Chaart Acrat 1 - Lentävä morsian

Luku 6

Owata ei aikonut jäädä kylään. Mutta hän ei halunnut lähteä Siarmen ehdoilla.

Illalla hääseremonian harjoituksissa Siarme loi häneen kummallisia katseita, anteeksipyyteleviä ja hyväksyviä, mutta Owata ei ollut huomaavinaan. Hän tiesi, että vastaavanlaiset katseet olisivat pari vuotta sitten saaneet hänet sekaisin onnesta, mutta nyt mikään ei tuntunut miltään. Siarme suunnitteli jo tapaa päästä hänestä vaivihkaa eroon.

Korkea-arvoisten tsherien perinteinen hääpuku oli Owatalle aivan liian pitkä, ja hän kompuroi sen kanssa jatkuvasti. Violettihiuksinen leoncegipapitar katseli häntä nyrpeästi koko harjoituksen ajan.

"Älä hermoile liikaa. Hyvin se menee", sanoi Siarme hänelle rauhoittavasti harjoituksen jälkeen. Owata mulkaisi häntä synkästi. "Ihan kuin yrittäisit oikeasti tehdä minusta vaimoa itsellesi."

Siarme näytti liioitellun surkealta. "Olen todella pahoillani siitä mitä ehdotin tänään. Jos et suostu siihen, niin ei sitten. Kyllä me opimme elämään yhdessä."

Ja pah, ajatteli Owata, muttei sanonut mitään.

Sinä iltana hänen oli vaikeaa toivottaa vanhemmilleen ja sisaruksilleen hymyillen hyvää yötä tietäen ettei koskaan enää näkisi heitä. Valojen sammuttua ja isän aloitettua rauhallisen kuorsauksen hän nousi ylös, puki vaatteet ylleen, hiipi talon taakse ja otti pensaikosta esiin päivällä pakkaamansa laukullisen tavaroitaan.

Shia-agien aukiolle vievä tie oli monin verroin pelottavampi yön pimeydessä. Moneen otteeseen Owata pysähtyi ja ajatteli kääntyvänsä takaisin, mutta hän ei halunnut antaa periksi. Mitä dramaattisemmin hän katoaisi, sitä dramaattisemmat seuraukset sillä toivottavasti olisi. Hän toivoi kylän järjestyksen kaatuvan lopullisesti. Ei niin, että siitä olisi haittaa kyläläisille, mutta niin että siitä varmasti koituisi harmia päällikkösuvulle.

Suurin osa shia-ageista oli lähtenyt merelle ruokailemaan, mutta pieni poikanen oli aukiolla emonsa kanssa. Owata ei uskaltanut lähestyä poikasta mutta havaitsi Tricamen jälleen asettuneen korkean puun latvukseen.

"Tricame!" Owata kuiskasi. Hän ei osannut viheltää kuten Siarme, ja hän toivoi että siitä ei koituisi ongelmia.

Tricame kääntyi katsomaan Owataa. Owata koetti päästää viheltävän äänen, muttei onnistunut. Hän oli jo luovuttamaisillaan, kun shia-ag äkkiä nousi siivilleen ja syöksyi kohti maanpintaa.

Owata ehti pelästyä - Tricame näytti syöksyvän suoraan häntä päin, mutta viime hetkellä se hidasti vauhtiaan sen verran että laskeutui parin askeleen päähän Owatasta. Owata päästi helpottuneen huokauksen.

"Antaisitko minun nousta selkääsi?"

Lisko heitteli päätään puolelta toiselle. Owata oli hoitanut shia-ageja pienestä asti, muttei koskaan ollut ratsastanut yhdelläkään. Se ei kuulunut fiaanien oikeuksiin, eikä heille opetettu, miten se kuului tehdä. Siispä Owata tyytyi puhumaan Tricamelle rauhoittavalla äänellä ja lähestymään samalla varovasti sen selkää.

"Oletko hetken paikoillasi, kiinnitän vain laukun ja..."

Hiekkatieltä kuului askelten ääniä. Owata laski kätensä Tricamen selälle ja taputti sitä - Tricame laskeutui aavistuksen alaspäin niin että Owata ylsi heittämään toisen jalkansa sen selän yli.

Pitkä hahmo oli seisahtunut aukion reunalle. Tricame päästi innostuneen kiljahduksen ja lähti hölkkäämään hahmoa kohti. Owata roikkui kyydissä ja yritti muistaa, miten metsästäjät saivat ratsunsa lentoon.

"Lennä, Tricame!"

Ei reaktiota. Aukion reuna ja siellä seisova ihminen lähestyivät vääjäämättä.

"Ylös!" Owata tökki shia-agin kylkiä jaloillaan.

"Kuka siellä on?" huusi hahmo aukion reunalta.

"Pyydän, Tricame", kuiskasi Owata. "Lennetään pakoon!"

Silloin suuri lisko loikkasi ylöspäin ja alkoi läiskytellä siipiään edestakaisin. Owata säikähti ja oli pudota kyydistä.

"Hei!" huusi hahmo alhaalla. "Takaisin!"

Owata tunnisti ääneen. Hän rukoili, ettei Tricame tällä kertaa tottelisi omistajansa käskyä.

"Tricame? Alas heti!"

Tricame kiljahti taas ja teki kaarroksen ilmassa, selvästi tietämättä mitä tehdä. Owata yritti ohjata sitä ylös, pois aukiolta, mutta hän oli kadottanut suuntavaistonsa ja häntä huimasi...

Tricame syöksyi kohti maata, kohti Siarmea, joka huudahti ja kyykistyi, kun lisko suhahti hänen ylitseen. Owata sulki silmänsä, mutta äkkiä hän tunsi vauhdin hiipuvan ja kuuli Tricamen huohotuksen. Hän avasi silmänsä, edessä oli pelkkää taivasta, hän kurkisti taakseen ja näki Siarmen roikkuvan kiinni liskon hännässä.

"Hullu!" hän huusi Siarmelle. "Tricame ei jaksa, päästä irti, me - "

"Päästäisin irti nyt ja putoaisin? Ennemmin pudotan meidät kaikki!"

Tricame heilautti häntäänsä närkästyneenä mutta Siarme sai pidettyä otteensa. He alkoivat menettää korkeutta.

"Pyydän, Siarme, päästä minut, päästä minut pakoon... Tricame!" Lisko oli kääntynyt kohti maanpintaa ja syöksyi, vauhti kiihtyi, Owata kiljui ja kuuli Siarmen huutavan takana sanoja joita hän ei ymmärtänyt, he kuolisivat, hän oli varma siitä...

Silloin kaikki pysähtyi.