Chaart Acrat 1 - Lentävä morsian

Luku 2

Pyhäpuku istui huonosti Owatan päälle. Hän oli pitkä fiaaniksi, pidempi kuin kumpikaan vanhemmistaan, mutta yhtä voimakasrakenteinen. Häntä oli joskus nimitetty hevoseksi fiaanien keskuudessa, mutta muiden rotujen seassa häneen ei kiinnitetty erityistä huomiota. Luultavasti siksi, että pitkäkin fiaani oli lähes aina tappi muihin rotuihin verrattuna.

Äiti ja isä olivat pukeutuneet siniseen, kuten oli tapana, ja näyttivät vielä hermostuneemmilta kuin Owata itse, mikäli se ylipäätään oli mahdollista. Owata tiesi, etteivät he olleet koskaan liikkuneet tsherien asuttamassa osassa kylää muuten kuin työasioissa. Heidän ohitseen kulkevat tsherit suuntasivat heihin pitkiä, halveksuvia katseita ja puhuivat toisilleen madalletulla äänellä.

Päällikön talo ei ollut suuren suuri, mutta se oli korkeampi kuin mikään Owatan aikaisemmin näkemä rakennus. Ovella seisova vaaleahiuksinen chendi laittoi kätensä puuskaan kun he asuivat kuistin portaille. "Perhe Gyolam?"

Isä tarjosi kättään vartijalle, mutta tämä tuhahti ja viittoi heitä seuraamaan.

He kulkivat avaraan seurusteluhuoneeseen, jonka kolme suurta ikkunaa antoivat rantakallioille. Huone kylpi auringonvalossa, mutta tunnelmaa synkensivät kolmet vakavat kasvot teepöydän ääressä. Päällikkö Aca ja hänen puolisonsa näyttivät ylväiltä valkovihreissä juhlapuvuissaan, Siarme istui jäykkänä heidän vierellään katse tiiviisti teekupissaan.

"Gyolam", sanoi päällikkö venyttäen nimeä kuin jousta, valmiina sinkoamaan sillä nuolen päin vihollista. "Owata Gyolam."

Owata tunsi kylmän hien valuvan niskaansa pitkin. Hänen vanhempansa kumarsivat tervehdykseksi, ja hän kiiruhti kumartamaan heidän mukanaan.

"Istukaa."

Owatan kiivetessä tuolille vastapäätä Siarmea tämä nosti katseensa. Owata tunsi kasvojensa punehtuvan. Siarme katsoi häntä hetken osoittamatta minkäänlaista merkkiä tunnistamisesta, sitten hänen kasvoilleen levisi huvittunut ilme. Owata keskittyi suoristamaan pukunsa helmaa. Hän tiesi näyttävänsä pöydän ääressä yhtä hölmöltä kuin vanhempansa, kuin pikkulapselta joka oli eksynyt aikuisten teekutsuille. Hän pohti, oliko päällikkö valinnut korkean pöydän tarkoituksella nöyryyttääkseen heitä.

"Puhukaamme suoraan ja rehellisesti", sanoi päällikkö ja huokaisi teatraalisen raskaasti. "Viimeaikaisten tapahtumien perusteella voinemme todeta että Tietäjä Raakshe alkaa olla kyvytön hoitamaan tehtäviään." Päällikkö antoi katseensa kiertää vieraiden kasvot ja tarkkaili heidän reaktioitaan. Owatan äiti istui selkä suorassa, leuka eteen työnnettynä ja rypisti otsaansa.

"Lienee parasta että otatte tämän tapaamisen vain muodollisuutena... Vaikka tietenkin te ymmärrätte mistä on kyse... Onhan tämä nyt vallan, hmm, sopimatonta, moista sanaa käyttääkseni", jatkoi päällikkö, hymyili ja siristi silmiään. Hänen tummat kapeat kasvonsa näyttivät jopa uhkaavammilta teennäisen hymyn kanssa kuin ilman sitä.

Owatan äiti yskähti. "Tarkoitatteko, että liitto täytyy perua?"

Päällikkö purskahti heleään naruun ja tarttui teekuppiinsa. "Voi voi, se taitaisi olla kovin hankalaa, eikö totta? Tapojen vastaista ja muutenkin outoa?" Hänen silmänsä tuikkivat kiusoittelevasti. "Mutta onneksi sitä ongelmaa ei ole. Mitään avioliittosopimusta ei ole vielä tehty. Jättäkää tämä meidän huoleksemme, me korjaamme asian ja järjestämme uuden tietäjän kylään etsimään molemmille osapuolille uudet puolisot."

Syntyi hetken hiljaisuus. Owata vilkaisi Siarmea. Tämä istui hievahtamatta ja katsoi Owataa silmiin kasvot jälleen täysin ilmeettöminä. Owata hätkähti.

"Mahtaakohan se onnistua noin vain..." mutisi Owatan isä.

"Puhukaa kovempaa, jos haluatte, että teille vastataan", sanoi päällikkö liikuttaen huuliaan liioitellun selkeästi.

"Hän ei halunnut loukata teitä, mutta hän epäilee, onnistuisitteko hautamaan suunnitellun liiton maan alle. Raakshe ainakin nostaisi mekkalan", sanoi Owatan äiti kireästi.

"Epäilettekö te, ettei päälliköllä olisi omassa kylässään sen vertaa sananvaltaa, että hänen oma poikansa joutuisi naimisiin likaisen työläisen kanssa!"

"Likaisen työläisen!" äiti kiljahti ja hyppäsi alas tuolilta tönäisten pöytää niin että teekupit läikkyivät. Sitten hän näytti jälleen muistavan, kenelle puhui. "Olen kovin pahoillani, että tyttäremme ei kelpaa pojallenne puolisoksi", hän sihisi yhteen puristettujen hampaidensa lomasta. "Ja iloitsen suuresti, ettemme joudu enää tapaamaan samoissa merkeissä." Hän kääntyi lähteäkseen, ja Owatan isä nousi myös tuoliltaan nyökytellen päällikölle epävarmasti.

Owata tunsi muiden katseiden porautuvan häneen. Hän nousi hitaasti seisomaan, kumarsi hyvästiksi ja lähti seuraamaan äitiään, joka marssi jo ulko-ovea kohti. Mennessään hän yritti pyyhkäistä silmäkulmaansa mahdollisimman huomaamattomasti, mutta hän tiesi Siarmen huomanneen kyyneleet hänen silmissään jo ennen kuin ne olivat alkaneet valua.