One True Love

°°°

"Luka, mä varasin sulle sen kontrolliajan tälle päivälle. Mä oon sun omalääkäri tässä tapauksessa, joten tule kello 11.00 mun vastaanotolle", huikkasin Lukalle. Olin ollut hänellä yötä ja lähdin ajamaan töihin. "Moikka, rakas",  hihkaisin ja lähdin töihin. "Heippa rakas, mä tuun sillon ykstoista!", hän huusi takaisin. Hymyilin mennessäni portaita alas.

"Luka Rahunen", kutsuin oveltani ja hymyilin hänelle odotushuoneen toiselle puolelle. Luka tuli huoneeseeni ja asettui istumaan tuolille. "Noniin, eli sulla oli pari kuukautta sitten leikkaus, ja tänään on viimeinen kontrollikäynti. Otetaan labrat ja sitten tutkin haavan ja jutellaan vähän. Muista, että mä oon nyt sun lääkäri, en kumppani. Sä voit ja sun pitää puhua mulle kuten kelle tahansa lääkärille. Mä en puhu sulle työpaikan ulkopuolella mistään mitä sä sanot, ellet sä halua", hymyilen hänelle. "Joo, kyllä", hänkin hymyilee. Otan häneltä käsivarresta pari pulloa verta ja vien sen labraan. Sitten pyydän häntä makaamaan tutkimuspöydälle ja ottamaan paitansa pois. Yritän olla ajattelematta mitään seksuaalista tai muutakaan nähdessäni hänet ilman paitaa. Hän vain oli niin kuuma. Noniin, nyt keskityn, komensin itseäni. Luka vain katsoi minua hymyillen ja pyöritteli päätään ja muodosti huulillaan sanat:"Vasta kotona". Virnistin ja vedin taas ammattiminän takaisin. Katsoin leikkaushaavaa, se oli parantunut hyvin. Tunnustelin haavaa ja pyysin Lukaa sanomaan heti jos tuntisi kipuilua. Ei tuntenut. "Haava on parantunut hyvin, ei kipuile eikä eritä nestettä. Erittäin hyvä", selitän Lukalle. Hän nyökkää. Sitten käyn hakemassa labratulokset eikä niissäkään näy poikkeavuuksia maksan tai minkään muunkaan toiminnassa. Sen jälkeen istahdamme juttelemaan. "Onko sulla ollut haavan kanssa ongelmia? Onko siihen sattunut missään tilanteissa?" kysyn leikkaushaavan parantumisesta. "Ei ongelmia", Luka vastaa". "Entäs sitten henkinen puoli? Mitä mieltä olet ollut psykiatrikäynneistä?", kysyn kysymyksiä henkisestä parantumisesta. "Koen psykiatrikäynneistä olleen paljon apua, voin jo käydä lenkillä sillä lenkkipolulla ilman ongelmia jos joku on mukana. Yksin en vielä pysty", Luka huokaa. "Selvä, jatketaan psykiatrikäyntejä vielä kuukaudella", naputtelen tietokoneelle lähetteen. "Hienoa edistystä Luka, on tärkeää että pystyt keskustelemaan näistä asioista jollekin. Uskon, että ensikuussa olet jo täysin terve. Ja se on ihan okei, vaikket olisikaan, nämä asiat ottavat aikansa. Olet kumminkin menossa erittäin hyvään suuntaan", selitän Lukalle. Hän hymyilee. "Minulla ei ollut muuta, soita jos tulee jotain akuuttia", sanon ja annan hänelle luvan lähteä. 
Jatkan töitäni ja vastaanotolleni tulee seuraava potilas. Työpäiväni ovat aika vaihtelevia. Välillä pidän vastaanottoa, olen päivystyksessä tai leikkaussalikerroksessa joko valvomassa toipuvia tai tekemässä leikkauksia. 

Illalla töiden jälkeen soitan Lukalle:"Mooi, haluaisitsä lähtee mun kans viikonlopuks mökille? Mun vanhemmat soitti äsken ja sano et siellä pitäis laittaa juttuja talvikuntoon ja ne ei ite ehi. Lähettäis lauantaiaamuna ja tultais sunnuntai-iltana", kerron. Luka vastaa:"Ois kiva päästä teijän mökille. Missä se on?" Luka innostuu. "Järven rannalla maalla, täältä on noin tunnin ajomatka. Jos ajat auton aamulla yheksän maissa meille, niin lähetään sit", sovimme asiasta. En malttanut odottaa lauantaita, ihanaa päästä Lukan kanssa vähäksi aikaa pois täältä tutuista ympyröistä.