudessa. "En tiedä vielä", Kirane vastasi vaitonaisena. "Jatkamme tietysti matkaa aarteen luokse!" Cent tokaisi tietäväisenä. Asia ei niin tuntunut olevan. Kirane salasi jotain. "Minäkin menen aarteen luo. Kirane, oletko yhä mukana?" kysyin ystävälliseen sävyyn. "En ole varma. Vastaan kun tahdon", Kirane tokaisi, nousi ja astui sisään telttaan jättäen puoliksi syödyn jäniksenlihansa kivelle pilaantumaan. "Mistä nyt tuossa oli kyse?" Cent kysyi hämillään, hieman hiljempaa. "Luulen, että hänellä on omat syynsä olla tässä killassa. Mutta sehän on ymmärrettävää, kiltojakin voi vaihtaa, eikö vain?" kuiskasin vastaukseni. Cent nyökkäili miettiväisenä. Söimme ja menimme Kiranen seuraksi nukkumaan. Vaikka asia ei sinänsä minulle kuulunut, minua mietitytti, miksi Kirane ei halunnut kertoa. Oliko se jotain niin noloa, tai hirveää, ettei sitä voinut sanoa ääneen?