Gilanen kilta

Metsästys

Rem vei meitä kohti leiriä. Halusin näyttää uuden ystävämme Centille ja muille. Rem käveli rauhallisesti kohti leiriä. Pysähdyimme jonkin matkan päähän. Nousin pois kyydistä Kirane ja Agatha perässäni. Rem jäi odottamaan, kun juoksimme leiriin. "Tulkaa katsomaan!" Agatha nauroi iloisena. Shane ja Robin tulivat ensimmäisenä esille teltasta, ja sitten Cent. He katsoivat meitä hämillään. "Tulkaa tapamaan uutta ystäväämme", Agatha iloitsi taputellen käsiään. "Ystävää?" Shane tokaisi epäluottavaisena. "Niin, tulkaa tervehtimään Remiä", naurahdin virnistäen heille arvoituksellisesti. Robin hyppeli innoissaan: "Jee! Mennään, Shane!" Shane vilkaisi siskoonsa epäilevästi ja sitten minuun. "Selvä sitten, kuka tämä 'Rem' on?" Shane kysyi hämillisesti. Valkosuomuinen, suurikokoinen lisko asteli esiin lehtipuiden takaa kahistellen maassa olevia lehtiä. Sumu väistyi hänen hengityksensä tieltä. Shane oli ottamassa miekan miekkavyöstään, mutta estin häntä laittaen käteni hänen miekkansa pitokohdan päälle. "Älä hätäile", varoitin häntä ja käänsin katseeni Remiin. Rem laski päänsä alistuneesti alas. "Ei hän halua palaa", Kirane myöntyi sanomaan. Cent katsoi otusta silmät suurina. Hän asteli Remin pään luokse. Hän silitti hänen suomuista kaulaansa haltioituneena. "Lohikäärme...Aito lohikäärme", Cent ajatteli ääneen ihaillen Remin olemusta. "Lohikäärme? Ei sillä ole siipiä", Robin tokaisi katsellen Remiä mietteliäänä. "Ei, lohikäärmeen poikanen, tarkoitin", Cent selitti ja rapsutti Remiä kaulan alta. Tämä hykersi tyytyväisenä.  Poikanen? "Eli se todella on lohikäärme", tokaisin vilkaisten Kiraneen. Ehkä hän ei tiennytkään niin paljoa, kuin uskoin. "Niille kasvaa siivet myöhemmin. Mutta silti ne ovat jo poikasina suuria, kuten Rem näyttää olevan", Cent selitti hymyillen. "Mistä tiedät noin paljon?" kysyin uteliaasti. "Ystävältä", Cent tokaisi hymähtäen. "Oletteko te aivottomia? Toitte LOHIKÄÄRMEEN meidän luoksemme", Shane ärähti vihaisena. Hän asteli pari askelta poispäin minusta, että en ehtisi estämään häntä ottamasta miekkaansa esiin. "Shane, rauhoitu!" Robin huudahti veljelleen. Oli jo kuitenkin liian myöhäistä. Shane ehti vetää miekkansa esiin ja Rem älähti ärtyneenä taaksepäin. Hän tuijotti Shanea suoraan silmiin. Shane tuijotti takaisin tuimana. Rem hönkäisi Shanen hiuksiin varoittavasti. Shane perääntyi hieman nielaisten. "Shane, lyö miekka maahan", Cent käski vihaisena. Shane katsoi Centtiin typertyneenä. Ja hakkasi miekkansa kärjen maahan. Rem näytti rauhoittuvan ja asettuvan taas makuulle. "Olla hän ystävä?" Rem kysyi minulta kirkkaat silmät varovaisina välkehtien. Nyökkäsin. "Hän ei vain ole ennen tavannut kaltaistasi lohikäärmettä", tokaisin hymähtäen. Rem nyökkäsi ja laski päänsä Shanen eteen. Shane katsoi hämmentyneenä lohikäärmettä. "Silitä", Agatha kehotti hymyillen. Shane nielaisi ja laski kätensä Remin nenäonteloiden väliin rauhallisesti. Rem räpäytti silmiään, muttei enää hönkäissyt. Punatukkainen poika silitti varovaisesti Remin päätä. "Näetkö?" Robin tokaisi rohkaisevasti veljelleen. Shane nyökkäsi ja kuiskasi jotain hiljaa Remin korvaan. Tämä heilautti korvaansa, muttei sanonut mitään. "Ajattelin, että Rem voisi olla seurassamme jonkin aikaa. Mistä löysit niitä mammutteja, Rem?" kerroin ja vilkaisin lohikäärmeystäväämme ystävällisesti. "Rem voida näyttää", Rem tokaisi haukotellen ja nousi jaloilleen. "Lähdettekö mukaan?" kysyin muilta, kun nousin Remin selkään taas kerran. Kirane nyökkäsi ja kiipesi uudestaan taakseni. "Minä tulen!" Cent naurahti ja nousi Remin selkään. Agatha vilkaisi Shaneen ja Robiniin ja tokaisi: "Jään tänne tällä kertaa. Nähdään myöhemmin." Nyökkäsin ja katsahdin Robiniin ja Shaneen. "Tuletteko te?" kysyin. He pudistivat päätään. "Selvä. Mennään, Rem", hihkaisin iloisena. Yhtäkkiä Rem ryntäsi vauhtiin. Näin vain metsän vilahtavan ohitsemme ja tiheän lehtien kahinan jalkojemme alla. Rem juoksi kuin tuulispää, notkeasti ja nopeasti. Nojauduin vasten Remin selkää, sillä pelkäsin tippuvani. Kirane ja Cent tekivät samoin. Yhtäkkiä pääsimme ulos lehtimetsästä kauas jatkuvalle aukiolle. Nostin katseeni ja katselin ympärilleni. Joka puolella oli vihreää ruohikkoa silmänkantamattomiin. Yhtäkkiä kuulin kumean, kaukaisen äänen kauempaa. Esiin kukkuloiden takaa tuli suurikokoisia ruskeaoransseja mammutteja. Niiden suuret syöksyhampaat olivat vahvat ja terveet. Mammutteja näytti olevan viisi, mukaanlaskettuna pieni vauvamammutti. "Haluta saalistaa?" Rem kysyi ystävällisesti. "Niin. Me haluamme saalistaa", tokaisin hiljaa. Rem nyökkäsi ja päästi meidät selästä. "Rem näyttää", hän tokaisi virnistäen. Hän jätti minut, Kiranet ja Centin siihen ja ryntäsi juoksuun, kohti mammutteja. "Ei tuo ole hyvä tapa saalistaa!" Cent huudahti järkyttyneenä. "Shh!" käskin Centin hiljentyä silmät lukkiutuneena Remiin. Se juoksi niin nopeasti...En ehtinyt edes silmiä räpäyttää, kun Rem olikin jo mammutin luona ja puri sitä suoraan yläpuolelta niskaan. Rem hypähti mammutin selkään ja sai muut mammutit vauhkoontumaan. Ne yrittivät pelastaa Remin alla olevaa mammuttia, mutta Rem pelotteli ne kauemmas hännällään. Lohikäärme viuhtoi piiskaten mammutteja nenille ja nämä pakenivat kauemmas pystymättä pelastamaan kaveriaan. Mammutti lyyhistyi Remin terävien hampaiden alla ja kaatui maahan tömähtäen. Eikä koko kaatoon kestänyt kuin pari minuuttia! Hullua! Yhtäkkiä mammutti levittäytyi tuhansiksi biteiksi ja katosi, jättäen jälkeensä syöksyhampaat, mammutinlihaa ja -taljan. "Mennään!" huuhdahdin innoissani. Kuinkakohan paljon mammutin syöksyhampaista ja -taljasta saisi rahaa? Ainakin tarpeeksi monenlaisiin liharuokiin seuraavassa kaupungissa. "Odota, Amyle!" Cent juoksi viimeisenä perässäni. Kirane juoksi ihan vierellä raivatessamme tietä Remin luokse. Muut mammutit juoksivat peloissaan pakoon, peläten tulevansa itse tapetuiksi. Rem poimi tavarat ja keräsi ne yhteen kasaan. Hän otti lihoista yhden itselleen. "Te saada loput", Rem lupasi ja alkoi hotkimaan omaa lihapalaansa. Katsoin kasaa: siinä oli kaksi syöksyhammasta, yksi ISO mammutintalja sekä kolme palaa mammutinlihaa. Yhteensä neljä, jos siihen lisättiin aiemmin saamani lihapala. "Rem, kiitos", kiitin ystävällisesti ja painoin sormellani tavaroita, jotka yksitellen siirtyivät tavaraboxiini väristen. Rem nyökytteli samalla syöden. "Oletpa sinä nopea! Enkä tarkoita vain sinua, Rem!" Cent naurahti puuskuttaen. Naurahdin huvittuneena. "Tästä riittää ruokaa ainakin Creetaan saakka. Meidän ei tarvitse pysähtyä saalistamaan", järkeilin. Rem sai ruokansa syötyä ja asettui hetkeksi makuulle. "Tulla selkään, Rem viedä teidät kotiin", Rem sanoi haukotellen. Hän vaikutti väsyneeltä. "Ehkä noin nopeasti liikkuminen vie voimat. Mennään", Kirane tokaisi ja nousi Remin selkään. Cent auttoi minut kyytiin ja hypähti itse paikalleen. Rem nousi ja lähti juoksemaan samaa, nopeaa tahtia kohti leiriä.

Lähdimme matkaan heti kunnolla levättyämme. Rem oli nukkunut leirissämme rauhallisesti ja Shanen vastaväitteistä huolimatta Rem oli käyttäytynyt hyvin. Cent keräsi telttoja kasaan ja sen tehtyään katsahti meihin. "Oletteko syöneet?" hän kysyi ystävällisesti. Nyökkäsin. Olin aamulla paistanut mammutinlihaa koko joukolle. "Tuossa osasi", tokaisin ojentaen hänelle paistetun palan lihaa. Cent otti sen käsiinsä ja söi sen suurella halulla. Taisi olla nälkä. Rem asteli luoksemme ja nuolaisi lempeästi minua poskelle. "Me mennä?" se kysyi iloisesti. "Rem oli kuin ylisuuri koiranpentu", naurahdin mielessäni ja tokaisin: "Juu, kohta." Agatha, Shane ja Robin istuskelivat kaatuneiden tukkien päällä odotellen, että olisimme valmiita. Aikansa kuluksi he porisivat jotakin. Cent nousi Remin kyytiin ja viittoi muita seuraamaan. "Onhan se okei, että kuljemme kyydissäsi, Rem?" Cent kysyi ystävällisesti rapsuttaen uutta ystäväänsä. Rem nyökkäsi höristellen korviaan. Kirane nousi seuraavana kyytiin, sitten minä, Agatha, Shane ja Robin. Onneksi Shane nyt luotti ehkä hieman enemmän tuohon sinivalkoiseen lohikäärmeeseen. "Valmis?" Rem kysyi hönkäillen intoa puhkuen. "Joo! Matkaan!" Cent huusi innoissaan käskyn. Rem ryntäsi juoksuun ja enemmän tutuksi tullut metsä vilahti ohitsemme. Kuulin lehtien kahisevan Remin koipien alla. Pidin taas tiukasti kiinni, jotta en putoaisi. Muut seurasivat esimerkkiä Centin johtamina.

Olimme matkustaneet Remin kyydissä jo jonkin aikaa, kun huomasin jo Creetan porttien kohoavan edessämme. "Nuo ovat varmaan C-Knightejä", Cent tokaisi mietteliäänä laskeutuessaan alas Remin selästä. "Kiitos kyydistä, poika", Cent kiitti hymyillen. Rem painoi päänsä hellästi vasten Centin olkapäätä ja hönki tyytyväisenä. Shane nousi nopeasti pois kyydistä Robin perässään. Kirane ja Agatha hidastelivat hieman. "Halusin vielä jatkaa matkaa", Agatha tokaisi tyytymättömänä, suu mutrulla. "Ensi kerralla sitten", Kirane lupasi taputtaen pikkusiskonsa päälakea. "Niin, kiitos kyydistä", kiitin muiden puolesta. Rem nyökkäsi. "Minne te aikoa mennä?" Rem kysyi ystävälliseen sävyyn. "Seuraavasta seuraavaan kaupunkiin. Jokainen kaupunki on käytävä lävitse", Cent selitti. "Jos niin on, me tavata uudestaan pian", Rem hymähti ja jatkoi, "Rem muuttaa pian. Rem olla varma, että hän näkeä teidät uudelleen." Kirane asteli lohikäärmeen luo ja silitti tämän päälakea. "Nämä eivät siis ole hyvästit. Nähdään myöhemmin, Rem", Kirane tokaisi hymyillen. Hänkin taisi nyt luottaa lohikäärmeystäväämme. Rem käänsi katseensa Shaneen. Rem katsoi tätä kysyvästi. "Niin tuota...Anteeksi, että epäilin. Olet hyvä heppu, Rem", Shane tokaisi epävarmana, rapsutellen punaisia hiuksiaan hermostuneena. Rem nyökkäsi ymmärtäväisesti ja kääntyi kannoiltaan. Lähdimme kävelemään kohti portteja hiljaisina. Vilkaisin vielä taakseni ja loin viimeisen vilauksen Remiin. Sinivalkoinen lohikäärme katosi sumuun.