Gilanen kilta

Seuraava kaupunki, täältä tullaan!

Cent söi mässäillen juuri ostamaansa villisianpaistia. Katselin vain mietteliäänä. Olin jo itse ehtinyt syödä oman osani, vaikkakin vain puolet siitä. Liha oli todella  täyttävää. Kulautin kurkkuuni hieman vettä aterian päätteeksi ja pyyhin liinalla suunpieleni. "Joko tiedoitusviesti on tullut?" kysäisin venytellen täyteläisenä. Eipä ainakaan nälkä yllättäisi. "Eiii vielä", Cent vastasi haukaten vielä palasen lihasta. Hän taisi todella pitää villisianlihasta. Katsoin ravintolan menua mietteliäänä. Täällä oli kaikenlaista jäniksenlihasta mammutinlihaan. No huhhuh, miltäköhän mammutinliha maistui? Se oli kyllä aika kallista, eikä minulla ollut siihen varaa. Yhtäkkiä kuulin Centin TPL:llän värisevän. "Joko?" kyselin innostuneena. Halusin jo päästä katselemaan jousipyssyjä ja nuolia. "Juu, mennään. On vuoromme", Cent tokaisi pyyhkien suunsa ruokaliinalla. Hän nousi pöydästä ja laittoi varusteet paremmin ylleen. Nousin myös ja otin jousipyssyni selkääni. Suuntasimme suoraan ulos etuovista.

Päästessämme paikalle tungos oli hieman hälventynyt. "Onneksi", ajattelin mielessäni ja astelin kauppaan miekkamies kintereilläni. Kassalla seisoi pienikokoinen nainen, jolla oli päällään pienehkö mekon tyylinen asu. Pinkit korolliset kengät ja vyö kruunasivat muuten valkoisen asun kokonaan. "Heipähei! Mitä saisi olla pariskunnalle?" tyttö kysäisi virnistäen kiusoittelevasti, nojaten pöytään. Irvistin vienosti tytölle. Vilkaisin Centtiin, joka oli muuttunut kasvoista tulipunaiseksi. "Krhmm... Me tuota...Ollaan vain saman killan jäseniä. Tultiin etsimää aseita, miekkoja ja jousipyssyjä", Cent selitti änkyttäen. Mikäs sille nyt tuli? "Hmm, totta kai. Seuratkaa minua", tyttö tokaisi ja asteli kädet selän takana pois kassan luota. Hän käveli suoraan kaupan oikeaan nurkkaan. Huomasin sen olevan täynnä kahta eri miekka-asetta, kultaista ja rautaista. Vilkaisin Centin asetta. Se oli kultainen. Muistaakseni kulta oli aika huono aseena, sillä se pehmeni. "Aiot varmaan ostaa tämän?" tyttö arveli nostaen rautamiekan käsiinsä. Hän pyöritteli sitä ja ojensi sen Centille, joka otti sen varovaisesti käteensä. "Se iskee paljon enemmän kuin kultamiekka", tyttö kertoi ja asteli vitriinien luokse, johon oli ripustettu jousipyssyjä. Yksi puinen (joka minulla oli) ja toinen tummanruskeampi jousipyssy. Katsoin sitä ihaillen. Kädensija oli tummanpuhuva. Tyttö avasi virtiinin oven ja ojensi pyssyn minulle. "Tämä on kai sinun", tyttö tokaisi vinkaten silmää. Otin pyssyn käteeni ja sivelin sitä sormellani. Sileä pinta ja kaunis muoto. "Paljonko nämä maksavat?" Cent kysyi nostaen miekkaa hieman ylöspäin tarkkaillakseen sitä. "Ei paljoa, voin antaa alennusta teille kahdelle. Kauppa käy, eikä tässä pelissä voi kaupat suistua konkurssiin", tyttö tokaisi astellen kassalle. "Saanko kysyä nimeäsi?" kysäisin ystävällisesti kävellessäni hänen peräänsä. Cent seurasi minua perässä. "Nimeni on Agatha. Olen oikeastaan vain NPC, mutta...Äh, antaa olla. Jos haluatte, voin ottaa jousipyssynne ja miekkanne vaihdossa, niin ollaan sujut", Agatha tokaisi hymyillen hellyyttävästi. "Miksi olet niin ystävällinen meille?" kysyin hämilläni. "Ehkä arvostan teitä 'oikeita pelaajia'. Ja muutenkin, täällä käy monet vaihtamassa aseensa. On mahdollista, että aseenne tulevat tulevaisuudessa jonkun muun käyttöön", tyttö tokaisi pyöritellen sormeaan pöytää vasten. Yhtäkkiä kuulin kolahduksen takahuoneesta. Agatha käänsi katseensa sinne ja tokaisi rauhallisesti: "Se on vain Max. Hän tuota...On tämän kaupan oikea omistaja...Minun 'isäni'", Agatha kertoi hieman surullisin silmin. Tuntiko tämä NPC jotain? "Oikea omistaja? Olet täällä siis vain isäsi apulaisena?" tokaisin ystävällisesti, vaikkakin yhä hieman hämmentyneenä. Cent katsoi minua varautuneesti, jotenkin rauhattomana. Ehkä hän halusi jo ulos kaupungista kokeilemaan uutta asettaan. "Niin voisi sanoa. Mutta talo tarjoaa nuo aseet. Niitä on vähän yli ja pelaajia on tullut aina vain vähemmän. Kuulemma liian vaikea peli...", Agatha puhui puhumistaan. Ojensin vanhan puisen jousipyssyni kassalle. Cent seurasi perässä ja laittoi kultaisen miekkansa kekoon. "Haluan kuitenkin maksaa", tokaisin ja katsoin TPL:stäni rahojeni määrää. "Älä vaivaudu. Menkäähän jo", Agatha tokaisi ja melkein pakotti meidät ulos. Kävelimme hämillämme ulkopuolelle. "Siinä vasta outo NPC, jos saan sanoa", naurahdin huvittuneena. Cent nyökytteli hitaasti ja laittoi uuden aseensa asevyöhönsä, joka oli hänen selässään. Kävelimme hiljaisuudessa kohti kaupungin porttia.

Katselin kelloa kärsimättömänä. Annoin minuuttien kulua. Odottelimme Kiranea, jos hän sitten lähtisikin mukaan. "Mikä edes on seuraava kaupunkimme?" kysyin turhautuneena, yrittäen keksiä jotain puhuttavaa. Cent oli ollut oudon hiljaa koko ajan. Aurinko oli vielä korkealla. "Seuraava kaupunkiko? Sen nimi on Creeta", Cent kertoi minulle nojaten tuoliinsa. Minua alkoi tylsistyttämään. "Onko jokin vialla?" kysyin mukamas ohimennen. Hän pudisti päätään. Läimäisin häntä tahallani selälle leikkisästi, niin että hän säikähti. "Kuules Cent, me ollaan samassa killassa. Olis parempi kertoo", tokaisin hymähtäen. "No siis...Se tyttö siellä kaupassa. Minä TIEDÄN, ettei hän ole NPC", hän kertoi puristaen käsiänsä yhteen. "No, miksikäs?" kysyin hämilläni. "Katsoin hänen tietonsa sillä aikaa, kun puhuit hänen kanssaan. Hän ei ole NPC, vaan pelaaja. Eikä minulla ole mitään hajua, miksi hän valehteli olevansa NPC", Cent paljasti turhautuneena. Miksi hän oli niin mietteliäänä asiasta. Ei se nyt mikään ihme ollut, jos hän ei ollutkaan NPC. "On muutakin", Cent tokaisi pysyessäni hiljaa. Katsoin häntä uteliaasti: "Mitä muuta?" Cent hieroi käsiään yhteen ja katsoi kumpaankin suuntaan. "Hän muistuttaa todella paljon...Kiranea", Cent huokaisi ärsyyntyneenä. "Mitä se haittaa?" kysyin hämilläni. "Mietitkö sinä, miksi Kirane haluaa pysyä erillään meistä?" hän kysyi yhtäkkiä. Nyökkäsin varovaisesti. Mitä sillä nyt oli mielessään? "Ehkä hän tuli tapaamaan siskoaan", Cent ehdotti tietäväisenä. Kohautin olkiani. Voi olla. "Miksi emme menisi takaisin ja kysyisi asiaa häneltä itseltään?" tokaisin virnistäen. Centin silmät laajenivat oivalluksesta: "Olet nero!" Hän nousi penkiltä ja lähti juoksemaan ottaen minua kädestä kiinni. "Mutta eihän hänen asiansa kuulu meille!" huudahdin hänen juostessa takaisin kaupan eteen. Näin ikkunasta Kiranen sisällä. Ehkä hän oli ostamassa aseita. Jonoa ei kyllä ollut nimeksikään paikalla, joten Cent suunnisti suoraan sisään kauppaan. "Et siis halua enää viettää aikaa kanssani niin kuin ennen?! Miksi?" Kirane painosti lyöden pöytää. Hänen lilat silmänsä hohtivat epätoivoa. Mistä oli kyse? Laitoin käteni Centin suun eteen, ettei hän sanoisi mitään. "Ei se ole sitä...", Agatha tokaisi katsoen maahan. Hän näytti todella nöyrtyneeltä. "Mitä sitten?" Kirane kysyi hieman rauhallisemmin. Kuulin surun hänen äänessään. "En tykkää kiintyä sellaisiin asioihin...Jotka eivät kestä", Agatha tokaisi näperellen pöydällä olevaa pientä tikaria. Se oli kaunis ja hopeanhohtoinen värikkäillä jalokivillä varustettuna. Kirane ei enää sanonut mitään. Huomattuaan meidät hän vain tuijotti. Tuijotin takaisin. Kirane huokaisi ja nosti huppunsa. "Tulen mukaanne tänä auringonlaskuna. Ja sinä...", Kirane kääntyi takaisin Agathan puoleen. "...Mieti mitä sanoin, ja tule itsekkin, jos haluat." Sen jälkeen Kirane kiiruhti ulos kaupasta vaalea tukka viuhuen. Agatha nosti mustaa tukkaansa pois silmiensä edestä häpeissään. "Mistä tuossa oli kyse?" Cent kysäisi uteliaana. "Hän on siskoni. Meillä on vähän riitaa", Agatha kertoi surumielisenä. "Oikea siskoko vai 'sisko'?" Cent kysyi uudestaan. "Oikea sisko. Olemme oikeassa elämässä sisaruksia", Agatha kertoi pidellen toisesta käsivarrestaan kiinni. Hän tunsi selvästi olonsa epämukavaksi. "Mistä te riitelitte?" Cent kysyi uudestaan, mutta suljin taas hänen suunsa kädelläni. Yhtäkkiä Agatha lyyhistyi kassan päälle ja kiiruhdin nopeasti hänen luokseen ja nostin hänet ylös. "Oletko kunnossa?" kysyin hädissäni. Kuulin pientä, hiljaista itkua. Päätin vain istahtaa siihen hänen viereensä ja lohduttaa sanattomasti. "Cent, meidän ei kuulu tietää", kuiskasin hänelle. Cent nyökkäsi ymmärtäväisesti.

Kävelimme taas kohti porttia, tällä kertaa Agatha mukanamme. "Oletko varma tästä?" kysyin taas. Olin huolissani hänestä ja Kiranesta. Mikä heidän välejään hiertikään, se oli oli asia. Agatha oli päättänyt tulla sanomaan hyvästit siskolleen. En ollut tohtinut enää kysyä Kiranesta mitään, en halunnut Agathan taas itkevän. Lähestyessämme porttia huomasin jo tutun huppuviitan liehuvan. Se oli Kirane. Hän kääntyi meitä kohti ja käveli luoksemme. Hän ohitti minut ja Centin ja päästi siskonsa halaukseen. He olivat aivan hiljaa. En tohtinut sanoa mitään. Otin Centtiä käsivarresta kiinni ja jätin heidän kahden siihen. Katselin kauempaa, kun he juttelivat. Kirane puhui lempeänoloisesti, ei räyhäten tai vihoissaan. Lopulta he halasivat uudestaan ja Kirane antoi jotain siskolleen. Agatha vilkaisi käteensä ja paineli TPL:läänsä. Yhtäkkiä hänen päälleen ilmestyi erilainen pinkki asu, mekko kylläkin yhä, mutta aseistautuneempi. Hän otti vyöstään keskikokoisen miekan ja ihaili sitä. Tajusin sitten, että Agatha oli lähdössä mukaamme. Pian siskokset tulivat luoksemme. "Agatha lähtee mukaamme. Mennään", Kirane tokaisi ja katsoi Centtiä hyväksyvästi. Cent nyökkäsi ja lähti johdattamaan meitä metsään. Vihdoinkin.