One True Love

°°°

Punnitsin puhelinta kädessäni. Soitan, en soita. Soitan, en soita. Oli kulunut kolme päivää siitä, kun Luka oli lähtenyt osastolta. Oli lauantai, ja olin harvinaisesti vapaapäivällä, enkä päivystävänä. Siksi mietinkin, että mitä oikein tekisin. Voisin tietysti soittaa ystäväporukalleni ja kutsua heidät asuntooni katsomaan leffoja. Mutta totuus oli, että jokin Lukassa kiehtoi ja halusin tuntea hänet paremmin. Sitten ajattelin:" nainen ota itseäs niskasta kiinni, mikä on muka  pahinta mitä voi tapahtua? Jos Lukaa ei kiinnosta niin se on vaan yks jätkä muiden joukossa, kyllä sä siitä selviät. Kumminkin vaan myöhemmin katusit että  annoit tilanteen mennä ohi". Se oli totta. Otin puhelimesta numerotiedot esille ja näppäilin Lukan numeron. Kahden tuuttauksen jälkeen Luka vastasi:" Luka Rahunen puhelimessa". "Hei, täällä Anniina, se lääkäri sairaalasta. Kun annoit puhelinnumeron niin ajattelin nyt sit soitella kun on vähän tylsää", juttelin. "Ainiin sä, kumma kun en tunnistanut heti äänestä", kuulin hänen naurahtavan. "Mietin, että onko sulla suunnitelmia tälle illalle? Jos oltas voitu tavata vaikka joissain ravintolassa ja mentäis syömään? Sano vaan suoraan jos sua ei kiinnosta", selitin hermostuneena. "Tottakai kiinnostaa, tänä iltana oon just sopivasti vapaa. Missä ja monelta?". Kuulin puhelimen läpi hänen hymyilevän. "Miten ois se uusi ravintola pääkadulla ? Ja käviskö sulle kuuden aikaan?" kysyin. "Jep sopii mainiosti. Nähdään", hän naurahti puhelun lopuksi ja punastuin. Miten olin änkyttänyt ja tököstellyt tuolla tavoin? Ei ollut tapaistani hermostua miehen takia. Noniin, kello oli kolme. Mulla oli hyvin aikaa. Päätin käväistä parin kilsan juoksulenkillä.

Lenkin jälkeen tuntui hyvältä, kuten aina urheilun jälkeen. Nyt olisi aika aloittaa valmistautuminen iltaa varten. Ensin menin vaahtokylpyyn, pesin hiukset ja laitoin kasvonaamion sekä hiuksille ravitsevan hoitomaskin. Ah, tunsin itseni raikkaaksi, kun astelin ulos kylpyhuoneesta kylpytakissani. Menin makuuhuoneeseeni ja laitoin koti t-paidan ja legginsit jalkaan. Sitten aloin meikata. Meikkasin aika hillitysti, lisätwistinä laitoin korallinpunaista huulipunaa ja rajaukset silmiin. Olin aika tyytyväinen meikkiin. Sitten oli hiusten vuoro. Föönasin ne ja kiharsin ne laineille. Sai kelvata. Sitten asu. Tässä ongelmat astuvatkin sitten esiin. Mekko? Jos niin lyhyt vai pitkä? Vai hame? Vai mustat suorat housut ja toppi? Vilkaisin ulos ja näin että oli aika tuulista ja sateista. Päädyin mustiin suoriin housuihin, harmaaseen rentoon jakkuun ja toppiin. Sitten valitsin vielä pikkulaukun ja parit korut. Huomasin, että kello oli jo puoli kuusi. Vetäisin nahkatakin niskaan ja nilkkurit jalkaan ja lähdin autolle. Olisi ehkä parasta mennä volvolla, kävellen kastuisi ja moottoripyörällä saattaisi kaatua. 

Olin paikalla 2 minuuttia yli kuuden. Huomasin Lukan, kun tulin ravintolan ovelle ja hymyilin hänelle. Kävelin hänen luokseen ja valitsimme pöydän. Kävimme istumaan ja tarjoilija toi ruokalistan. "Vedetäänkö tää illallinen pitkän kaavan kautta? Sä näytät muuten todella hyvältä. Ehkä vielä paremmalta kuin lääkärin asussa", Luka virnistää. "Vedetään vaan pidemmän kautta. Ja pakko myöntää, puku pukee sua enemmän kun potilasvaatteet", virnistän takaisin. Valitsemme alkuruuat. "No, sä tiedät jo, missä meitsi tienaa leipänsä. Mut mä en tiedä susta mitään muuta kun potilastiedot ja niitä sä et nyt varmaan jaksa jankata", sanon. Luka naurahtaa matalasti:"Totta. No, mä olen Luka Rahunen, valmistunu Tekulta viime vuonna, ja oon 26-vuotias. Oon töissä suunnittelijana Valmetilla". Hymyilen hänelle. Alkuruokamme saapuvat. Juttelemme kaikkea yleistä töistä ja elämästä. Luka kyselee paljon lääkärinammatistani ja kertoilen siitä mielelläni. Saan selville, että Luka asuu keskustassa, kun taas minä lähempänä sairaalaa. Luka kertoi joskus harkinneensa lääkistä, lukioaikoina. "Miksi sitten ei?" kysyin. "Tykkään jotenkin enemmän työskennellä koneiden kuin oikeiden ihmisten kanssa. Siinä on niin suuri vastuu", hän hymyilee hämillisenä ja haroo hiuksiaan söpösti. Kohta onkin jo jälkiruokien vuoro, ja aika on lentänyt kuin siivillä. Tajuan välillä unohtuvani tuijottamaan Lukaa silmiin. Kun ruoka on syöty, maksamme laskun ja menemme narikkaan. Luka auttaa takin päälleni, kuten herrasmies ja tunnen kuinka hänen katseensa kutittaa niskaani. "Oletko autolla?" kysyn häneltä. "Een", hän sanoo venytellen. Sanon että voin heittää hänet, kun ulkona sade oli vain yltynyt. Menimme volvolleni. "Hah, lääkäri sekä virassa että vapaalla", Luka naureskelee kun heitän etupenkille unohtuneet potilaskeissien paperit takapenkille. Virnistän. Luka opastaa minua kerrostaloon, missä hänen asuntonsa sijaitsee. Pysähdymme pihaan ja nousemme molemmat autosta ulos.

"Kiitti kivasta illasta", hymyilen hänelle. "Kiitti sulle. Eihän tää jää tähän?"hän virnistää. "Ei, soitellaan", vastaan. Hymyilemme molemmat ja yhtäkkiä Lukan silmien tähdet alkavat tuikkia ja hän kumartuu suutelemaan minua. Suutelen häntä takaisin ja kiedon kädet hänen niskaansa. Kun olemme vaihtaneet suudelmia jonkun aikaa, päätän lähteä kotiin. Sanon vielä viimeiset hyvästit ja lähden ajamaan hyräillen kotiin.