One True Love

°°°

Kelloni pirisi vaativasti. Heräsin venytellen, kello näytti kuutta. Taas yksi päivystysaamu tulossa, tulisikohan miten kiireinen päivä? Nousin ylös sängystäni ja koirani Magia tuli hinkumaan aamupalaa, jonka kävin laittamassa sille. Sitten menin vessaan pesemään kasvot ja hampaat, jonka jälkeen menin keittiöön keittämään pikapuuron. Sen syötyäni siirryin takaisin makuuhuoneeseeni. Katsoin itseäni koko vartalopeilistä. Hiukset blondit ja puolipitkät. Totiset jäisen siniset silmät. Vaalea suomalainen iho. Ruumiinrakeenteelta aika lyhyt. Jonkin verran lihasta. Kiskaisin farkut ja t-paidan päälle ja meikkasin minimaalisesti. Usein työmeikkinäni käytän ainoastaan kulmakynää ja harvemmin meikkivoidetta. Sairaalan lääkärinä ei yleensä ole hirveästi väliä miten paljon olet meikannut, liikaa meikkiä pitäisi itseasiassa vältellä epähygieenisyyden takia. Lääkärinä on tärkeää herättää luottamusta, ja ulkonäönkin on hyvä kertoa siitä, eli siisti ulkonäkö on riittävä. Sitten laitan vielä deodoranttia. Hajuvesien käyttö on kielletty sairaalassamme hajusteyliherkkyyksien takia. Harjaan hiukset ja laitan ne rennolle pompulalle etteivät ne tule tielle työn tiimellyksessä. Eteisessä otan avainkaapista farmari volvoni- ja kotini avaimet, laitan nahkatakin ja ballerinat jalkaan. On alkusyksy, elokuun loppupuolta, joten ballerinoilla tarkenee vielä. Sitten kiidän kerrostalon portaat alas ja menen autolleni ja ajan sairaalalle. Työvuoroni alkaa seitsemältä paperitöillä ja kahdeksalta siirryn päivystyksen puolelle. Aamuni kuluu haavan paikkailun ja poskiontelotulehduksen hoidon merkeissä.
Kello on vaille yksitoista, kun ambulanssi tuo sisälle miehen, jonka vatsassa on syvä viiltohaava ja joka on tajuttomuuden rajamailla. Saan tietää, että miestä oli viilletty puukolla, ja tekijä on selvillä. Huumediileri, joka halusi nyhtää viattomalta lenkkeilijältä rahaa. Alan toimia:"Labrat, seulat, ekg ja tt vatsasta". Hoitajat ja lääkärikollegani alkavat hoitaa testejä, kun hänen tilansa äkkiä romahtaa. Tajuan että hän on menettänyt paljon verta, ja että oli toimittava nopeasti. "Elvytyskärryt!" huudan ja saan potilaan tajuihinsa. Hän jopa avaa silmänsä. Selitän hänelle rauhallisesti että häntä on viilletty puukolla vatsaan ja kartoitamme mahdollisia vaurioita. Kerron myös että hänelle menee kipulääkettä suonen sisään, ja  vien hänet nyt tt:hen eli tietokonetomografiaan, jossa nähdään tarkemmin vauriot. Kun kuvat valmistuvat, huomaan pientä vuotoa maksassa, joka pitäisi korjata leikkauksella. Lähetän konsultointikutsun yleiskirurgille, joka on nyt päivystämässä. Lähetän kutsun myös leikkaussaliin, että valmistelevat salin. Saan labrat takaisin ja niistä ei selviä poikkeavuutta, eikä seuloista näy huumeaineita veressä, joten uskon että hän oli vain lenkillä, eikä sekaantunut huumetoimiin. Lähden soittamaan potilaan äidille, jonka numero hänellä on hätäyhteystietona. Selitän hänellekin rauhallisesti tilanteen ja kerron, että potilasta (jonka nimi muuten on Luka) voi tulla katsomaan iltapäivällä leikkauksen jälkeen. Vakuutan leikkauksen olevan simppeli, vaikkakin siinäkin on riskinsä, mutta uskomme Lukan tulevan kuntoon. Tämän jälkeen jatkan töitäni päivystyksessä. Silti Luka jää kummittelemaan mieleeni. Hänellä oli vaaleat hiukset, siniset silmät ja vähän luisevat kasvot. Kroppa oli hyvännäköinen. Hmm, jännä että hän jäi mieleeni. Taidan käydä katsomassa häntä ruokatunnilla jos hänen leikkauksensa olisi ohi jo siihen mennessä. Tajusin valkoisen lääkärin takkini ja tummansinisen suojapukuni olevan veressä Lukan jäljiltä, ja painun vaihtamaan ne.
•Kello 12.30•
"Potilaan leikkaus oli onnistunut, ei komplikaatioita, vuoto saatiin hallintaan. Toipumisen pitäisi tapahtua suunnitellusti kahden viikon sisällä. Hän on heräämössä, kohta varmastikin herää. Olisi hyvä jos joku olisi hänen luonaan. Mitäpä jos sinä siirtyisit gastrologian ("vatsakirurgia") osastolle pariksi päiväksi? Voisin etsiä sinulle korvaavan lääkärin päivystykseen", kirurgi selitti minulle. "Selvä, kyllä se sopii, että olen gastrologialla", nyökkään ja otan häneltä potilaskansion ja lähden kohti heräämöä.  Marssin heräämöön potilaskansion kanssa, ja istahdan Lukan sängyn viereiselle tuolille ja alan täyttää potilastietoja. Noin 15minuutin päästä Luka raottaa silmiään ja herää. "Hei", hymyilen. "Köh, hei", hän kuiskaa ja hymyilee. "Leikkaus meni hyvin, ei komplikaatioita ja vuoto saatiin hallintaan. Soitin äidillesi ja hän varmaankin saapuu iltapäivän kuluessa isäsi kanssa. Onko muita, joille haluaisit minun soittavan? Vaimo ehkä?" kysyn. Hän vain pudistaa hymyillen päätään ja kuiskaa:"ei vaimoa". Miksi tunnen helpotusta? Hän on jotenkin suloinen. Nuo hymykuopat. Nyt hän oli kokonaan hereillä ja pystyi jo puhumaan kunnolla. Minun piti tehdä tarkastus hänen leikkaushaavalleen, ja kerroin sen hänelle. Hän virnisti:"Oi, neiti lääkäri haluaa heti ihokosketukseen". Naurahdin ja sanoin, että:"ymmärrät varmaan että olet vahvassa kipulääkkeessä, etkä tule muistamaan tätä pientä keskustelua ikinä". Avaan hänen sairaalapaitansa napit ja näen hänen vatsansa. Vatsalihakset. "Nyt keskity, tee työsi nainen", hoin itselleni mielessäni, vaikka mieleni olisi tehnyt sivellä noita vatsalihaksia ja posliinista ihoa. Pakotin itseni kumminkin vain tsekkaamaan leikkaushaavan, ettei se vuotanut. Sitten tutkin vatsan palpoiden. Hän sävähti kun taputtelin hänen vatsaansa. Hymyilin rauhoittavasti. Kaikki oli okei ja laitoin hänen paidannappinsa kiinni. Sen jälkeen lähdin työntämään häntä hänen huoneeseensa. Hän hymyili minulle nätisti matkan ajan. Kun pääsimme hänen huoneeseensa, sisään tulivat Lukan vanhemmat. He kättelivät minut ja esittelin itseni:"Tri. Valtonen, yleislääkäri, ja Lukan omalääkäri". He puristivat kättäni reippaasti ja tervehtivät. Sitten he siirtyivät katsomaan poikaansa, ja kokivat tämän kai hyvissä voimissa olevaksi, koska pyysivät minua selittämään kuinka leikkaus oli sujunut. Selitin heille ja kerroin, että Luka oli vielä kovan kipulääkityksen vaikutuksessa, joten puhe voi olla ajoittain sekavaa. Ja jos tulisi kysyttävää he voisivat soittaa kelloa. Hoitajat kävisivät aina välillä katsomassa Lukaa ja kerroin alustavasta hoitosuunnitelmasta, eli että Luka viipyisi täällä tarkkailussa tämän viikon, jonka jälkeen pääsisi kotiin, jos ei mitään yllättävää sattuisi.
•Kello 15.00•
Pääsin töistä, ihme kyllä ajoissa. Jos olisin ollut koko päivän päivystyksessä olisin varmaan joutunut olemaan taas ylityötunteja. Kun olin vaihtanut normaalit vaatteet, kävin vielä katsomassa Lukaa. Hänen vanhempansa olivat lähdössä, he  menisivät Helsinkiin muutamaksi päiväksi, ja meinasivat peruuttaa matkansa, mutta vakuutin, että he voivat lähteä turvallisin mielin ja että voisin pitää Lukalle seuraa aina kun ehdin. Sitten he olivatkin lähteneet. Kun saavuin Lukan huoneeseen, näin hänen katsovansa televisiota. Sieltä näkyi tulevan jokin hömppähääohjelma. "Hei", tervehdin taas hymyillen. "Hei", Luka hymyili takaisin. Hänelle ei enää tarvittu vahvaa kipulääkitystä, joten hän oli nyt selvempi. "Olit hotimpi lääkärin vaatteissa", hän paukaisee yhtäkkiä. Alan epäillä että jospa sittenkin kipulääkeannostelussa on tapahtunut virhe. "Hei, voin olla yhtä hot lääkärin takissa tai ilman", virnistän kuitenkin ja lähden flirttailuun mukaan. Koska miksi ei, tällä hetkellä en ole hänen lääkärinsä. Juttelemme hetkisen mukavia ja huomaan että sitten on aikani lähteä kotiin. "Nähdään huomenna, asiallisissa merkeissä", huikkaan ovelta. Hän vain iskee silmää. Huhhuh. Nyt menen vain kotiin, laitan ruokaa, katson pari työjuttua, käyn kuumassa suihkussa ja juon kaakaota. Huomenna olisi taas uusi päivä.