Sky blue/5sos

Luku 10

Luken näkökulma

"Koulu on ihan shittiä. En jaksa enää." valitin lysähtäen istumaan Calumin syliin. Hän sen sijaan istui jo sohvalla Bonnien ja Michaelin kanssa. Ashton juoksi luoksemme ja hyppäsi Bonnien syliin. Molemmat nauroivat ja hymyilivät toisillensa. Katselin heitä, joka sai aivoni käymään yli kierroksilla. Mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi ylitseni, ja luultavimmin ärtyneen ilmeeni takia Michael ja Calum katsoivat minua kummeksuen. Käänsin katseeni huokaisten lattiaan ja otin puhelimeni taskustani.

Aloin selaamaan läpi galleriaani. Poistelin turhia kuvia ja vasta hetken kuluttua tajusin Calumin tuijottavan kännykkäni näyttöä. "Miks poistit sen hienon kuvan musta?" tuo kysyi mutristaen suutansa, jolloin naurahdin. "Calum on eri asia jos kuva on oikeesti hieno kun tollanen ilmekuva joka oli aika hirveen näkönen." sanoin tapauttaen muutaman kerran hänen poskeaan kädelläni. "Ok." hän totesi ja tönäisi minut lattialle.

Nousin lattialta muiden nauraessa minulle. Vilkaisin pikaisesti, mutta ärtyneesti Ashtonia. Hän lopetti nauramisen ja kuiskasi Bonnielle jotain. Lähdin kävelemään eteenpäin käytävällä, jättäen heidät istuskelemaan sohvalle keskenään. Calum kuitenkin lähti perääni. "Luke" hän sanoi hiljaa ja käännyin ympäri."No? Oliko jo tarpeeks hauskaa mun kustannuksella? Vai etkö vielä saanu tarpeekses?" kysyin ärtyneenä ja jatkoin kävelemistäni nopeammalla tahdilla. "Ei se oo noin vakavaa. Et voi itekkään kieltää että sun ilme oli aika huvittava." Calum saneli yrittäen samalla pysyä kävelytahdissani mukana. "Anna olla, okei?" sanahdin Calumille ennen kuin hän ehti jatkaa puhumista. Karistin hänet kannoiltani väkijoukon avulla. Sujahdin väkijoukkoon, jolloin hän jäi jälkeen.

Astelin nopealla tahdilla luokalle, jossa seuraava tuntini olisi. Oven lähellä oli puinen, musta penkki. Otin muutaman harppauksen ja istahdin penkille. Muutaman minuutin jälkeen minulle vain puolituttu poika istui viereeni ja alkoi selittämään minulle jotain jostain pelistä. Istuin hiljaa, kuunnellen osittain hänen peli ohjeistustansa. Minua ei edes kiinnostanut, tunteeni kiehuivat edelleen, ja kävin tapahtumia uudelleen läpi mielessäni. Huokaisin, joka sai vieressäni istuvan pojan kiinnittämään huomiota minuun. Hän katsoi minua muutaman sekunnin, kääntäen sitten katseensa pois. "Miks sä selität mulle jostain pelistä?" kysyin ehkä hiukan tökerösti, enkä saanut vastausta. Hän vain jatkoi puhumistaan. "Voitko jo lopettaa?" tokaisin kysmykseni melko kovaan ääneen ärtyneenä. Poika käänsi katseensa minuun ja otti kuulokkeen pois korvastaan, kysyen ihmeissään "Mistä sä oikein puhut?" "Ei mitään, unohda koko juttu." mutisin hiukan nolostuneena. "Hei dude voitko sä uskoo toi just luuli että mä puhuin sille." hän jatkoi puhumistaan jolloin pinnani ei vain yksinkertaisesti enää kestänyt. Tönäisin pojan pois mustalta penkiltä, jolloin tuo nousi nopeasti seisomaan. Hän loi minuun halveksivan katseen ja marssi tiehensä. Hautasin kasvoni käsiin ja toivoin koulupäivän olevan mahdollisimman nopeasti ohi.

Calumin näkökulma

Kävelin hitaalla vauhdilla takaisin sohville, jossa olimme jo koko ruokavälituntimme viettäneet. Lysähdin istumaan takaisin paikalleni josta olin äsken lähtenyt. "No?" Michael kysyi toiveikkaana, toivoen siis ettei Luke ollut vihainen. "No se on nähtävästi vähän ärtyny, mutta kyllä se siitä leppyy." vastasin Michaelille, tai itse asiassa puhuin tarpeeksi kovaa jotta kaikki kuulisivat. Bonnie nyökytteli, ilmoittavansa sen jälkeen että puhuu hetken päästä Lukelle. Nyt kuitenkin meidän kaikkien pitäisi raahautua tunneille. Nappasin Michaelin mukaani ja lähdin suuntaamaan takaisin samaan suuntaan josta olin juuri tullutkin.

Istuin tunnilla, selaten fysiikankirjaani läpi, ihan vain ajan vietteeksi. Fysiikan tuntiani oli mennyt vasta muutamisen kymmentä minuuttia. Opettaja oli jo ottanut puhelimeni pois sen käyttämisestä eikä minulla ollut tekemistä. Normaalisti tekisin tunnilla, sen mitä pitää. Nyt minulla ei kuitenkaan ollut yhtään motivaatiota. Nappasin penaalistani kynän ja piirtelin erilaisia kuvioita vihkoni kanteen. Säpsähdin hetkessä kuitenkin ulos ajatusmaailmastani kun opettaja oli ilmestynyt eteeni. Hän esitti minulle varoituksen, seuraavasta sellaisesta joutuisin rehtorin kansliaan. Kuuntelin hänen valituksensa, tai lähinnä esitin kuuntelevani. Opettajan siirryttyä takaisin luokan etuosaan jatkoin piirtelyäni.

En ymmärtänyt mikä pointti siinä oli että opettaja lähetti minut rehtorin kansliaan. Vieläpä vain sen takia kun en keskittynyt tunnilla. No ei siinä sen ihmeellisempääkai, pääsinpähän pois tunnilta etuajassa. En nimittäin jaksanut mennä kuuntelemaan saarnaamista rehtorin luokse. Ja koska kyseessä oli jo viimeinen tunti, lähdin vain kotiin.

Bonnien näkökulma

Koko loppu koulupäivä oli madellut eteenpäin, mutta nyt olin jo onneksi matkalla kotiin. Kävelin kerrostalolleni johtavalla kävelytiellä Michaelin ja Ashtonin kanssa. Molemmat olivat tulossa luokseni kahdeksi ja puoleksi tunniksi ennen kuin heidän elokuvansa alkaisi. Kävelimme jo itsestäänkin hitaaseen tahtiin, mutta minä kävelin matelevin askelin eteenpäin. Olin surullisempi kuin aiemmin tänään, enkä ollut oikein varma syystä. Olimme jo kerrostalon pihassa, olin jo menossa sisälle, ennen kuin huomasin Luken istuskelemassa hiukan kauempana parkkipaikalla. "Pojat meen käymää tuol." sanoin jo lähtien kävelemään ripein askelin Lukea kohti. Molemmat loivat minuun oudoksuvan katseen ja hymyilin heille pikaisesti, viittoen heitä jo menemään sisälle.

Hölkkäsin Luken luokse ja istahdin hänen viereensä. Hän ei nostanut katsettaan maasta, vaikka tervehdin häntä. "Sori." hän mutisi hetken hiljaisuuden jälkeen, nostaen katseensa samalla maasta suoraan silmiini. Katselin hänen sinisiä silmiään, ja aloin pakosti hymyillä hieman. Luke käänsi katseensa takaisin maahan, hymyillen hänkin hieman. "Mitäs sanot jos tuut mun luo? Ashton ja Michaelkin on siellä." esitin kysymykseni hiljaa ja katselin hänen erikoista reaktiotaan. Hän puristi oikean kätensä nyrkkiin ja nosti sitten katseensa maasta. Hän pudisti päätään ja nousi ylös, lähtien kävelemään pois päin parkkipaikalta.

Juoksin hänen peräänsä, esittäen useita kysymyksiä. Hän kääntyi turhautuneen oloisena kohti minua. "Anna mun olla ja mee niitten miestes luo." hän tokaisi ja pysähtymättä, kiihdyttäen vain vauhtiaan. "Luke mikä sua vaivaa? Ei mun ja niiden tai kenenkään muunkaan välillä oo mitään muuta kun ystävyyttä." kivahdin takaisin, jolloin tuo pysähtyi samantien. "Eikö?" Luke kysyi hieman yllättyneenä. "Ei, eikä tulekkaan luultavammin olemaan." mutisin, kääntyen takaisin talolle päin. Lähdin kävelemään parkkipaikka-alueen reunaa myöten, ja pian Luke ilmestyi viereeni kävelemään. Hymyilin puolittain ja Luke naurahti. "Arvasit että lähen mukaan?" hän kysyi, saaden minut nyökkäämään.