Gilanen kilta

Kohti tuntematonta !

Kieriskelin pehmeällä sängyllä tyytyväisenä. Olin nukkunut hyvin. Huomasin, että TPL:llääni oli tullut viesti. Painoin ranneketta ja Kiranen ääniviesti tuli kuuluviin: "Lähdettekö tänään seuraavaan kaupunkiin? Yövyttiin nyt täällä, mutta olisi varmaan helpompaa liikkua porukassa. Vai mitä, Agatha?" Taustalta kuului Agathan hymähdys ja naurua. Suljin viestin ja katsahdin kohti ovea. Cent oli nukkunut viereisessä huoneessa. Jokaisessa huoneessa oli vain yksi sänky, joten meillä ei ollut jaettua huonetta. Ei sillä, että se haittaisi.  Nousin ylös ja puin varusteeni päälleni. Laitoin jousipyssyni ja jousilaukkuni selkääni ja astuin ulos huoneesta. Kävelin Centin huoneen ovelle ja koputin siihen. "Cent, oletko hereillä?" kysyin. Cent avasi oven ja päästi minut sisälle. Hän ei ollut vielä laittanut varusteitaan päälle, mutta hän oli kumminkin pukenut jo. "Odota hetki, mennään sitten syömään jotakin", Cent tokaisi unenpöpperöisenä. Hän käveli takaisin huoneeseensa. Seurasin perässä ja suuntasin huoneen ikkunalle. Katu oli yhä yhtä hiljainen kuin eilen. Minne kaikki olivat jääneet? "Agatha ja Kirane kysyivät, että lähdemmekö heidän kanssaan seuraavaan kaupunkiin", tokaisin ohimennen. "Vai niin. No emmekö sitten mene?" Cent kysyi. "Tietenkin menemme", naurahdin. "Niin. On päästävä loppuun", Cent vastasi tietäväisenä. Vilkaisin sivusilmällä häneen. Mitä siellä lopussa sitten olisi? Mikä se aarre mahtoikaan olla? "Entäs Shane ja Robin?" ajattelin ääneen mietteliäänä. Shane oli aiemmin tavatessamme ollut todella puolusteleva ja vastusteleva meidän kanssamme matkustamisen suhteen. Ehkä he eivät halunneet jatkaa matkaa meidän kanssamme. "Voimme katsoa, ovatko he kaupungissa käydessämme aukiolla. Siellä on infotaulu, johon on merkitty kaupungissa olevien pelaajien ja NPC:ien olinpaikat", Cent ehdotti.  "Hyvä idea", vastasin yllättyneenä. Cent tiesi niin paljon enemmän, kuin minä! Se yllätti minut täysin. No, olikohan tuo periaatteessa yllätys, kun olin nyt itsekkin niin sekaisin, että en edes muistanut nimeäni."Tai voisimme soittaa heille ja kysyä...", ehdotin vienosti. Ilmeeni kertoi heti, että se joka soittaisi, ei olisi minä. "No, katsotaan", Cent tokaisi mietteliäänä. Hänen ajatuksensa olivat muualla. "Noh, mennäänkö?" Cent kysyi valmiin näköisenä. Nyökkäsin ja käännyin ympäri ja avasin oven. Kävelimme käytävää pitkin ja sitten portaat alas. Majatalon emäntä, Hammerin vaimo tervehti meitä hymyilevin suin. "Huomenta! Nukuitteko hyvin?" hän kysyi. "Tietenkin. Kiitos, Irine", kiitin ystävällisesti vanhanpuoleista talon emäntää. Hän oli todella sydämmellinen, kun antoi meidän yöpyä täällä ilmaiseksi. "Niin, emme voisi kiittää kylliksi", Cent lisäsi. Irene vain kumarsi iloisena kohteliaisuuksista. "Me menemme nyt. Kiitos vielä!" hihkaisin astellessani ovelle Cent perässäni. Irene vain vilkutti hymyilevänä hyvästiksi. "Missä se aukio on?" kysyin päästessämme ulos. "Seuraa minua", Cent pyysi ja otti hellästi kädestäni kiinni. Hän lähti ohjaamaan meitä kohti aukiota. Kadut olivat hiljaisia. Tuskin kuului pihahdustakaan, vain kenkiemme kopse kivisellä jalkakäytävällä. Aukio oli myös hiljainen. Se yksinäinen NPC, joka muuttaisi ihmisiä maageiksi, istuskeli tavanomaisella paikallaan. Vanha mies, jolla oli pitkä harmaa parta ja puinen sauva, istuskeli tyhjän tynnyrin päällä. Kävi häntä hieman sääliksi, vaikka hän ei pelaaja ollutkaan. "Täällä", Cent ohjasi. Hän oli suorakulmiomaisen kyltin luona, jossa näkyi kaupungin kartta. Cent kirjoitti hakuun Shanen ja Robinin nimet, mutta he eivät näkyneet hakutuloksissa. "He ovat lähteneet...", sanoin ääneen turhautuneena. "No, eivät he alun alkaenkaan halunneet kulkea kanssamme", Cent tokaisi tietäväisesti. Niin, tiesin sen. Se silti harmitti minua. 

Istuskelimme porteilla odotellen Agathan ja Kiranen saapumista. Pian he tulivatkin näkyville kulman takaa, aukiolta päin. "Hei taas!" Agatha hihkaisi ja juoksi luoksemme innoissaan. "Katsokaa mitä minulla on!" hän jatkoi innoissaan ja heilutteli edessään valkoista keppiä, jonka päässä oli pinkki jalokivi. "Maagin sauva? Päätit, että sinusta tulee noita?" Cent kiusoitteli. "Niin", Agatha tokaisi ja kääntyi siskonsa puoleen, joka käveli luoksemme jousipyssy selässään. "Hei", Kirane tervehti. "Terve. Oletteko valmiita lähtemään?" Cent kysyi. Hän yritti hillitä innostuksensa. "Mikä edes olikaan seuraava kaupunkimme?" kysyin taas. Minun oli aina pakko kysyä. "Demotion", Kirane vastasi lyhyesti. Nyökkäsin. Cent lähti johdattamaan meitä porteista lävitse, kohti edessämme siintävää synkkää viidakkomaista metsää. 

"Mitäköhän otuksia täällä metsässä lymyilee?" Kirane kysyi selvästi viitaten siihen, kuinka tapasimme Remin. Missäköhän se lohikäärme nyt oli? Kysymys toi mieleeni myös sen kauniin, sulallisen olennon: aarnikotkan. Mielessäni pyöri, että minkähänlaista olisi saada sellainen villieläin omaan käyttöön, omalle puolelleen? Se olisi varmasti upeaa. "Voisimme periaatteessa tutkia aluetta. Tutkia alueen hirviöitä. Saada vähän saavutuksia", Cent ehdotti. "Saavutuksia? Onko sellaisiakin?" Agatha kysyi. "On. Esimerkiksi tiettyjen hirviöiden tappamisesta saa saavutuksia. Saavutuksista saa rahaa ruokaan ja aseisiin", Cent selitti. Nyökyttelin uteliaana. Sehän oli järkevää: tarvitsin rahaa uusiin aseisiin ja varusteisiin. Joten miksipä emme lähtisi metsästämään? "Etsitään hirviöitä. Haluan kokeilla uusia jousipyssyni ominaisuuksia", pyysin innokkaana. "Selvä. Haluan itsekkin kokeilla miekkaani", Cent hehkutti. "Joten asia on sillä selvä. Mennäänpä hirviöjahtiin", Kirane naurahti ja otti jousipyssynsä pois selästään. "Hirviöt, täältä tullaan!" Agatha hymyili vielä innokkaampana kuin minä.