Chaart Acrat 1 - Lentävä morsian

Epilogi

Aurinko oli ehtinyt jo korkealle, hääseremonia oli myöhässä. Gitamya haukotteli. Hänen oli hiki.

Herra Waroshe kierteli tökkimässä torkkuvia oppilaitaan hereille ja yritti repiä heitä ylös maasta istuksimasta. "Keskittykää, lapset! Tällaisia häitä ei nähdä joka päivä. Teidän täytyy käyttää tilaisuus hyödyksenne ja panna merkille pienimmätkin yksityiskohdat - ties vaikka pääsisitte itse jonakin päivänä vihkimään korkea-arvoisia tsherejä!"

Gitamya tuhahti. Hänen oli turha toivoa sellaista. Lahjaton mikä lahjaton; hän ei nähnyt mennyttä eikä tulevaa sen paremmin kuin nykyhetkeäkään. Fyysisesti hänen näkönsä oli kelvollinen - ainakin hän uskoi niin - mutta se ei leoncegille riittänyt.

Väkijoukko hänen ympärillään kohahti. Ihmiset tiirailivat ylöspäin - Gitamya yritti myös nähdä taivaalle hattunsa alta, mutta aurinko häikäisi häntä liikaa. Hän kuuli shia-agin kirkaisun ja hymähti. Päällikön poika oli tainnut järjestää näyttävän saapumisen.

Kaksi shia-agia laskeutui temppelin eteen suuret siivet huitoen pappirivistön päälakia. Papit vetäytyivät säikähtäneinä kauemmas, ja tarkkaan aseteltu ihmismuodostelma hajosi. Väkijoukosta kuului kiivasta kuiskintaa, kun hääpari laskeutui shia-agien selästä yllään mutaiset metsästysasut. Temppelin portailla seisova päällikkö näytti tuijottavan poikaansa murhaavasti.

Sekasorrosta huolimatta pääpapitar aloitti seremonian pyytämällä kohteliaasti hääparia käskemään shia-aginsa sivummalle ja kohottamalla molemmat kätensä ilmaan hiljentääkseen yleisön. Samaan aikaan herra Waroshe heräsi hetkellisestä lamaannuksestaan ja kiirehti torumaan muutamaa oppilastaan, jotka nauroivat hysteerisesti. Myös Gitamya tunsi naurun kutittelevan vatsanpohjassaan, mutta hän hillitsi itsensä.

Alkunäytöksen jälkeen seremonia muuttui nopeasti puuduttavan tylsäksi. Gitamya sulki vaivihkaa silmänsä pappien aloitellessa kolmatta rukouslauluaan. Hän alkoi hitaasti letittää valkeita hiuksiaan toivoen, ettei herra Waroshe närkästyisi siitä. Aukinaiset hiukset saivat hänet hikoilemaan kahta kauheammin.

"Valtiaamme meri, käskyläisenäsi aallot, pyydämme vahvistusta liitolle," lauloivat papit.

"- vahvistusta liitolle!" kuului suhiseva kaiku. Gitamya rypisti otsaansa.

"Suojelkaa elämää saarellamme -"

"- elämää saarellamme!"

"- kuten on aikojen alussa ilmoitettu."

"- ilmoitettu!"

Gitamya avasi silmänsä ja tähysti puiden latvoja katseellaan. Kuka toisti pappien laulua? Korkeaääninen kaiku tuntui tulevan aivan läheltä, puiden lehvästöjen seasta. Gitamya vilkaisi vieressään seisovaa Taruhia. Tyttö oli naulinnut katseensa pappeihin ja kuunteli laulua keskittyneesti.

Kun Gitamya tönäisi Taruhia kevyesti, tämä kääntyi katsomaan häntä ärsyyntyneenä.

"Kuuletko?" kuiskasi Gitamya.

"Kuuntelisin, jos et olisi keskeyttänyt."

"Ei vaan tuon... kaiun."

Tyttö pudisti päätään kärsimättömästi ja kääntyi jälleen seuraamaan seremoniaa.

Joku koputti Gitamya olalle. "Poika, olehan hiljaa", herra Waroshe sihahti hänen takanaan. "Vaikka sinä et hyötyisi tästä oppitunnista, anna muiden keskittyä."

Gitamya nyökkäsi, painoi katseensa maahan ja antoi kesken jääneen lettinsä pudota olkapäälleen.

Kun tuli päällikön puheen vuoro, koko yleisö kurottautui lähemmäs ja hiljeni täysin. Mutta päällikkö ei liikkunut. Pääpapitar katsoi häntä odottavasti.

"Tarvitsemme vahvistuksenne liitolle nyt", papitar vihjaisi.

Päällikkö näytti happamalta mutta avasi lopulta suunsa. "Vahvistan liiton."

Yleisö hurrasi, hurraukseen sekoittui hämmentynyttä naurua ja epämääräisiä huutoja. Gitamya huokaisi ja nosti katseensa jälleen puiden latvoihin. Ehkä hänen pitäisi pitää kuulemansa äänet omana tietonaan. Kenties hän oli sekoamassa.

Puiden latvukset hurrasivat kimeästi hänen päätökselleen.