One True Love

°°°

Tänään pääsisin osastolta kotiin. Seuraava kontrollikäynti olisi tosin viikon päästä, joten kauaksi en tästä sairaalasta pääse. Luka tulisi hakemaan minua autolla ja menisimme 'meille'. Olin iloinen että muutamme yhteen, täytyi myöntää, että jännitin pärjäämistäni, joten olisi mahtavaa että Luka pystyisi auttamaan minua. Ja kukapa nyt ei haluaisi olla rakkaansa kanssa saman katon alla pysyvästi. Luka tuli lääkärin kanssa huoneeseeni. Amanda kirjoitti minulle kotiuttamispaperit ja antoi reseptit Lukalle ja kertoi, miten jatkamme tästä eteenpäin. Istuisin ainakin ensimmäiset kaksi viikkoa pyörätuolissa ja sen jälkeen alkaisi rankka fysioterapiakausi. Amanda sanoi, että oli hyvä että Luka olisi tukemassa minua, siitä ei tulisi kivaa kummallekaan meistä, mutta yhteisellä tuella Anniina kyllä selviytyy siitä, Amanda rohkaisi. Olimme valmiit lähtemään, hoitaja oli auttanut minua vaatteiden vaihdossa ja tavaroiden pakkaamisessa. Luka auttoi minut pyörätuoliin ja lähti työntämään hissille. Jalkaani särki vähän ja kipsin alta kutitti. Pääsimme Lukan autolle ja hän auttoi minut istumaan etupenkille. Hymyilin kiitokseksi. Luka laittoi pyörätuolin ja kyynersauvat takakonttiin, ja sitten lähdimme ajamaan. Ajoimme lähiapteekin kautta ja haimme lääkkeeni. Pysähdyimme  cittarilla ja Luka käy hakemassa ruokaa. Hän on niin suloinen. Äitini oli luvannut myös autella ainakin alkuun, silloinkun vuorotöiltään ehtii. Minulle oli määrätty sairaslomaa kaksi kuukautta nyt alkuun, katsotaan miten toipuminen lähtee liikkeelle. Sairaanhoitaja kävisi luonani aina päivisin, kun Luka on töissä. Vihdoin saavuimme meille.

Luka työntää minut sisään asuntoomme, ja auttaa minut istumaan sohvalle ja laittaa telkkarin päälle ja antaa kaukosäätimen minulle. "Laitan meille jotain ruokaa, olet varmaan nälkäinen", hän hymyilee. "Joo, se olisi kiva", hymyilen takaisin. Hän laittaa kanaa ja riisiä sekä salaattia ja tuo valmiin annoksen minulle. "Voi rakas, ihanan näköstä ja varmasti hyvää", ihastelen Lukan kädenjälkeä. Annos näytti todella hyvältä. Sanelin Lukalle kipulääkkeeni annosteluohjeen ja hän annosteli sen minulle valmiiksi ja otin sen ruuan kanssa. Söin ja otin purkkaa ruuan jälkeen. Kun olin saanut purkan pureskeltua, pyysin Lukan viereeni että voisin edes jotenkin kiittää ruuasta, ja suutelin häntä kiitokseksi. "Luka, musta tuntuu pahalta kun ei voida ainakaan kuukauteen harrastaa petihommia", huokaan. "Mustakin, mutta kyllä me se kestetään", Luka hymyili ja jatkoi:"Ja mieti miten hyvältä se tuntuu sitten", hän sanoo ilkikurisesti. Virnistän ja olen samaa mieltä. "Kestäthän sä mun kanssa? Mä en oo helppo potilas", naurahdan. "Mä kestän sua kyllä, mun pikkupotilas", hän hymyilee mulle jälleen. "Mä lupaan hyvittää sulle tän kaiken todella todella hyvällä seksillä", sanon kiusoitellen. "Tuskin maltan odottaa palkkapäivää", Luka virnistää. "Mutta vakavasti puhuen, sano jos mä häiritsen sun yöunia. Tai jos oon tosi rasittava ihminen. Koska mä en halua että sä lähet pois mun luota", sanon pelokkaasti. "Mä en mee mihinkään, luota muhun. Ja sun ei tartte olla huolissas musta, mun mielestä on kiva auttaa sua", Luka puristaa kättäni ja jatkaa:"Sä ansaitset nyt niin hyvää hoitoa kun voit ja mä aion olla osa sitä. Kyllä me selvitään tästä. Ja mä uskon että tää jos mikä vahvistaa meidän suhdetta", Luka puhuu niin ihanan rauhoittavasti minulle. Sydämeni on taas pakahtumassa rakkaudesta ja kerron sen hänelle.
Ensimmäisenä yönäni kotona nään painajaisia ja alan itkeä unissani. Luka, joka nukkuu vieressäni, herättää minut hellästi. "Sä näit pahaa unta eikö vaan?", hän kysyy. "Joo, mun jalka katos eikä koskaan parantunu", änkytin itkunsekaisella äänellä. "Voi sua, tuu mun kainaloon. Mä pidän huolen ettei kukaan vie sun jalkaa tai mitään muutakaan", Luka rauhoittelee. Käperryn hänen kainaloonsa murtunut jalka ylös rahin päälle nostettuna. Herään vähän ennen kuutta kun jalkaani pakottaa. Könyän ylös ja olen itkeä kivusta. "Luka", tuherran hänen paitaansa. "Mm", hän kysyy unisena. "Olisitko kiltti ja hakisit mulle lasin vettä ja kipulääkkeen. Jalkaan sattuu pirusti", sanon kivunvääristämin kasvoin. "Tottakai", hän lähtee hakemaan niitä ja suikkaa suukon otsalleni. Voimme nukkua vielä tunnin, sitten Lukan pitää alkaa valmistautua työpäivään ja minäkin nousen silloin ylös (lue: Luka nostaa minut pyörätuoliin) ja lykin itseni aamupalalle.
Kello on 12.00 ja sairaanhoitajani tuli käymään luonani. Hän tarkisti leikkaushaavan ja jalan toiminnan ja kyseli voinnistani. Hän oli mukava nainen. Sitten hän alkoi laittaa minulle ruokaa ja käytti minut vessassa. Hänen mentyään könysin sohvalle ja odottelin Lukaa.