Sky blue/5sos

Luku 9

Bonnien näkökulma

"Ota kiinni jos saat!" huusin Jackille, muttei tuo innostunut leikkimään kanssani. Palasin takaisin hänen luoksensa ja nyin häntä hihasta. "Etkö sä tajua ettei mua kiinnosta olla sun kanssa. Sä oot niin pieni kakara ja mulla on omatkin kaverit." Jack sanoi vihaisesti ja työnsi minut kauemmaksi. Kyyneleet alkoivat tippuilla poskilleni, mutten luovuttanut. "Mä en oo  kakara!" huusin Jackille takaisin. Hän nauroi ivallisesti, ja pian äiti astui huoneeseen.  Juoksin halaamaan äidin jalkoja. Äiti tapautti muutaman kerran päätäni ja käski Jackin kohdella minua paremmin ja pyytää anteeksi. Seisoin nyt äidin takana, kuin se olisi suojannut minua Jackin murhaavilta katseilta. "Sori." Jack kivahti vihaisena ja asteli ulos ovesta. Pyyhin kyyneleitä ja äiti polvistui tasolleni. "Ei se tarkottanut pahaa kulta. Se varmaan vaan suuttu kun leikit aiemmin sen autoilla." hän sanoi lempeästi silitellen kättäni. Halasin äitiäni, mutta pian joku riisti hänet minulta. Mies jonka kasvoja en nähnyt, alkoi viemään häntä pois, vaikka äiti taisteli vastaan. Juoksin lyömään miestä jalkaan käskien samalla huutaen häntä jättämään äidin rauhaan. Mies kuitenkin potkaisi minut kumoon ja katselin kun hän vei äidin pois. En päässyt ylös. En voinut liikkua. Olin kuin lamautunut, ja pian ovi edessäni sulkeutui. Äiti oli poissa.

Heräsin säpsähtäen. Kyyneleet virtasivat poskillani ja rutistin tyynyä. Tajuttuani kuitenkin että kaikki oli ollut vain unta, hellitin otettani tyynystä ja pyyhin kyyneleeni. Suljin silmäni ja toivoin saavani uudestaan unta. Se ei kuitenkaan onnistunut. Olin siis jo hereillä kun kuulin askeleita, jotka lopulta päätyivät huoneeseeni. En avannut silmiäni, enkä liikkunut. Verhojeni auettua vedin peiton kasvojeni päälle. "Michael ei taas." mutisin peiton alta, ja sain vastaukseksi naurua. "Entä jos sanon etten edes oo Michael?" kuului vastaus hiukan erilaisella äänellä. Se ei ollut Michael, siitä olin varma. Heitin peiton syrjään ja nousin istuma asentoon. "Calum mitä sä teet tääll?" kysyin nopeasti ihmeissäni. "Tulinpahan vaan tuomaan Michaelille muutaman sen tavaran. Ne loju turhaan mun kämpässä. Mutt sitten kun tulin tänne niin se käski mun tulla herättään sut." hän mutisi kohauttaen olkiansa. "Oh, no okei tuun ihan just keittiöön, mutt vaihan eka vaatteet." sanoin nousten ja kävellen nopeasti ikkunani luo. Nappasin Calumia molemmista käsivarsista ja aloin työntää häntä ovelle. Ovella kun päästin hänestä irti, hän kääntyi vielä katsomaan minua. Kohotin kulmaani, mutta kun hän oli sanomassa jotain löin oven kiinni hänen nenänsä edestä.

Hymyilin itsekseni voitonriemuisasti kävellessäni peilille. Hymyni kuitenkin hyytyi melko pian kun katselin itseäni päästä varpaisiin. Olen lyhyt, ei kovinkaan laiha ja hiukseni ovat sekaisin. Nappasin hiusharjan käsiini ja aloin harjata hiuksiani. Muutaman minuutin kuluttua laskin harjan kädestäni ja kävelin vaatekaapille. Nappasin sieltä mustan maksimekon ja vaihdoin sen päälleni. Vilkaisin itseäni jälleen peilistä, todeten mielessäni näyttäväni siedettävämmältä. Seisoin siinä varmaan liiankin kauan, ennenkuin tajusin sanoneeni tulevani pian. Kävelin pikaisesti ulos huoneestani ja löysin pojat keittiöstä. Michael ja Calum hyppivät jonkun radiosta tulevan biisin tahtiin ja kuulin valitusta jostain, joten suuntasin olohuoneen puolelle.

Sieltä löysin Luken ja minulle tuntemattoman pojan. Olin kyllä nähnytkin hänet jo aika monta kertaa, mutta en muista hänen nimeään. "Okei ensinnäkin mitä te kaikki oikein teette tääl?" kysyin ehkä hiukan hämilläni. Katsoin heistä jokaista vuorollaan. Calum oli jo säätänyt musiikin hiljaiselle, ja se soi enää vain taustalla. Kaikki vain kohauttelivat olkiaan. Huokaisin turhautuneena ja lysähdin istumaan sohvalle poikien viereen. Musiikki koveni taas keittiön puolella. Käänsin katseeni pojista televisioon, joka sekin oli lähinnä luomassa taustahälinää. Vilkaisin sivusilmällä poikien suuntaan, ja huomasin molempien tuijottavan minua. "Toi on sit Ashton jos et muista tai tiiä. En oo ees varma onko sitä esitelty sulle kun en itekkään muista." Luke mumisi tuijottaen yhä minua. Käänsin nyt katseeni poikaan joka istui hänen vieressänsä, Ashiin. "Okei moi hyypiö." sanoin ja heilautin kättäni tuolla saaden hänet naurahtamaan. Käänsin jälleen katseeni televisioon. Luke nosti jalkansa sohvalla, jolloin hän nojasi Ashtoniin ja jalkansa olivat sylissäni. Nostin Luken jalat sylistäni ja vetäydyin toiseen päähän sohvaa istumaan. Pian ne kuitenkin ilmestyivät taas syliini. Tönäisin ne pois, jolloin satuin vahingossa tönäisemään koko henkilön alas sohvalta. "Oho hups." totesin välinpitämättömästi ja katselin kun tuo kipusi takaisin sohvalle.

Astelin takaisin keittiöön ja käänsin radion äänenvoimakkuutta hiljemmalle. Minut huomattuaan Michael tarjosi minulle syötävää. Kieltäydyin, minulla ei jostain syystä ollut yhtään nälkä. Istahdin pöydän ääreen ja katselin poikien touhuamista. He lähinnä kuitenkin vain hyppivät ylös ja alas. Siitä kuului hirveä töminä. Mitäköhän naapurit ajattelevat? Mietin itsekseni ja samalla uppouduin entistäkin syvemmälle ajatuksiini.

"Dude herää." Luke sanoi heilutellen samalla kättänsä silmieni edessä. Havahduin ajatuksistani välittömästi ja käänsin katseeni poikiin jotka seivoivat kaikki rivissä vieressäni. "Kuulitko kun me ilmotettiin että me lähetään kaupungille?" Luke kysyi, virnistäen sitten minulle. "Enpäs tainnut kuulla." vastasin ja näytin hänelle kieltä. Calum naurahti minulle ja Michael lähti jo Ashtonin kanssa eteiseen. "Niin siis halusitko säkin lähtee mukaan?" hän kysyi minulta. "Oh no kaippa mä voin." vastasin hiukan hämmentyneenä ja tuo väläytti minulle hymyn. Nousin pöydän äärestä ja kävelin Luken vierellä eteiseen.

Kävelin kohti kahvilaa Calumin ja Michaelin kanssa. Olimme jättäneet pojat istuskelemaan puistoon sillä välin kun hakisimme kahvia. Tilasimme kahvit ja maksettuamme ne, lähdimme pahvimukit käsissämme takaisin puistoon. Vilkuilin ympärilleni. Jokin hermostutti minua, mutten vielä tiennyt mikä. Istuimme Luke ja Ashtonin viereen ja ojensin heille kahvit. Juttelimme kaikki niistä näistä, mutta minä lähinna istuskelin hiljaa. Katselin ruohikkoa jossa istuskelimme, ja nypin sitä. Kuulin jonkun kuiskaavan jotain, ja nostin katseeni maasta. Katselin Lukea ja Michaelia jotka tuijottivat minua. Calum näytti kännykästään jotain videota niin innoissaan Ashtonille, ettei kumpikaan heistä huomannut kuinka hiljaisuus oli laskeutunut seuraamme. Kohotin toista kulmaani kysyvästi ja Luke käänsi katseensa maahan. Michael liittyi Calumin ja Ashtonin seuraan katselemaan videota. Pyöräytin silmiäni ja käänsin katseeni puistossa leikkiviin lapsiin.

Nappasin mukaani kaikkien tyhjät kahvimukit. Nousin ylös ja lähdin kävelemään roskikselle. Heitin mukit roskiin ja palatessani takaisin, kävelin ehkä hiukan turhankin hitaasti, mutta juutuin katselemaan poikia. He kaikki istuivat vierekkäin ringissä, jossa oli yksi tyhjä paikka. Se oli ollut minun paikkani, mutta olin juuri hetki sitten siitä lähtenyt. Katselin heidän juttelemistaan, nauramistaan ja muuten vain sekoilemistaan. Luke käänsi katseensa suuntaani, ja nopeutin jälleen askeleeni normaali vauhtiin. Käänsin kävellessäni katseeni maahan ja tiesin silti että Luke tuijotti minua koko ajan kun kävelin takaisin heidän luoksensa.

Istahdin poikien väliin. Toisin sanoen Michaelin ja Luken väliin. Käänsin katseeni Lukeen joka edelleen tuijotti minua. Hän hymyili minulle katsoen sitten Ashtonia. Nojasin Michaeliin ja otin puhelimeni taskustani haukotellen. Tylsyydessäni aloin selaamaan instagramia. "Väsyttääkö jo?" Michael kysyi ilkikurisesti ja alkoi kutittelemaan minua kyljestäni. Kiljaisten, mutta samalla nauraen kaaduin selälleni nurmikolle. Michael lopetti kutittamiseni jo hetki sitten, mutta naurustani ei meinannut tulla loppua. Nauruni alkoi tarttua muihinkin, ja pian koko porukka nauroi kuin mitkäkin hullut. Ohikulkijat katselivat meitä kummeksuen, mutta minusta tuntui ettei kukaan meistä jaksanut välittää. Minä en ainakaan jaksanut välittää.