Sky blue/5sos

Luku 2

Poimin maasta kaulaketjun, äitini vanhan kaulaketjun. En ollut nähnyt sitä pitkään aikaan. Viimeksi kun näin sen, se oli äitini kaulassa kun katsoin häntä viimeisen kerran arkussa. Hopeisessa ketjussa roikkui hopeinen, timanteilla koristeltu sydän. Olimme veljeni kanssa antaneet tuon kyseisen korun äidille lahjana hänen syntymäpäivänään. Pitelin sitä hetken käsissäni katsellen sitä. Kuitenkin pian laitoin sen taskuuni ja jatkoin matkaani.

Astelin rappukäytävässä kun kuulin kovaa musiikkia jostakin. Etsin avaimeni ja asetin ne lukkoon. Kääntäessäni avainta tajusin, että musiikki kuului minun asunnostani. Avasin oven nopeasti ja astuin rivakoin askelin sisään. Pamautin oven perässäni, että tunkeilija tietäisi varmasti minun saapuneen. Musiikki lakkasi ja kaksi henkilöä juoksi keittiöön luokseni. Kaksi poikaa, täysin tuntemattomia minulle. Minulla kesti ikuisuus tajuta etteivät he olleetkaan täysin tuntemattomia. Veljeni seisoi lähempänä minua ja katseli minua hymy huulillaan. "Tulin takasin Bon bon!" hän naurahti, ja minä vain seisoin siinä kun kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Otin muutaman juoksuaskeleen ja hyppäsin halaamaan häntä. "Mulla oli ihan kamala ikävä sua." kuiskasin hänen korvaansa. En tahtonut päästää irti, mutta veljeni, Jack laski minut maahan. "Mullakin oli ikävä sua kun olin poissa. Mutta nyt kun tulin takas niin en oo lähössä, ainakaan hetkeen." pyyhin kyyneleet hihaani ja kävin hakemassa ostopussin, jonka olin laskenut aiemmin eteisen lattialle. Nostelin sieltä hedelmät ja muutkin tavarat paikoilleen. "Aika sotkuinen kämppä sulla. Eiks naiset yleensä oo sellasii siivousfriikkejä?" Jack kysyi naurahduksen kera, mutta virnistin vain vastaukseksi. "Mun pitäis kyllä siivota tänään vielä kun ei täältä löydä yhtään mitään. Mutta jostain kumman syystä mua ei enää yhtään huvita siivota ollenkaan." sanoin ja Jack katsoi minua jotenkin kummallisesti. "Jos mä autan sua siivoon?" tuo kysyi ja pudistin päätäni. "Jos te alatte siivoon nii saatte tehä sen keskenänne mä en liiku." totesi minulle tuntematon poika, ilmeisesti joku Jackin kaveri. "Ja saanen kysyä kuka sä..." keskeytin lauseeni tajutessani tuon olevan sama ihminen jonka näin jo aiemmin tänään. "Sä oot se urpo sieltä kaupasta!" sanon tuolle pojalle. Hän nyökkäsi ja mutisi jotain epämääräistä. Jack näytti hämmentyneeltä kysyessään tunsimmeko toisemme entuudestaan. Selitin hänelle koko jutun ja tuo vain nyökkäili. "Ja siis niin mikäs sun nimi on urpo?" kysyin vakavana, mutta pokkani meinasi pettää, sillä tuo virnuili minulle. "Mä oon Calum, you dork." kuului vastaus, en enää voinut pitää pokkaa vaan repesin nauruun. Hetken päästä nauroimme kaikki kolme, eikä sille meinannut tulla loppua ennekuin pakotin itseni lopettamaan.

Aloin kuorimaan itselleni päärynöitä ja kiivejä, leikkasin ne palasiksi ja otin pikkuruisen haarukan niitä varten. Asettelin hedelmänpalat lautaselle ja kävelin olohuoneeseen, poikien seuratessa perässäni. "Olkaa normaaleja, kiitos." totean, istuen sohvalle asettaen lautasen samalla syliini. "Noniin Jack ja you dork istukaa alas ja olkaa mun palvelijoita kiitos." sanoin ja kuulin takanani seisoskelevan pojan tuhahtavan kun Jack tuli viereeni istumaan. Hän alkoi nojaamaan minuun ja hetken päästä Calum tuli Jackin viereen, nojaamaan häneen. "Guys mä yritän syödä tässä samalla." naurahdin ja kuuntelin Jackin elämän tarinaa siltä ajalta kun hän oli ollut poissa. Onnekseni sain muutamalla yskäisyllä pojat nousemaan istumaan normaalisti. Jack epäili että minä tukehtuisin, kun yskin mutta enköhän selviä. "Te kaks ootte todella outoja, tiedättehän sen?" Calum sanoi ja nyökkäsin.

Olimme kaikki loikoilleet siinä jo melko kauan jutellen, ja katsoen samalla televisiota. Minun osaltani se ei onnistunut kovin hyvin, mutta mikäpä siinä. Yhtäkkiä kuitenkin muistin äidin kaulakorun joka minulla yhä taskussani. Tönäisin Jackia joka oli taas alkanut nojaamaan minuun jossakin vaiheessa. Etsin taskuistani kaulakorua, mutta en löytänyt sitä. "Voi päärynä tänään mikään ei mee putkeen." mutisen hiljaa, pää painuksissa. "Mikä on?" Jack kysyy heti ja vastaan löytäneeni äidin kaulakorun maasta aiemmin tänään ja nyt kadottaneeni sen uudestaan. Jack nyökkää ja alkaa hymyillä. Sitä en käsitä, sillä tämä ei ole mikään leikin asia. Sitten sen tajusin, se oli hänellä. "Se on sulla, eikös ookkin?" kysyn ja Jack nyökkää. Hän ottaa sen taskustaan ja ojentaa minulle. Hymyilen hänelle, mutta ilmeeni vaihtuu hyvin pian vakavaksi. "Mistä tää on oikein tupsahtanu, kun se oli silloin äidillä kun se haudattiin." kysyn vakavana, mutta Jack ei lopeta hymyilemistään. "Otin sen silloin äidin kaulasta ennen kuin se haudattiin. Halusin vaan että meillä olis joku esine joka muistuttaa siitä. Ja muutekin ajattelin että kun tykkäsit siitä sillon niiin paljon, että voisit vaikka pitää sitä sun kaulassa." hän sanoi ja katsoin häntä hämmentyneenä, silti vakavana. "Oon oikeestaan aika pettyny suhun. Ensinnäkin kuolleilta ihmisiltä ei noin vaan oteta tavaraa. Toiseks, olisit ees pitäny siitä paremmin huolta. Mä löysin sen maasta pihalta! Se oli voinu mennä pilalle siellä jos en olis sattunu löytään sitä!" sanoin vihaisesti, jolloin Jackin hymy hyytyy. "No enpä ajatellut sitä noin paljoo, kun tulin tänneppäin. Olisko mun pitäny sit kuitenkin vaan jättää ottamatta toi? Sillon meillä ei olis mitään mikä muistuttaa äidistä, koska se kämppäki myytiin. Olisko ollut parempi jos en olis tullukkaan takasin niin oltais vältytty tältäkin kinalta." Jack tokaisee noustessaan sohvalta.

Calum perässään hän astelee kohti eteistä. Nousen salamana sohvalta ja juoksen hänet kiinni, ja halaan häntä takaapäin. "Anteeks en tarkottanu tota, tiiät itekkin sen." sanon nopeasti, rutistaen häntä niin kovasti, ettei hän voi liikkua. "Ajattelin kuitenkin hakee mun kamat tuolta autolta." hän vastaa minulle. Hymyillen hellitän otettani, jolloin hän lähtee jälleen liikkeelle. Nyt ainakin tiedän että hän on luonani jonkin aikaa. Ikuisuuden kenties, sillä tuskin päästän häntä enää matkustamaan minnekkään ilman minua. Ja minä kun olen niin köyhä, ja huono matkustamaan etten melkein ikinä poistu kotoani. Melkein ainoat matkat joita kuljen, ovat kouluun ja takaisin, kauppaan ja takaisin. Veljeni sen sijaan ei luultavammin koskaan kyllästy matkustamiseen. Hän on ollut vaihto-oppilaana Englannissa ja käynyt muutenkin useita kielikursseja sekä opiskellut ulkomailla. Hän on varsinainen reppureissaaja, sillä aamulla hänet saattaa nähdä vielä kotona ja sitten illalla hän onkin jo poissa.

Menin olohuoneeseen odottelemaan poikien paluuta, mutta kun heitä ei näkynyt päätin soittaa Jackille. Jack vastasi ja kertoi heidän käyvän nopeasti poikkeamassa kaupassa ja Calumin talolla. Hetken päästä lopetin puhelun ja menin hakemaan läppärini repustani. En minäkään voisi koko elämääni elää sossun tukien avulla. Etsin avoimia työ paikkoja, mutta niitä löytyi yllättävän vähän, mistään läheltäni. Luovutin puolen toista tunnin kuluttua. Sitten tajusin etteivät pojat ole vieläkään tulleet takaisin. Soitin taas Jackille, mutta outo ääni vastasi. "Missäs mun veli on ja kuka siell on?" esitin kysymykset nopeasti ja odotin vastausta. Kun outo ääni alkoi selittämään jotakin, tajusin sen olevan Calum. "No niin you dork missä ootte?" kysäisin ja odotin pitkään vastausta. Pitkä tauko ja hiljaisuus. "Jospa sä vaan tulisit tänne ulos." hän vastasi vihdoin, kuulostaen oudommalta kuin äsken. "Miks?" kysyin ja vastaus kuului "Näet sitten."