Chaart Acrat 1 - Lentävä morsian

Luku 7

Uskallettuaan avata silmänsä Owata havaitsi, että he leijuivat kohti maata aivan hiljaa. Tricamen siivet värähtelivät hänen molemmilla puolillaan, mutta tuuli tuntui pysähtyneen. Lopulta shia-ag laski jalkansa pehmeästi maalle, sitten myös vatsansa ja lopuksi päänsä ja siipensä. Hetkeen kukaan ei liikkunut.

"Anteeksi, Tricame. Minun oli pakko", Siarme kuiskasi. Hän käveli liskon pään luo, kyykistyi ja silitti sen otsaa. Tricame voihkaisi.

"Mitä sinä teit?" Owata kysyi ääni yhä vapisten säikähdyksestä.

Hetkeen Siarme ei vastannut vaan tarkkaili Tricamea. Sitten hän nousi ylös kasvot virneessä. "Olipa kyytiä!" hän nauroi ja nosti tärisevän Owatan liskon selästä. "Enpä ole koskaan nähnyt fiaanin lentävän! Enkä kenenkään muunkaan, jolle ei ole lentämistä opettu!"

Owata tuijotti nauravaa Siarmea suu auki. Hän tunsi jalkojensa pettävän ja otti tukea pojan käsivarresta.

"On siinä minulla morsian! Yrittää paeta häitä edeltävänä yönä. Lentäen!" Siarme nauroi lisää ja nosti Owatan kainaloista ilmaan. Owata tunsi oksennuksen nousevan kurkkuunsa. "Päästä alas", hän vikisi.

Owatan tyhjentäessä vatsalaukkunsa sisältöä heinikkoon Siarme tutki Tricamea ja silitteli sen päätä. "Toipuu huomiseen mennessä. Jouduin pakottamaan sen hidastettuun laskuun... En taida selittää sinulle yksityiskohtia kun kerran olet tuossa kunnossa."

Owata asettui lepäämään läheisen puun alle nojaten sen runkoon ja kaivoi laukustaan vesipullon huuhdellakseen suunsa. Siarme tuli istumaan hänen viereensä.

"Et olekaan vihainen vaikka yritin varastaa shia-agisi."

Siarme naurahti. "Tämä on liian huvittavaa, että voisin olla vihainen."

"Minusta tässä ei ole mitään huvittavaa." Owata otti vettä suuhunsa ja sylkäisi sen heinikkoon. "Mitä minä nyt teen? Lähdenkö kävellen pakoon?"

"Mitä jos et pakenisikaan?"

"Ja menisin naimisiin sinun kanssasi! Ei käy!"

Siarme mutristi suutaan. "Ei se nyt niin kauheaa voisi sinulle olla. Minä olisin ihan hyvä aviomies. Olen ihan hyvä suutelijakin. Katso vaikka."

Owata lamaantui tuntiessaan Siarmen huulet omillaan. Hän tunsi lämmön valuvan kehoonsa, muttei halunnut tuntea sitä, yritti työntää sen pois, muttei voinut itselleen mitään.

"No?" Siarmen kasvot olivat liian lähellä. Owata tuijotti hänen silmiään. Ne näyttivät pimeässä melkein mustilta.

"En nyt tiedä mitä -" Owata aloitti, mutta silloin Siarme painautui häntä vasten uudelleen, tällä kertaa tiukemmin, nosti hänet pois puun vierestä ja painoi hänen selkänsä viileään maahan nojautuen itse perässä...

"Ei", kuiskasi Owata mutta Siarme painoi uuden suudelman hänen huulilleen ja Owata halusi unohtaa kaiken, olla vain tässä ikuisesti ja...

"Ei!" hän ei halunnut unohtaa, Siarme oli liero, ei tämä häntä oikeasti halunnut, yritti vain suostutella naimisiin jotta voisi sitten äkkiä hankkiutua hänestä eroon...

"Lopeta!" Owata nousi istumaan ja työnsi Siarmen kauemmas. Hän tunsi poskiensa hehkuvan. "Sinä olet pelkkä... pelkkä juonittelija! Pysy kaukana minusta!"

Siarme näytti hämmästyneeltä. "Et kai luule että - "

"Sinä et saa minua tällä tavoin suostuteltua tekemään tahtosi mukaan! Minä tiedän, etten ole sinun silmissäsi yhtään mitään!" Owata kuuli omassa äänessään kyyneleitä, mutta yritti taistella pitääkseen ne poissa. "Et koskaan voisi rakastaa fiaania, et luultavasti ketään muutakaan, sillä sinä olet itsekäs kieroilija!"

"Owata, minä - "

"Älä sano minun nimeäni!" huusi Owata. "Se ei ole sinun huuliasi varten!"

Siarme istui heinikossa pöllämystyneen näköisenä ja haroi hiuksiaan. "Tiedän kyllä että..."

"Me molemmat tiedämme ja se on syy miksi et tule näkemään minua huomenna häissäsi!"

Owata nousi nopeasti, horjahti hieman ja tunsi itsensä jälleen huonovointiseksi mutta nosti laukkunsa olalleen ja lähti horjuen marssimaan kohti hiekkatietä. Siarme ei lähtenyt hänen peräänsä.