One True Love

°°°

Olen viettämässä koti-iltaa yksin. Olen flunssassa, ilmeisesti tarttui töistä. Inhoan tätä, räkää vuotaa joka tuutista, kurkku on kipeä ja pää tukahtuu kohta. Ääneni kuulostaa tulevan maan alta. Luka on jossain kaveriensa kanssa ja tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. En ole nähnyt Lukaa pariin päivään ja ikävä oli kova. Yhtäkkiä minua alkoi itkettää  se, ettei Luka ollut kanssani ja että hänellä oli varmasti kivaa niiden muiden kanssa. Päätän soittaa Lukalle jospa hänellä olisi vaikka aikaa jutella hetki. "Luka", hän vastaa puhelimeen. Alan itkeä välittömästi ja Luka hätääntyy ja kysyy mikä hätänä. "Nokun, et kumminkaan rakasta mua enää ja oon ihan huono", tyrskin puhelimeen. "Voi pieni rakas, miks sä noin mietit? Mä rakastan sua tosi tosi paljon ja sä oot paras ikinä", Luka selittää hellällä äänellä. "Nokun,  kaikki on niin sekavaa ja ei lääkärin kuulu parkua tällä tavalla. Ja mulla on sairas flunssa", ja itken entistä kovemmin. "Hei, sä et oo nyt lääkäri. Sä oot vapaalla, vaikka lääkäri onkin aina lääkäri.  Sullakin on tunteet. Mitäs jos mä tulisin sun luo yöks? Että tuntisit olevas turvassa. Täällä on tylsää ilman sua", Luka puhelee. "Joo jos voisit tulla se ois kiva", nyyhkytän ja kuivailen kyyneleitä. "Mä lähden nyt, haen kotoa pari jutskaa ja tuun sitten. Oo ihan rauhassa, mä rakastan sua", Luka lopettaa puhelun. Itken vielä vähän. 

Noin puolen tunnin  päästä ovikelloni soi. Menin avaamaan vanhoissa kollegehousuissani, virttyneessä kylpytakissa ja pipo sotkuisten hiusten päällä. Nenäliinavana seuraa minua ovelle. Avaan oven ja siellä Luka on. Niin komeana ja ihanana nahkatakissaan ja farkuissa. Kyyneleet kihoavat taas silmiini ja Luka tulee halaamaan. "Hei, pienokainen, ei mitään hätää. Sä olet nyt vähän kipeä ja on mun vuoro hoitaa sut kuntoon niinkuin sä hoidit mut. Ei hätää, Anniina-rakas", Luka selittää. Annan hänen taluttaa minut olohuoneen sohvalle ja istahdimme siihen. "Kerro nyt, mikä sun mieltä painaa?" Luka kysyi ja silitti rasvaisia hiuksiani. "Nokun, mä pelkään ettet sä oo enää kiinnostunu tai halua olla mun kanssa", tuhersin nuhaisen vastauksen. Niistin nenäni pontevasti paperiin ja jatkoin:"Mulla ei oo paljoo kokemusta seurusteluasioista, sillon kun olin lääkiksessä, mulla ei ollut yhtään vakavampaa suhdetta eikä aikaa sellaselle. Tai siis, mä pidän tätä vakavana suhteena. Mä en oo ikinä rakastanu ketään näin paljoo kun sua", räin vastauksen hänelle itkunsekaisesti. Luka katsoo mua hellästi ja vastaa:"Ihanaa kun sä oot noin rehellinen. Se on ihana piirre sussa. Ja älä hätäile, ei mullakaan ollu tekussa aikaa katella hirveesti tyttöjen perään. Ja tää on vakava suhde, tunnen rakastavani sua erittäin vahvasti. Voi mun pieni kulta, tuu tähän". Hän ottaa minut syliini. "Eikö sua ällötä olla mun lähellä, saat varmasti tartunnan", mutisen. "Ei, voin olla sun lähellä vaikka sulla ois oksennustauti, kunhan vaan saan olla sun lähellä", hän vastaa ihanasti. Niistän taas nenäni ja nyyhkytän enää vain vähän.Katsomme talkshowta ja Luka laittaa mulle lämmintä mehua. Juttelemme kaikenlaista. Kun ohjelma on loppunut, siirrymme makuuhuoneeseen, enkä jaksa edes vaihtaa vaatteita. Luka tulee viereeni nukkumaan ja on ihanaa nukahtaa hänen turvalliseen kainaloonsa. Siinä olen suojassa maailmalta.

Havahdun hereille ja tajuan haltijatarkeijujen pyörivän ympärilläni. "Luka hei herää, meidän luo tuli haltiaiskeijuja", kerron hänelle. Luka katsoo minua ihmeissään ja väsyneenä. "Anniina, ei täällä ole haltiatarkeijuja. Näitkö unta?", hän kysyy. "En, tuossa niitä on", intän.  Äkkiä Luka hymyilee vähän. "Anna mun kokeilla sun otsaa", hän asettaa kätensä hellästi otsalleni. "Voi pieni, sulla on varmaan kuumetta ja näät kuumeharhoja", hän sanoo. "Näänkö? Voitko antaa kuumemittarin keittiön lääkekaapista ja mitata multa kuumeen", katson häntä anovasti. "Tottakai", hän hymyilee ja menee hakemaan kuumemittarin. Hän asettaa sen kainalooni ja painaa kättäni sitä vasten. Hetken kuluttua laite piippaa ja katsomme lukua. 38,3 astetta, se näyttää. "Öäh, kuume nousee selvästi. Tuotko lääkekaapista paratacemolia ja vesilasin?", kysyn voipuneena. "Mm", hän nyökkää ja menee. Kun olen ottanut lääkkeen, Luka peittelee meidät ja painaudun häntä vasten. Hän antaa hyvänyön suukon ja nukahdan taas. Saan nukuttua taas pari tuntia kunnes herään siihen, että tärisen kylmästä. Kuume on siis taas nousemassa. Lukakin herää tutinaani ja kysyy huolehtivaisesti, että onko jokin hätänä. Tirautan pari kyyneltä ja soperran ettei mikään ole hätänä, kuume vain on taas nousemassa ja sen vuoksi minua paleltaa. Kyyneleitä valuu taas poskelleni. "Voi rakas pieni, tules tänne", Luka huokaa ja ottaa minut taas kainaloonsa. Hän laittaa päälleni kaksi täkkiä ja puristaa itseään vasten. "Kiitos", kuiskaan. Nukumme yhteentoista aamulla, kunnes heräämme. Raotan  rähmäisiä silmiäni ja tunnen kuumetta olevan edelleen. "Luka", yritän sanoa, mutta se jää säälittäväksi kähinäksi. "Mmmh", hän vastaa ja yskii. "Voi ei, ootko sä nyt kipeä?", kysyn. "Kaipa, kurkkuun sattuu ja pääni tikahtuu rään määrästä", hän mutisee. "Voi sua rakas, tuus tänne, me hoivataan toisemme yhdessä kuntoon, eiks vaan?" hymyilen. "Joo", se vastaa hymyillen. Vietämme päivän sohvalla. Suoraan sanottuna näytämme aika karseilta. Olemme samoissa vaatteissa kuin eilen ja nenät ovat punaiset kuin Petteri Punakuonolla. Silmien alla tummat pussit ja olemme ympäröityjä nenäliinamytyillä. Lukallekin nousee kuume, 39 astetta. Katson häntä huolestuneena ja sanon:"Sun kuumetta pitää tarkkailla, muistuta mua että mitataan tunnin välein". Luka hymyilee minulle tokkuraisena:"Ei hätää, mulle nousee yleensä korkea kuume, joka kyllä laskee ajallaan". "Aivan. Jos se nousee yli 41 asteen, lähdemme sairaalaan okei? Annatko mun tutkia sun leikkaushaavan, ettei se oo tulehtunu ja aiheuta korkeeta kuumetta sulle?", sanon. "Yhmm", Luka mutisee myöntävästi. Vedän hänen paitansa ylös ja tunnustelen haavaa. Ei kuuma eikä kipuile. Ei eritä märkää. Tuskin on tulehtunut. "Se näyttäis olevan ihan okei", hymyilen hänelle rauhoittavasti. 

Iltaan mennessä meidän molempien kuumeet laskivat ja huokaisin helpotuksesta. Söimme porkkanakeittoa, joka lämmitti ihanasti, ja katselimme televisiota. "Jäätkö vielä toiseksi yöksi? Koskaan ei voi tietää, mitä flunssaisena tapahtuu...", kuiskaan hänen korvaansa ja jatkan:"Tosiasiassa, olit niin hyvä hoitaja viime yönä, että ottaisin sut mielelläni toiseksikin yöksi". Hän virnistää ja sanoo:"kyllä mä voin jäädä rakkaani luo". Hymyilen rakkaalleni.