One True Love

°°°

•kolme viikkoa myöhemmin•
Pystyn jo kävelemään pelkillä kyynersauvoilla, en enää tarvitse ollenkaan pyörätuolia. Tänään menemme Lukan kanssa ulos syömään romanttiseen ravintolaan ja odotan sitä innolla! Luka tuli viiden maissa töissä ja tuli kysymään kuulumiset. Kerroin päivästäni ja sanoin odottavani innolla illallista. "Arvaa vain odotanko minä", Luka hymyili. Suutelimme vähän ja Luka auttoi minut makuuhuoneeseen. Menimme makoilemaan ja nukuimme tunnin päiväunet ja aloimme valmistautua. Meikkasin kasvoni ja Luka auttoi vaatteet päälleni. Sitten hän vaihtoi omat vaatteensa ja olimme valmiit lähtemään. "Oletko varma, että jaksat ilman pyörätuolia?", Luka kysyi huolestuneena. "Olen", hymyilen urhoollisesti. "Mä voin kantaa sua reppuselässä jos väsyt, sano vaan", Luka hymyili. "Hah", nauran. Sitten pääsimme autolle ja Luka ajoi tottakai. Päätimme mennä kiinalaiseen kehuttuun ravintolaan syömään. "Voi tää on ihana", huokaan. "Mun täytyy tunnustaa, en oo ikinä syöny kiinalaisessa", Luka tunnustaa. "En mäkään", kerron ja purskahdamme molemmat nauruun. Menemme istumaan pöytään ja tarjoilija tuo ruokalistat. Syömme hyvin ja juttelemme yleisiä asioita. Yhdeksän maissa Luka ajoi taas meille ja auttoi minut sänkyyn. En saanut unta, Luka nukkui jo täyttä häkää. Jokin vaivasi mieltäni, jokin siinä ravintolassa. Ehkä se oli se mies. Viereisessä pöydässä istui nimittäin tatuoitu ja lävistetty mies, joka katsoi minua ylimielisen arvioivasti. Hänen käytöksensä ärsytti ja tyydyin vain katsomaan häntä viileän, lääkärimäisen arvostelevasti.