Sky blue/5sos

Luku 5

Bonnien näkökulma

Nousin ylös sängystä pirteänä herätyskellon soidessa. Etsin vaatekaapistani itselleni vaatteet ja puin ne nopeasti päälleni. Suuntasin seuraavaksi keittiöön tekemään aamupalaa. Murokulhollisen jälkeen astelin olohuoneen puolelle ja vilkaisin nukkuvaa Jackia. Pohdin olisiko minun pitänyt herättää hänet, mutta päätin antaa hänen vielä nukkua. Olihan nyt kuitenkin taas kouluaamu, vielä melko aikainen sellainen. Kävelin nopeasti, puolijuoksua huoneeseeni. Meikkasin kevyesti ja harjasin hiukseni, laittaen ne samantien nutturalle. Nappasin reppuni lattialta ja vilkaisin itseäni peilistä. "Ihan ok kai." mutisin hiljaa itsekseni ja jatkoin matkaani eteiseen. Vetäisin tennarini jalkaani ja astuin ulos ovesta. Lukitsin oven perässäni, tajuten että Jack olisi kuitenkin aika varmasti kotona vielä kun tulisin takaisin. Ei siis ollut hyötyä että olin lukinnut oven.

Astelin reippaasti ulos luokasta käytävällä vallitsevaan väkijoukkoon. Huomasin jälleen edessäpäin saman urpon jonka olin tavannut kaksi kertaa aikaisemminkin. Luke oli hänen nimensä? No silläpä ei ollut mitään väliä, en minä hänestä välittänyt. Kuitenkin Luken huomatessa että kävelin häntä kohti, hän alkoi hymyillä minulle. Ignorasin hänet ja marssin lähellä olevalle kaapilleni. Näin sivusilmällä hänen lähestyvän ja aloin laittaa kirjojani kaappiin. Osan tietenkin jätin läksyjen tekemistä varten reppuuni. "Moikka taas. Sua ei näkyny eilen, mutta Calumin taisit nähä huh?" kuului vierestäni. Eli siis aivan liian läheltä. Paiskasin kaappini oven kiinni, toivoen karkottavani hänet sillä. Se ei kuitenkaan harmikseni onnistunut, joten käännyin häntä kohti. "Mun elämä ei kuulu sulle Luke. Mun puolesta voit painua kuuseen." sanoin rauhallisesti, mutta lisäten samalla sanoihini vihaa. "C'mon mitä mä oon tehny sulle kun oot tollanen? Ja saanen kysyä, miks olit hengaillu Calumin kaa?" tuo tenttasi kysymyksiä minulta, mutta en vastannut vaan jatkoin matkaani. Luke kuitenkin tarttui käsivarrestani ja kiskaisi minut takaisin eteensä. "Mikä sua vaivaa senkin aivoton urpo? Etkö sä tajua etten mä oo kiinnostunu susta eikä mun tarvii kertoo sulle mitään." huusin tuolle, josta hän selvästi yllättyi. Minusta tuntui kuin kaikki ihmiset käytävällä olisivat huomanneet meidän riitamme ja kääntyneet katsomaan meitä. Hengitykseni tiheni selkeästi ja tila tuntui pienenevän kokoajan. Luke puolestaan raivosi minulle jostain, mutta en pystynyt kuuntelemaan. Minun oli päästävä ulos. Ilmeisesti jopa Luke huomasi että minua ahdisti koko tilanne, sillä hän lopetti hyvin nopeasti katsottuaan minua. "Ootko kunnossa?" hän kysyi huolestuneena, ja yritin nyökätä. Käännyin ympäri ja lähdin kohti ulko-ovea. Astelin mahdollisimman nopein askelin ulos, Luke kannoillani. Jossain vaiheessa hän kuitenkin jäi jälkeen väkijoukon takia, tai niin minä arvelin.

Onnekseni pääsin nopeasti ulos. Ties mitä olisin tehnyt jos joku olisi seissyt tielläni tai vastaavaa. Otin vielä muutaman askeleen eteenpäin ja lysähdin istumaan lähimmälle penkille. yritin epätoivoisesti tasata hengitystäni, mutta se oli vaikeaa. Pian kuulin Jonkun huutavan jotain minuun liittyvää. Tai no tarkemmin sanottuna "Hei se on täällä, löysin sen!" Sydämeni hakkasi vieläkin melko nopeasti ja tajuamattani tuijotin vain huutajaa. Se oli se poika joka oli hakenut Calumin pois luotamme aiemmin. "Sä." oli ainoa asia jonka sain sanotuksi. Kun hän tuli lähemmäksi, vetäydyin kauemmaksi. Tuo selvästi ihmetteli käytöstäni ja muiden poikien, siis Calumin ja Luken ilmestyttyä hänen viereensä, hän supatti heille jotain. Calum asteli luokseni ja istui viereeni. Vetäydyin vaistomaisesti hiukan kauemmas. Hän kuitenkin asetti kätensä kädelleni ja hänen kasvoiltaan paistoi huoli. "Ootko sää kunnossa? Luke kerto mitä tapahtu." Calum sanoi ja nyökkäsin. "Oon jo ihan kunnossa." sanoin ääni hiukan väristen. Calum veti minut halaukseen, mutta vetäydyin pois. Pudistelin päätäni, pyytäen että Calum käskisi molemmat pojat pois. Minua ahdisti että Luke oli noin lähellä minua, sillä hänkin oli tullut muutaman metrin päähän. En tiedä mikä minua vaivasi juuri nyt, mutten varmasti aikonut alkaa sitä selvittelemään näiden ihmisten kanssa. Calum kuitenkin suostui ja meni välittämään viestini Lukelle ja kaverilleen. Pojat häipyivät, mutta pettymys näkyi selvästi Luken kasvoilta. Huokaisin, ja kun Calum tuli istumaan viereeni nojasin häneen. Calum kietoi jälleen kätensä ympärilleni, mutten tälläkertaa vetäytynyt pois. Kyyneleet pyrkivät valumaan poskilleni, mutta estin ne parhaani mukaan.

Taisimme istua siinä melko kauan, sillä koko piha oli jo hiljentynyt eikä ihmisiä enää juuri liikkunut missään. Olin tuossa ajassa selittänyt Calumille jonkinmoisesti muutaman päivän tapahtumat. Minua hämmensi ettei Calum ollut vihainen minulle, kun en ollut avannut ovea hänelle, mutta hän ymmärsi ilmeisesti kun kerroin syyn. Ja vaikka sanoin että hänellä olisi muutenkin ollut hyvä syy olla vihainen minulle, hän vaikutti hyväksyvän kaiken tämän ja ymmärtävän minua. "Mun pitäis varmaan mennä nyt. Jack varmaan ihmettelee missä mä oikein viivyn." sanoin kaivaen samalla kännykkääni taskustani. "Voi päärynä mun kännykkä on jossain hukassa." sanoin nopeasti avaten samalla reppuani ja etsien kännykkääni sieltä. Ikävä kyllä en löytänyt sitä sieltäkään ja aloin jo panikoitua. Jos olin pudottanut sen ja joku oli ottanut sen. "Missä säs viimeks käytit sitä?" Calum kysyi saaden minut nostamaan katseeni repustani. "Kotona kun vilkasin kelloo eteisessä kun olin lähössä." vastasin ja Calum alkoi samantien elätellä toivoa että se olisi vaikka siellä lattialla. En oikein jaksanut uskoa sen olevan kotona. Great sillä nyt Jack vetäisi raivarit vastuullisesta tavaroiden säilyttämisestä. Sitten muistin vielä yhden paikan jossa se voisi olla. Kaapissani! Jos olinkin erehdyksessä laittanut sen sinne kirjojeni mukana. Nappasin Calumia kiinni ranteesta ja lähdin viemään häntä takaisin koulun sisälle. "Se saattaa olla mun kaapissa." sanoin samalla hölkätessämme koulun käytävällä. Kuulin Calumin mutisevan jotain mutten välittänyt.

Avasin kaappini oven ja onnekseni näin puhelimeni kirjapinon vieressä. Nappasin sen, ja juuri kun olin saanut kaappini lukittua, joku opettajan näköinen ihminen alkoi kävellä toisesta päästä käytävää meitä kohti. "Mennään Cal nyt nopee." hihkaisin ilottomasti. Calum vain päivitteli sitä etten käyttänyt nimeä Calum vaan Cal. Koulun portilla heitimme toisillemme väliaikaiset hyvästit, ja minä pyysin anteeksi kun olin retuuttanut häntä tänään niin paljon. Calum oli ok sen asian kanssa eikä siitä puhuttu sen enempää.

Astuin sisälle eteiseen, ja marssin suoraa huoneeseeni. Hetken kuluttua oveeni koputettiin. Eikä oven avannut henkilö ollut kovin miellyttävä näky. Juuri kun luulin että asiani alkoivat mennä hitusen parempaan suuntaan, sain todeta ettei niin ollutkaan.